Kokemuksia / 19.12.2016

Päivä Haagan paloasemalla

Palomiehelle on arkea, että hälytys voi tulla vaikka kaupan kassalla, ja silloin tarvitaan kaikkia. Yhteishenki ja yhteistyö tekevät työstä tekemisen arvoista.

Teksti: Selja Tiilikainen Kuvat: Ari Heinonen

Korvia vihlova sireenin ääni saa kaikki höristämään korviaan. ”Ulkorakennus rannassa, mustaa savua nousee sivulta. 100–200 neliötä, puurakenteet”, kuuluu naisääni kaiuttimista. Ajoneuvohallin screenille ilmestyy kartta, joka osoittaa pelastustehtävän sijainnin, sekä kirjain A. Se tarkoittaa, että nyt on tosi kyseessä, ja paikalle lähdetään koko vastaremontoidun Haagan paloaseman miehityksellä. Yksi paloauto ja kaksi ambulanssia.

”Vaaleanharmaa savu voi olla vesihöyryä, mutta musta tarkoittaa paloa”, paloaseman isännöitsijä Mauri Raitanen selittää. A kertoo, että tehtävä on erittäin kiireellinen, ja mukaan tarvitaan lääkintäjohtaja. Vain neliportaisen kiireellisyysluokituksen viimeinen luokka D voidaan hoitaa ilman hälytysajoa.

Jokainen on vuorollaan ambulanssihommissa

Keikalle lähteneen kahdeksan palomiehen työvuoro on alkanut puolisen tuntia aikaisemmin, tasan aamuyhdeksältä. Paloaseman aamu alkaa aina samalla tavalla aseman aulassa. Parikymmentä henkeä seisoo kahdessa rivissä käytävän molemmin puolin. Toinen puoli on tulossa, toinen lähdössä kotiin.

Paloaseman jäähdytys tuotetaan paikallisella laitteistolla, ja jäähdytyksessä talteen otettava lämpö siirretään kaukolämpöverkkoon.

Lähtijät ovat työvuorojensa jälkeen väsyneitä, mutta tyytyväisiä, sillä edessä on neljän päivän vapaat. ”Ei ole epäilystäkään, kumpi on parempi joukkue”, joku huikkaa lähtijöiden seinustalta, kun asemamestari Jari Herranen toivottaa lähtijöille hyviä vapaita.

Tulijat ovat täynnä energiaa. ”Lihaa! Lihapullia!”, he huutavat, kun johtava ylipalomies Mika Makaroff eli Maka kysyy ruokatoiveita. Tittelistään huolimatta hän on seuraavan vuorokauden tupavuorossa eli vastaa kahden lämpimän aterian ja aamiaisen valmistuksesta ja keittiön siivouksesta. Mutta kaikkea ei tarvitse tehdä yksin, sillä kaupassa käydään yhdessä ja kaikki osallistuvat ruoanlaittoon.

Helsingin pelastuslaitoksella kaikki pelastajat ovat sekä ambulanssi- että paloautohommissa. Riippuu työvuorosta, sonnustaudutaanko palomiehensiniseen vai valkoiseen. Yhtä hommaa tehdään 12 tuntia ja puolivälissä tehtävä vaihtuu. Vuoro kestää yleensä 24 tuntia.

Tuurausta muillakin paloasemilla

Helsingin seitsemän paloaseman henkilömäärät tasataan aina vuoron aluksi, eikä ole poikkeuksellista, että palomiehet liikkuvat asemien välillä. Käpylän ja Malmin paloasemilla on tänään sairaustapauksia, ja Jari Herranen lähettää kaksi palomiestä heille vahvistukseksi. Vapaaehtoiset pakkaavat henkilökohtaiset varusteensa paloautonpunaiseen henkilöautoon.

Tänään ajovuorossa oleva palomies-sairaankuljettaja Erno Kelo ei usko, että millään toisella työpaikalla olisi yhtä hyvä yhteishenki kuin palomiehillä. Etenkin omassa porukassa, mutta myös muilla asemilla otetaan tulijat vastaan hyväntuulisesti.

