Blogi / 8.10.2019

Kolmiloikalla kohti hiilineutraaliutta

Vauhdinotto, kolme pitkää loikkaa ja tavoitteena hyppy mahdollisimman pitkälle. Kolmiloikkaan ei riitä pelkkä nopeus, vaan hyvään tulokseen tarvitaan lisäksi voimaa ja ripaus kestävyyttäkin. Helenin hiilineutraalisuus-kolmiloikka on ensimmäisessä vaiheessa, siis hyvässä vauhdissa, ja päämäärä siintää jo kirkkaana.

Teksti: Maiju Westergren

Miten ponnistamme mahdollisimman hyvään tulokseen?

Loikka 1:
Helen valmistautuu parhaillaan sulkemaan Hanasaaren voimalaitoksen viiden vuoden päästä eli vuonna 2024. Kivihiilen käyttö puolittuu ja hiilidioksidipäästöt vähenevät -40 % vuoden 1990 vertailutasosta. Hanasaaren yhteistuotantolaitoksen sähkön ja lämmön tuotannosta vain lämmön tuotanto tullaan korvaamaan Helsingissä. Uutta, korvaavaa lämmön tuotantoa rakennetaan ja suunnitellaan parhaillaan. Esplanadin alle on jo valmistunut uusi lämpöpumppulaitos. Laajennamme ja tehostamme Katri Valan lämpöpumppulaitosta. Vuosaaren voimalaitosalueelle rakennamme uuden lämpöpumpun, joka hyödyntää lämmön lähteenä voimalaitoksen prosessilämpöjä ja merivettä. Lisäksi suunnittelemme Vuosaareen biolämpölaitosta.

Loikka 2:
Samalla kun suoritamme ensimmäistä loikkaa, valmistaudumme jo toiseen. Toisen loikan aikana valmistaudumme korvaamaan Salmisaaren voimalaitoksen kivihiilen muulla energiantuotannolla vuoteen 2029 mennessä. Salmisaari säilyy Vuosaaren tavoin tärkeänä energiantuotantoalueena, mutta kunnianhimoinen tavoitteemme on jalostaa siitä uuden aikakauden energia-alue. Etsimme Salmisaareen ratkaisuja, jotka eivät perustu polttamiseen, vaan lämpö tuotettaisiin lämpöpumpuilla eri hukkalämmön lähteistä ja ympäristölämmöistä, kuten merivesi- ja maalämmöistä. Toisen loikan päättyessä kivihiilen käyttö on loppunut kokonaan ja hiilidioksidipäästöt vähentyneet jo noin -60 %.

Loikka 3:
Kolmas loikka edellyttää meiltä, että vuoteen 2035 mennessä vähennämme fossiilisen maakaasun käyttöä ja kompensoimme loput päästöt. Vaihtoehtoja tämän loikan ponnistamiseen mietimme jo nyt, mutta konkretiaa näihin saadaan vasta noin kymmenen vuoden päästä, kun näemme mm. miten kiinteistöjen energiatehokkuus kehittyy ja tuleeko jotain uusia meille sopivia teknologioita kaupalliseen käyttöön kymmenen vuoden aikana.

Eurooppalaisten suurkaupunkien joukossa Helenin tavoite on kovaa kärkiluokkaa. Pääkaupungeista Helsinki on pohjoisin, joten talven paukkupakkaset lisäävät haastekerrointa. Lupaamme, että lämpö ei lopu ja se tuotetaan jatkossa entistä vähäpäästöisemmin.

Lue lisää aiheesta

Hiilineutraalisuus Lämpö