Blogi / 18.6.2020

Hiilineutraalin jäähdytyksen avulla lähemmäs päästövähennystavoitteita

Helenin hiilineutraali jäähdytys ei ole enää vain yritysten etuoikeus, vaan jäähdytystä on tarjolla myös taloyhtiöihin kaikkialle Helsinkiin. Vanhoissa kiinteistöissä kaukojäähdytysverkkoon liittyminen onnistuu vaivattomasti laajemman saneerauksen tai putkiremontin yhteydessä, kun taas uudiskohteissa jäähdytys on syytä huomioida jo suunnitteluvaiheessa.

Teksti: Anssi Juvonen

Kesän myötä aurinko paistaa ja kiinteistöjen jäähdyttäminen on jälleen ajankohtaista - tämän huomaa erityisesti etätyön parissa. Sopiva sisälämpötila parantaa ilmanlaatua ja lisää tutkitusti työskentelytehokkuutta ja viihtyvyyttä. Ajoittain työpäivän aikana mieli kaipaakin toimiston mukavan viileisiin olosuhteisiin. Työpaikalla jäähdytystä pidetään jo itsestään selvyytenä, mutta jäähdytys yleistyy kovaa vauhtia myös taloyhtiöissä.

Jäähdytystä kaikkialle Helsinkiin

Olemme tarjonneet jäähdytyspalveluita jo vuodesta 1998 lähtien. Kaukojäähdytyksessä lämpöpumppulaitoksessa jäähdytetty vesi siirretään kiinteistöihin kaukojäähdytysverkon maanalaisissa putkissa. Ruoholahdesta alkujaan rakenteille lähtenyt jäähdytysverkko on laajentunut yli 90 kilometrin pituiseksi. Se kattaa Helsingin kantakaupungin alueen - Hernesaaresta Pasilaan ja Salmisaaresta Kalasatamaan.

Kaukojäähdytystä kantakaupungissa, Kiinteistöjäähdytystä muualle Helsinkiin.

Nykyisin jäähdytystä on saatavilla kaikkialle Helsinkiin. Kantakaupungin ulkopuolella tarjoamme Kiinteistöjäähdytystä, joka perustuu kiinteistöön paikallisesti sijoitettavaan lämpöpumppuun.

Jäähdytyspalveluiden suosio kasvanut

Uudisrakentamisen volyymi on ollut Helsingissä korkealla tasolla jo useamman vuoden ajan. Tämän lisäksi jäähdytystarve lisääntyy kaikissa kiinteistötyypeissä. Helenin jäähdytykseen liittyneitä asuinkiinteistöjä, toimisto- ja liiketiloja, konesaleja, sairaaloita ja kauppoja on jo lähes 450 kappaletta. Niiden yhteenlaskettu jäähdytysteho on 260 megawattia. Asiakasmäärämme on kasvanut vauhdilla vuosien aikana ja kasvaa nykyisin lähes 10 prosentin vuositahdilla. Näiden lukujen valossa uskallan väittää, että olemme yksi Suomen johtavista jäähdytyspalveluiden tarjoajista.


Helenin jäähdytyspalveluiden asiakasmäärä on kasvanut vauhdilla.

Ennen kaikkea uskon kuitenkin, että Helenin jäähdytyspalveluiden voimakkaan kasvun taustalla on erinomainen tuote. Helenin jäähdytyksessä korostuu korkea palveluaste – jäähdytys palveluna vähentää asiakkaan riskejä, ja me vastaamme, että jäähdytystä riittää kaikissa olosuhteissa. Nykyaikaisella ja kestävällä tavalla tuotettu jäähdytys nostaa myös kiinteistön arvoa, kun se toteutetaan kaupunkikuvan kannalta huomaamattomasti.

Jäähdytys tärkeä osa hiilineutraalia tulevaisuutta

Vuodesta 2020 lähtien Helenin jäähdytystuotteet ovat hiilineutraaleja. Hyödynnämme tuotannossa vain uusiutuvia energialähteitä: lämpöpumpuille, kompressoreille ja pumppaukseen uusiutuvaa sähköä sekä absorptiolämpöpumpuille uusiutuvaa kaukolämpöä. Siten jäähdytyksen hiilidioksidin ominaispäästöt ovat pyöreä nolla. Muutoksen tuoma päästövähennys on vuositasolla noin 14 500 tonnia, mikä vastaa noin 6700 suomalaisen henkilöauton vuosittaisia päästöjä.

Palveluidemme lähtökohtana on hyödyntää kaikki hukkalämpö ja kiinteistöissä hyödyntämätön lämpö mahdollisuuksien mukaan, mikä onnistuu muun muassa Katri Valan ja Esplanadin lämpöpumppulaitoksilla. Viime vuosina jopa yli 90 prosenttia Helenin jäähdytyksestä on tuotettu lämpöpumpuilla, jotka kierrättävät ja jalostavat talteen kerätyn lämmön hiilineutraaliksi kaukolämmöksi.

Jäähdytyksen tuotanto vuonna 2019.

Nykyisin lähes 10 prosenttia Helsingin kaukolämmöstä on tuotettu hukkalämmöistä ja muista kierrätetyistä lämmöistä. Tulevina vuosina määrä kasvaa Helenin jäähdytyspalveluiden kasvun ja uusien lämpöpumppulaitosinvestointien johdosta. Tavoitteenamme on hiilineutraali energiantuotanto vuonna 2035.

Esplanadin lämpöpumppulaitos otettiin käyttöön vuonna 2018, ja parhaillaan laajennamme Katri Valan lämpöpumppulaitosta.

Hiilineutraali jäähdytys osaltaan helpottaa myös asiakkaidemme päästövähennystavoitteita. Valitsemalla kiinteistöön jäähdytyksen rinnalle muita päästöttömiä tuotteitamme, kuten kierrätettyyn lämpöön perustuvan Kiertolämmön ja uusiutuvan sähkön sertifikaatit, kiinteistön energian käytöstä aiheutuvat päästöt ovat nollattavissa kokonaisuudessaan.

Neljä syytä valita Helenin jäähdytys:

1. Luotettava, huomaamaton ja hiljainen
2. Ympäristöystävällinen – kierrätämme ja jalostamme talteen kerätyt lämmöt hyötykäyttöön
3. Kustannukset ennakoitavissa koko elinkaaren ajan
4. Tilojen käyttö tehostuu – vastaamme tuotannosta ja kylmäaineiden hallinnasta

Lue lisää aiheesta

Lämpö Yritykset Hiilineutraalisuus