Blogi / 16.1.2018

Kiinteistöjen lämpöjoustot hyötykäyttöön

Kuinka saada kuluttajien energiankäytön joustomahdollisuus tiiviimmäksi osaksi energiamarkkinaa? Tämä on kysymys, johon olemme Helenissä pohtineet ratkaisuja sekä sähkö- että lämmitysmarkkinoiden osalta.

Teksti: Perttu Lahtinen

Sähköön liittyen olemme tuoneet yrityksille ja kuluttajille suunnatut Jousto-palvelut, joissa energian käyttäjät tuodaan osaksi Fingridin ylläpitämää sähkön reservimarkkinaa.

Kaukolämmössä toimimme itse markkinahaltijana, ja jouston arvo määräytyykin aina vallitsevan markkinatilanteen, optimaalisen tuotannon ja kulloisen lämmön kysynnän mukaan. Markkina-arvoon vaikuttavat lämmön ja sähkön yhteistuotannossa myös tuotantoennusteet ja siihen liittyvät lämmön tuotantokustannukset, energian siirto ja varastointimahdollisuudet sekä käytössä oleva muu joustokapasiteetti.  

Optimaalisessa toimintamallissa kaukolämpöyhtiöllä olisi reaaliaikainen näkymä lämmön kulutuskohteiden joustomahdollisuudesta, jonka pohjalta kokonaisenergiajärjestelmää olisi mahdollista optimoida kustannusten ja päästöjen minimoimiseksi. Ohjauskäskyt välittyisivät eri rajapintojen välillä automaattisesti IoT-rajapintojen kautta. Toimintamallin manuaalista periaatetta testattiin menestyksellisesti viime lämmityskaudella Lämpölupaus-kampanjalla.

Lämpölupauksen tavoitteena oli saada ihmiset sitoutumaan pieneen muutokseen arjessaan. Käytännössä Lämpölupauksen tehneet ihmiset vähensivät asuntonsa sisälämpötilaa muutamana päivänä viime talven aikana, jotta suurimpia energiankäytöstä syntyviä kulutuspiikkejä saatiin pienennettyä. Kampanja keräsi yli 2800 innostunutta kotitaloutta, jotka omalla aktiivisuudellaan ja pienellä teolla säästivät yli 2000 öljylitran polttamista vastaavan päästömäärään.

Hekan kerrostalot osaksi energiajärjestelmää

Nyt Helenillä on käynnissä useita pilottihankkeita, joissa otetaan askelia kohti lämmön kysyntäjouston automatisointia ja kohti reaaliaikaisuutta ja dynaamisuutta.

Helen ja Helsingin kaupungin asunnot Oy (Heka) toteuttavat yhdessä tutkimus- ja kehittämishankkeen lämmön kysyntäjoustosta. Helen tuo Helsingin kaupungin asuntoihin uuden kerrostalojen sisäilman lämpötilan ja kosteuden mittaus- ja raportointipalvelun, joka mahdollistaa kustannustehokkaan ja helppokäyttöisen ratkaisun asuinkerrostalojen energiatehokkuuden parantamiseen.

Samalla kehitetään toimintamallia, jossa Hekan kiinteistöt osallistuvat kysyntäjoustoon siten, että asumisolosuhteet eivät heikkene. Tavoitteena on saada ratkaisuun mukaan yli 2000 kiinteistöä, joka vastaa yli 45 000 huoneistoa, ja tuoda joustopotentiaali osaksi lämmitysmarkkinaa.

Merihaassa ja Viikissä pilotoidaan älytermostaattiratkaisuja

Vastaavasti osana EU-rahoitteista MySmartLife-hanketta, Merihaassa ja Viikissä pilotoidaan älytermostaattiratkaisuja kiinteistöjen energiatehokkuuden lisäämiseksi. Helenin määrittämä joustotarve on yksi älytermostaatteja ohjaava tekijä, kuten Hekan kanssa tehtävässä pilotissakin.  

Teemme siis Helenillä aktiivisesti töitä, jotta energiajärjestelmämme kehittyy kokonaisuudessaan yhä tehokkaammaksi, ja voimme tarjota asiakkaillemme maailman parasta kaupunkienergiaa vieläkin laajemmassa merkityksessä.

MySMARTLife-hanke on saanut rahoitusta Euroopan unionin Horisontti 2020 tutkimus- ja innovaatio-ohjelmasta rahoitussopimuksen No 731297 mukaisesti.