Ympäristöaiheiset uutisemme

EU:n energiaratkaisut vaikuttavat myös suomalaisiin kaupunkeihin – vaikuttamisen paikkoja on useita

EU-sääntely vaikuttaa energian hintoihin ja päästöihin myös Suomessa. Helenin EU-edunvalvontapäällikkö Miikka Koski ja Energiateollisuuden edunvalvontapäällikkö Antti Kohopää tiivistävät, missä nyt mennään EU:n keskeisten energiaan liittyvien lakialoitteiden näkökulmasta ja miten lakialoitteet vaikuttavat suomalaisiin energia-alan toimijoihin ja tavallisiin kaupunkilaisiin. 

17.06.2021

Fit for 55 edellyttää kaikilta sektoreilta yhtäläisiä toimia kohti päästöttömyyttä

Euroopan komission Fit for 55 -paketti tuo paljon muutoksia lainsäädäntöön, mutta se ei vielä riitä ilmaston lämpenemisen rajoittamiseen 1,5 asteeseen Euroopan unioninkaan osalta. Europarlamentaarikko Ville Niinistö kuitenkin uskoo vahvasti positiivisen kierteen lähteneen liikkeelle.

17.06.2021

Meriveden lämmöntalteenottohankkeen ympäristövaikutusten arviointi on käynnistynyt

Helen on tehnyt esiselvitystä eri vaihtoehdoista hyödyntää merivettä teollisen kokoluokan lämpöpumppujen lämmönlähteenä Helsingissä. Hanke etenee nyt ympäristövaikutusten arviointiin. Kesäkuussa hankkeesta järjestetään kaikille avoin esittelytilaisuus webinaarina.

27.05.2021

Helenin uusi tuulipuisto Lakiakangas 3 rakentuu yhteistyössä asiakkaiden kanssa

Helen on allekirjoittanut kiinteistösijoitusyhtiö Spondan kanssa sopimuksen, jonka myötä 100% Spondan kiinteistöjen sähkön kulutuksesta tullaan tuottamaan päästöttömällä tuulivoimalla. Sopimus tukee Spondan vastuullisuusohjelman hiilineutraaliustavoitetta.

03.05.2021

Konesalien hukkalämmöstä hiilineutraalia kaukolämpöä: Telian datakeskus lämmittää helsinkiläisiä koteja

Telia ja energiayhtiö Helen ovat sopineet datakeskuksessa syntyvän lämmön hyödyntämisestä. Suunnitelmien mukaan Pitäjänmäessä sijaitsevasta Telian modernista datakeskuksesta kerätty hukkalämpö siirtyisi kaukolämpöverkkoon jaettavaksi helsinkiläisiin koteihin ja kiinteistöihin kesäkuussa 2022 alkaen. Parhaimmillaan datakeskus lämmittää jatkossa yli 20 000 helsinkiläisen kotia.

21.04.2021

Helen vahvistaa asemiaan tuulivoimamarkkinoilla: katse kotimaisten tuulipuistoinvestointien lisäksi eurooppalaisiin alan kasvuyrityksiin

Helenin tuulivoimatuotanto viisinkertaistuu viime vuonna tehtyjen tuulipuistoinvestointien myötä. Yhtiö etsii edelleen uusia, kiinnostavia tuulipuistohankkeita Suomesta. Lisäksi selvityksen alla on useita potentiaalisia sijoituskohteita eurooppalaisiin tuulivoima-alan kasvuyrityksiin.

17.02.2021

Tutkimuskohde avomerellä: mittausantureilla kerätään dataa merenpohjan talvikauden olosuhteista

Helen selvittää yhtenä vaihtoehtona kivihiilestä luopumiseen meriveden lämmön hyödyntämistä kaukolämmön tuotannossa ympärivuotisesti, suuressa mittakaavassa. Mittausanturit käytiin asentamassa paikoilleen avomerelle noin 50 ja 70 metrin syvyyteen joulukuussa. Ne keräävät tietoa merenpohjan olosuhteista talvikauden ajan ja haetaan pois keväällä 2021.

28.12.2020

Vuoden energianerokas -tunnustus: Pauligin kahvipaahtimon hukkalämpö kaukolämmöksi

Pauligin kahvipaahtimon hukkalämpö saadaan hyötykäyttöön lämmittämään helsinkiläisiä koteja Helenin ja Pauligin ainutlaatuisessa pilotissa. Projekti palkittiin tänään Vuoden Energianerokas -tunnustuksella, jonka myöntävät työ- ja elinkeinoministeriö, Energiavirasto ja valtion kestävän kehityksen yhtiö Motiva.

18.11.2020

Helenin tuulivoimatuotanto lisääntyy – osakkuusyhtiö rakentaa tuulipuiston Keski-Pohjanmaalle

Helenin osakkuusyhtiö Suomen Hyötytuuli Oy on tehnyt investointipäätöksen Alajoki-Peuralinnan tuulipuiston rakentamisesta Keski-Pohjanmaalle. Tuulipuisto aloittaa tuotannon vuonna 2022.

24.09.2020

Helen kasvattaa merkittävästi tuulivoimatuotantoaan - kokonaisinvestointi uuteen tuulipuistoon 100 miljoonaa euroa

Helen on aloittanut Lakiakangas 3 -tuulipuiston rakentamisen Pohjanmaalle yhdessä hankekehittäjä CPC Finlandin kanssa. Hanke tukee Helenin tavoitetta viisinkertaistaa tuulivoimatuotanto kahdessa vuodessa. Uuden tuulipuiston energiaa Helen tarjoaa asiakkailleen vuonna 2022.

24.08.2020

Katso myös


Uutta voimaa -podcast


Asiantuntijablogi

Uutta voimaa -blogissa kerromme matkastamme kohti hiilineutraalia tulevaisuutta.


Avoin data

Tutustu Helenin avoimeen dataan kaukolämmityksestä.


Hiiletön Helsinki syntyy teoilla

Ilmastonmuutoksen hillitseminen ja hiilineutraalin tulevaisuuden mahdollistaminen ovat yksi aikamme tärkeimmistä kysymyksistä, joiden eteen Helen tekee töitä.