Keittiössä kulhoon tyhjennetään pussikaupalla karkkia. Ne ovat palomies Samuli Kaijan eli Ripan läksiäiskarkit, sillä hän siirtyy Malmin asemalle. ”Haikeaahan tämä vähän on”, hän luonnehtii, ”mutta se on lähempänä Sipoota, jonne muutan.”

Samaan aikaan muutaman kilometrin päässä joku näkee savupilven tupruavan puiden takaa. Hän näppäilee kävellessään jo ala-asteella opitun numeron, 112. Puhelu yhdistyy Keravan hätäkeskukseen, jossa päivystäjä tekee riskiarvion tilanteesta. Paikalle tarvitaan palokunta.

Vuoden jokainen aamu alkaa vuoronvaihdolla.

Vuoden jokainen aamu alkaa vuoronvaihdolla.

Nyt sireeni soi savupilveä lähimmällä paloasemalla, eli Haagassa, ja hätäkeskuksen päivystäjän ääni kaikuu uusituissa tiloissa. Kun hälytys tulee, asema tyhjenee hetkessä. Silloin jätetään ruokakin paistinpannuun. Ison remontin myötä Haagan paloaseman keittiö on automatisoitu niin, että sieltä katkeavat sähköt, kun tulee hälytys.

Liikunta on osa työtä

Aseman vuorokausi rytmittyy kaluston ylläpidon, ruokailun, koulutuksen ja liikunnan mukaan. Kaiken aikaa on kuitenkin oltava valmiina lähtemään. Se on osasyy siihen, miksi kauppaankin mennään porukalla. Siksi myös kaikki ajoneuvot varustetaan kaikella mahdollisella tarpeistolla moottorisahasta laastariin.

Tällä kertaa savupilvi ei johtunut tulipalosta, vaan saunan lämmityksestä. Mutta ylipalomies Mika Makaroff muistuttaa, että palomiehen työssä kohtaa paljon:

”Kerran saimme hälytyksen iäkkäältä rouvalta rintakivusta. Mitään ei ollut tehtävissä enää, kun tulimme paikalle. Rouva oli menehtynyt. Emme ehtineet ajaa edes takaisin Haagaan, kun tuli uusi hälytys. Sillä keikalla autoimme terveen vauvan maailmaan.”

Haagan paloasema

• Haagan pelastusaseman peruskorjauksen rakentaminen käynnistyi kesäkuussa 2015, valmista tulee loppuvuodesta 2016.
• Hankkeen kokonaiskustannus noin on 10,7 milj. €.
• Paloasemalle rakennettiin myös uusi jäähdytysjärjestelmä. Jäähdytys tuotetaan paikallisella laitteistolla ja jäähdytyksessä talteen otettava lämpö siirretään kaukolämpöverkkoon.
• Rakennuksessa on kaksi kerrosta, joissa muun muassa keittiö, kuntosali, liikuntahalli, saunatilat, tilat nukkumiseen sekä toimistohuoneita.
• Peruskorjauksessa uusittiin koko talotekniikka, ja majoitus- sekä toimistohuoneet varustettiin jäähdytyksellä. Vesikatto uusittiin, samoin suurin osa ikkunoista sekä voimistelusalin länsiseinän ulkoverhous. Laajennusosaan rakennettiin uusi pesuhalli, ilmanvaihtokonehuone, tilat hengityspaineilmakompressorille, polkupyörille ja jätehuollolle.
• Pinta-ala 4 126 m², josta jäähdytys kattaa neljänneksen.
• Pelastusasema toimi koko korjaushankkeen ajan. Ensimmäisessä vaiheessa palomiehet toimivat samalla tontilla olevasta toimistotalosta käsin, paloauto ja ambulanssit aputiloineen olivat aseman viidessä autohallissa rakennustyömaasta eristettynä.

Lue lisää aiheesta

Yritykset Lämpö