Blogi / 1.7.2020

Uudet päästörajat astuvat voimaan - Helen on valmis

EU:n uudet päästörajat astuvat voimaan 1. päivä heinäkuuta. Yhteistyön mestaruudella olemme Helenissä saavuttaneet tiukat vaatimukset kaikilla kolmella voimalaitoksellamme sekä lämpölaitoksillamme.

Teksti: Jarmo Hagström Kuvat: Anton Laari

Olemme Helenissä tehneet jo vuosikymmenien ajan pitkäjänteistä työtä voimalaitosten päästöjen pienentämiseksi ja kaupungin ilmanlaadun parantamiseksi. Vaikka Helenin energiantuotanto on jatkuvasti kasvanut, ovat päästöt silti pienentyneet.

Nyt 1.7.2020 EU:n teollisuuspäästödirektiivin (IED = Industrial Emissions Directive) mukaiset uudet päästöraja-arvot astuvat voimaan. Helenille tämä tarkoittaa, että jo ennestäänkin alhaisia hiukkas- rikinoksidi- ja typenoksidipäästöjä on pienennettävä Hanasaaren ja Salmisaaren voimalaitoksilla yhä pienemmiksi. Myös Vuosaaren voimalaitoksella ja lämpölaitoksilla vaatimukset lisääntyvät merkittävästi.

Helenin kolme voimalaitosta ovat 1970-, 80-, ja 90-luvuilla rakennettuja. Myös valtaosa noin kymmenestä lämpökeskuksesta on rakennettu viime vuosituhannen puolella. Tämän ikäisillä laitoksilla nykyajan vaatimusten tuomien uusien päästörajojen saavuttaminen ei ole itsestäänselvyys.

Olemme kuitenkin jo vuosia tehneet työtä heinäkuun alusta voimaan astuvien päästörajojen saavuttamiseksi. On tehty selvityksiä, mallinnuksia, ajotapakokeita, investointeja sekä lukuisia erilaisia pienempiä teknisiä parannuksia laitteistoihin ja prosesseihin. Erityisesti typen oksidien eli NOx-päästöjen vähentäminen uusiin päästöraja-arvoihin vaati merkittäviä panostuksia.

NOx-päästöjen vähentämiseksi Salmisaaren voimalaitokseen on toteutettu typenoksidit savukaasuista jälkikäteen puhdistava, parasta käytettävissä olevaa tekniikkaa edustava SCR-katalysaattori (Selective Catalytic Reduction). Hanasaaren voimalaitoksessa typenoksidit puhdistetaan voimalaitoskattilassa SNCR-urearuiskutusjärjestelmällä (Selective Non-Catalytic Reduction). Tämä ei kuitenkaan vielä riitä, vaan Hanasaaren kattiloihin on lisäksi voimalaitoksen oman suunnittelutyön tuloksena tehty yläilmajärjestelmät, joilla uudet NOx-rajat lopullisesti alitetaan.

Myös rikinpoistolaitoksilla on tehty jatkuvaa kehittämistä, ajotapa- ja säätömuutoksia sekä erilaisia parannuksia tehokkuuden ja luotettavuuden lisäämiseksi.


Haastavat tavoitteet saavutettiin yhteistyöllä

Vuosaaren voimalaitoksella on investoitu kaasuturbiinien uusiin polttokammioihin ja tehty polttoteknisiä muutoksia NOx-päästöjen vähentämiseksi.

Lassilan kaasukäyttöisellä lämpölaitoksella on uusittu polttimet, ja Patolan lämpölaitoksella on otettu käyttöön savukaasun takaisinkierrätys NOx-päästöjen vähentämiseksi. Öljykäyttöisissä lämpökeskuksissa on vaihdettu polttoaineita raskaasta polttoöljystä kevyempään öljylaatuun, jotta uudet raja-arvot saavutetaan. Lämpölaitoksia käytetään hyvin vähän, mutta niillä on tärkeä rooli talvipakkasilla, kun kaukolämmön tarve on suuri, eikä voimalaitosten ja hukkalämpöjen tuotanto riitä helsinkiläisten kotien lämmittämiseksi.

Tyytyväisinä voimmekin todeta, että aiemmin lähes mahdottomilta tuntuneet päästörajavaatimukset on onnistuttu saavuttamaan. Tämä on monien ihmisten pitkäjänteisen yhteistyön tulos.

Lue lisää aiheesta

Hiilineutraalisuus