Blogi / 21.12.2018

Helen etenee monin ratkaisuin kohti ilmastoneutraaliutta

Helenin tavoitteena on ilmastoneutraali energiantuotanto, ja tulemme luopumaan kivihiilen käytöstä.  Ilmastohaaste on iso, eikä sitä ratkaista millään yksittäisellä teknologialla. Tarvitaan lukuisia eri keinoja, sekä toimenpiteitä, joita toteutetaan yhdessä asiakkaiden ja kumppanien kanssa. Ratkaisut ovat näköpiirissä, mutta teknologioiden kehittymistä vielä tarvitaan, ja se avaa uusia tehokkaampia mahdollisuuksia.

Teksti: Janne Rauhamäki

Helen investoi lähivuosina yhteensä noin puoli miljardia euroa päästöjen vähentämiseen ja uusiutuvan energian lisäämiseen.

Nopein käytettävissä oleva tapa korvata kivihiiltä isossa mittakaavassa on biomassa, mutta sen lisäksi olemme jo toteuttaneet ja tulemme toteuttamaan lukuisia muita ratkaisuja. Kehitämme uusia energiantuotantoratkaisuja sekä teknologiatoimittajien että myös yhdessä asiakkaiden kanssa.

Meiltä kysytään usein, mitä teemme päästöjen vähentämiseksi. Olen jopa kuullut väitteen, että Helen haluaisi vain jatkaa hiilenpolttoa eikä edes halua selvittää vaihtoehtoja. Tämä ei pidä paikkansa - meillä on Helenissä iso joukko asiantuntijoita, joiden tehtävänä on kehittää ja arvioida uusia ilmastomyönteisiä tuotanto- ja palveluratkaisuja.

Kokosin tähän, millaisia toimia Helen on viime vuosina tehnyt hiilidioksidipäästöjen vähentämiseksi, mitä on parhaillaan työn alla tai selvityksessä, ja mitkä ratkaisut ovat toistaiseksi osoittautuneet teknisesti ja/tai taloudellisesti haastaviksi.

Toteutettu

  • Teollisen mittakaavan lämpöpumput: Katri Valan ja Esplanadin lämpöpumppulaitokset, vastaavat yli 15 000 maalämpöpumppua
  • Pelletin käyttö voimalaitoksissa
  • Suomen suurin pellettilämpölaitos Salmisaaressa
  • Biokaasun käyttö
  • Jäähdytyspalvelut siten, että lämpö otetaan talteen kaukolämpöverkkoon mm. kiinteistöistä, teollisuudesta ja konesaleista
  • Suvilahden ja Kivikon aurinkovoimalaitokset
  • Aurinkovoimala ilman investointia -konsepti
  • Aurinkosähköjärjestelmien myynti
  • Suvilahden sähkövarasto
  • Kaksisuuntainen sähköautojen lataus, pilotointi Suvilahdessa
  • Sähkövarastojen myynti
  • Mankalan vesivoimalaitosten modernisointi
  • Tuulivoimaa Suomen Hyötytuuli Oy:n maa- ja merituulipuistojen kautta
  • Avoin kaukolämpö, ostamme ylijäämälämmöt
  • Hima-kodinetäohjaus
  • Sähkön kysyntäjousto yrityksille
  • Sähköautojen latausjärjestelmien myynti
  • Älykkään lämmönjakokeskuksen myynti

Rakenteilla, suunnittelussa tai odottaa investointipäätöstä

  • Katri Valan lämpöpumppulaitoksen laajennus, valmis 2021
  • Mustikkamaan kallioluolien muuttaminen lämpövarastokäyttöön, valmis 2021
  • Klåsarön vesivoimalaitoksen modernisointi, valmis 2020
  • Uusi haketta tai pellettiä käyttävä lämpölaitos: Vuosaari, Tattarisuo ja/tai Patola
  • Uusi teollisen mittakaavan lämpöpumppulaitos, joka hyödyntää hukkalämpöjä ja merivettä
  • Lämmön kausivarastointi Kruunuvuorenrannan vanhoihin öljyluoliin
  • Tuulivoimaa Suomen Hyötytuulen kautta
  • Olosuhteiden mittauspalvelu
  • Sähkövarastojen yhteiskäyttöpalvelut
  • Sähkön kysyntäjousto kotitalouksille

Selvitetään ja kehitetään

  • Lämmön kausivarastointiteknologiat
  • Teollisten lämmönlähteiden hyödyntäminen (mm. Kilpilahden selvitystyö)
  • Kiertotalousjakeiden kaasutus lämmöksi ja liikennepolttoaineiksi tai raaka-aineiksi
  • Aurinkolämpö
  • Bioöljyn käyttöönotto
  • Biohiilen hankinta
  • Geoterminen lämpö
  • Pohjavesienergian hyödyntäminen
  • Modulaariset ydinvoimalaitokset
  • Asiakkaiden kanssa tehtävät tuotanto- ja energiatehokkuusratkaisut
  • Yhteishankkeet naapuriyhtiöiden kanssa
  • Sähköisen liikenteen kysyntäjousto
  • Lämmön virtuaalivoimalaitos

Teknisesti ja/tai taloudellisesti vielä haastavia

  • Merivesilämpöpumput talviaikaan
  • Sähkökattilat
  • Uusien yhteistuotantolaitosten rakentaminen
  • Synteettinen biokaasu
  • Helsingin ulkopuolisten teollisten lämmönlähteiden hyödyntäminen
  • CCS/CCU – hiilidioksidin talteenotto ja varastointi/hyötykäyttö
  • Polttokennovoimalat

Lue lisää aiheesta

Hiilineutraalisuus Lämpö