Ympäristöaiheiset uutisemme

Helen järjesti talkoot uhanalaisen meritaimenen auttamiseksi

Helen järjesti henkilöstölleen talkooiltapäivän Mätäjoella äärimmäisen uhanalaisen meritaimenen auttamiseksi. Helenin työntekijät pääsivät konkreettisesti osallistumaan kalojen lisääntymisalueiden kunnostamiseen.

28.09.2018

Asukaskysely Tattarisuon biolämpölaitoksen ympäristövaikutuksista avautuu

Helen selvittää mahdollisuuksia biolämpölaitoksen rakentamiseen Helsingin Tattarisuolle. Osana laitoksen ympäristövaikutusten arviointia tehdään syyskuussa asukaskysely, jossa selvitetään biolämpölaitoksen vaikutuksia ympäristöön ja ihmisiin.

12.09.2018

Uusi maanalainen lämpöpumppulaitos hyödyntää hukkalämmöt

Esplanadin puiston alla sijaitseva Helenin maanalainen lämpöpumppulaitos on valmistunut, ja siellä on aloitettu koekäytöt. Isoilla lämpöpumpuilla tuotetaan sekä kaukolämpöä että kaukojäähdytystä. Niillä otetaan talteen merkittävä määrä kiinteistöjen hukkalämpöjä hyödynnettäväksi lämmöntuotannossa.

13.06.2018

Lisää uusiutuvaa energiaa Klåsarön vesivoimalaitoksesta

Kymijoen Klåsarön vesivoimalaitos uudistetaan. Vesiturbiinien modernisoinnilla jatketaan laitoksen elinikää ja lisätään uusiutuvan energian määrää.

07.06.2018

Helenin Pekka Manninen: Epäjohdonmukaisilla veroratkaisuilla heikennetään mahdollisuuksia uusiutuvan energian lisäämiseen

Helen Oy näkee, että Suomeen tarvitaan johdonmukaisempaa energiapolitiikkaa. Hallituksen esittämä veronkorotus sähkön ja lämmön yhteistuotannolle yhdessä aikaistetun kivihiilikiellon kanssa heikentäisi merkittävästi energiayhtiöiden mahdollisuuksia panostaa uusiin energiainnovaatioihin ja päästöjen vähentämiseen.

25.05.2018

Helsingin ensimmäinen biolämpölaitos vihittiin käyttöön

Helsingin pormestari Jan Vapaavuori vihki käyttöön Helenin Salmisaaren uuden biolämpölaitoksen. Laitoksella tuotetaan uusiutuvaa kaukolämpöä Suomen suurimmassa pellettikattilassa.

14.02.2018

Suomen suurin luolalämpövarasto suunnitteilla Helsinkiin

Helen suunnittelee uutta, Suomen suurinta energiavarastoa syvällä Helsingin kallioperässä sijaitseviin, käytöstä poistettuihin öljyluoliin. Lämmintä vettä varastoon mahtuisi yli 40 kertaa enemmän kuin Helsingin Uimastadionin altaiden vesimäärä.

21.12.2017

Pelletti syttyi Suomen suurimmassa pellettikattilassa

Helenin uudessa pellettilämpölaitoksessa Helsingin Salmisaaressa sytytettiin tällä viikolla ensimmäiset puupelletit. Pian laitos tuottaa uusiutuvaa kaukolämpöä helsinkiläisille asiakkaille. Pellettilämpölaitos on merkittävä hanke uusiutuvan energian lisäämiseksi Helenin energiantuotannossa.

18.10.2017

Helenin pitkäjänteinen energiatehokkuustyö palkittiin

Työ- ja elinkeinoministeriö, Energiavirasto ja Motiva myönsivät Helenille tunnustuksen ansiokkaasta energiatehokkuustyöstä. Tunnustus annettiin Finlandia-talolla järjestetyssä energiatehokkuussopimusten juhlaseminaarissa 15.6.2017.

15.06.2017

Jakomäen lämpökeskuksen öljysäiliö uusitaan

Jakomäen lämpökeskuksen kahdesta öljysäiliöstä toinen uusitaan ja toisen käyttö keskeytetään. Muutostyö käynnistyy huhtikuun alussa ja syyskuussa laitos viritetään vastaamaan uusia päästövaatimuksia. Joulukuussa 2017 lämpökeskus saadaan jälleen käyttöön.

05.04.2017

Katso myös


Uutta voimaa -podcast


Asiantuntijablogi

Uutta voimaa -blogissa kerromme matkastamme kohti hiilineutraalia tulevaisuutta.


Avoin data

Tutustu Helenin avoimeen dataan kaukolämmityksestä.


Hiiletön Helsinki syntyy teoilla

Ilmastonmuutoksen hillitseminen ja hiilineutraalin tulevaisuuden mahdollistaminen ovat yksi aikamme tärkeimmistä kysymyksistä, joiden eteen Helen tekee töitä.