Blogi / 7.10.2020

Energia-ala on murroksessa ja matkalla kohti hiilineutraaliutta

Uutta voimaa -keskustelusarjassa avaamme näkökulmia energiatulevaisuuteen eri alojen asiantuntijoiden kanssa. Sarjan ensimmäisessä jaksossa keskustelemme Energiateollisuus ry:n toimitusjohtaja Jukka Leskelän kanssa energia-alan murroksesta.

Energia-ala käy parhaillaan läpi voimakasta uudistusta kohti hiilineutraalia tulevaisuutta. Sen lisäksi, että loputkin energian tuotannosta rakennetaan vähäpäästöiseksi, muutosmatkalla on koko energiaverkko, tuotteet, palvelut, asiakkaat ja tietojärjestelmät.  

Helenin tavoitteena on hiilineutraalius 2035. Emme näe fossiilisista polttoaineista luopumista uhkana, vaan mahdollisuutena rakentaa uutta: haluamme tarjota uuden energia-aikakauden ratkaisut jokaiselle suomalaiselle. Kuten Jukka Leskelä keskustelussamme toteaa, paljon on jo tehty ja loput ehditään hyvin tehdä 10 - 15 vuodessa. Tämä vaatii investointeja, ja olemme Leskelän kanssa yhtä mieltä siitä, että erityisesti uusien teknologioiden käyttöönottoa helpottaisi valtion tuki. Meillä Helenissäkin on meneillään useita, mielenkiintoisia selvityksiä esimerkiksi merivesi- ja geolämpöjen sekä pienydinvoiman osalta. Hukkalämpöihin ja lämpöpumppuihin olemme jo investoineet merkittävästi, ja valtion tuoreet sähköveron muutosesitykset tukevat tätä kehitystä suuresti.  

Digitalisaatio on yksi suuri, koko yhteiskuntaan vaikuttava megatrendi, ja se vaikuttaa myös energia-alan tulevaisuuteen. Mielestäni esimerkiksi asiakaskokemuksen digitalisoiminen on välttämätöntä. Suomessa ei vielä myydä energiaa riittävän helposti ostettavana palveluna, mutta nämä markkinat avautuvat skaalautuvien teknologioiden ja alustojen kautta. Uskon vahvasti siihen, että uudenlaiset ratkaisut saavat tulevaisuudessa yhä suuremman merkityksen energiantoimittamisen lisäksi.

Globaalit megatrendit, kuten kaupungistuminen, ilmastonmuutos ja digitalisaatio, vaikuttavat jokainen omalla tavallaan energia-alaan. Energiatoimialalla nähdään tulevaisuudessa isoja muutoksia näiden ilmiöiden seurauksena. Olen täysin samaa mieltä Jukka Leskelän kanssa siitä, että monia energia-alan haasteita tullaan ratkomaan kaupunkiympäristössä, sillä kaupungeissa pitää tarjota energiapalveluita kasvavalle väestölle. Kaupungeissa monenlaiset palvelut kietoutuvat yhteen, ja haasteiden ratkomisen tulee tapahtua tässäkin kohtaa asiakaslähtöisesti.

Energiamurros on valtava, mutta todella mielenkiintoinen - niin myös keskusteluni Jukka Leskelän kanssa. Kuuntele tai katso koko setti alta. Jatketaan hyvää keskustelua Twitterissä ja LinkedInissä aihetunnisteella #uuttavoimaapodcast!

Voit kuunnella jakson podcastina tai katsoa videona.

Lue lisää aiheesta

Hiilineutraalisuus