Uuden ajan energialähettiläs

USA:n suurlähetystön ekotalo vannoo kaukolämmityksen ja -jäähdytyksen nimeen.

Energiatehokas innovaatiokeskus

USA:n suurlähetystö on Helsingin Energian kaukolämpö ja -jäähdytysasiakasYhdysvaltain suurlähetystö Helsingin Kaivopuistossa halusi uudesta innovaatiokeskuksestaan läpikotaisin vihreän. Kolmen vuoden uurastuksen tuloksena satavuotiaasta talovanhuksesta kuoriutui trendikäs kestävän kehityksen airut. Tärkeässä roolissa uudessa rakennuksessa on kaukolämmityksen ja -jäähdytyksen täysimittainen hyödyntäminen.

Lähetystön energia-asiantuntija John Molesky kertoo, että projektia suunniteltaessa tähtäin asetettiin tarkoituksella korkealle. Suurlähetystössä ajateltiin, että nyt oli todellinen mahdollisuus ottaa käyttöön uusia teknologioita ja rakentaa talo, josta tulisi malli myös muille suurlähetystöille ympäri maailman.

Molesky käyttää termiä ”high-performance building”. Tehtävä ei ollut helpoimmasta päästä: rapistumaan päässeen talon muuttaminen energiatehokkaaksi toimistorakennukseksi vaati monipuolista suunnitteluosaamista. Suurlähetystössä uskottiin kuitenkin, että cleantech-innovaatioistaan tunnettu Suomi olisi loistava paikka viedä projekti läpi.

Suupielet ylöspäin

Rakentaminen alkoi loppuvuodesta 2011 ja pääsi kunnolla vauhtiin keväällä 2012. Helmikuussa 2013 suurlähettiläs Bruce Oreck pääsi vihkimään uuden ekotalon yhdessä presidentti Sauli Niinistön kanssa. Reilu puoli vuotta myöhemmin John Molesky toteaa, että uusi talo tuo edelleen hymyn työntekijöiden huulille – uusissa tiloissa todella viihdytään.

– Saamamme palaute on ollut erittäin positiivista. Rakennustyöt suurlähetystön tontilla kuitenkin jatkuvat edelleen: innovaatiokeskuksen viereen nousee toinen rakennus. Itse asiassa projektin erilaiset energiataseet on määritetty kahden rakennuksen kokonaisuuden suhteen, joten koko paketti ei vielä ole kasassa.

– Kakkosrakennus valmistuu näillä näkymin vuoden 2014 alussa, Molesky kertoo.

USA:n suurlähetystö on Helsingin Energian kaukolämpö ja -jäähdytysasiakas

Jopa 40 prosentin energiansäästö?

Koska kokonaisprojekti on kesken, tarkkoja lukuja saavutetuista energiasäästöistä ei vielä voi esittää. Arvioiden mukaan innovaatiokeskus kuitenkin käyttää 40 prosenttia vähemmän energiaa kun vastaavanlainen ja -kokoinen ”perinteinen” toimistorakennus.

– Säästöä arvioidaan tulevan 260 000 kilowattituntia eli viiden tavallisen omakotitalon vuotuisen energiatarpeen verran.

Miten hurjiin säästöihin päästään? Molesky kertoo, että kaikkein isoin tekijä energiaremontissa on kaukolämmön ja -jäähdytyksen käyttäminen.

– Koska meillä oli tällainen mahtava energiaresurssi käytettävissä Helsingissä, halusimme kokeilla sitä. Suhteemme Helsingin Energiaan on alusta asti ollut erittäin toimiva, ja olemme olleet hyvin tyytyväisiä valintaamme, Molesky hehkuttaa.

Mahdollisuus kokeilla uutta

Kaukolämmitys ja -jäähdytys ei ollut kaikkien mielestä ilmeisin vaihtoehto. Matkan varrella jotkut ihmiset ovatkin kyselleet, miksi suurlähetystö ei esimerkiksi asentanut katolle aurinkopaneeleita. Helsingin Energian kokonaisvaltainen Smart City Concept vakuutti kuitenkin amerikkalaiset:

– Meillä on suurlähetystöjä, joissa on kaukolämpö, mutta ei yhtään suurlähetystöä, jossa olisi myös kaukojäähdytys. Ymmärsimme, että tässä oli mahdollisuus tehdä jotain uutta, toteaa Molesky, joka on käynyt itse tutustumassa Katri Valan puiston alla sijaitsevaan Helsingin Energian lämpöpumppulaitokseen. Vierailu maailman suurimmassa kaukolämpöä ja -jäähdytystä tuottavassa laitoksessa oli Moleskyn mukaan vaikuttava.

Moleskyn mielestä kaukolämmityksen ja -jäähdytyksen käyttö on vaivatonta ja energian saanti on taattu. Lisäplussaa tulee siitä, ettei suurlähetystössä tarvitse suorittaa erilaisia huoltotoimenpiteitä.

Eroon lastentaudeista

Lämmitys- ja jäähdytysratkaisun lisäksi toinen tärkeä tekijä remontissa oli valaistus. Kokonaisuudessaan led- ja oled-teknologiaan perustuva valaistusjärjestelmä nojaa USA:n energiaministeriön suosittamiin tuotteisiin. Suurlähetystö hyödynsi energiaministeriön työtä löytääkseen parhaat ratkaisut ja välttääkseen mahdolliset ongelmakohdat ledien toimivuuteen liittyen.

– Meillä käytössä olevat valaistusjärjestelmät ovat perusteellisesti testattuja ja hyväksi havaittuja.

Valaistusratkaisuissa on myös mukana jokunen varsin ennakkoluuloton malli, joiden on tarkoitus antaa osviittaa, mitä tulevaisuus voi mahdollisesti tuoda tullessaan.

– Haluamme myös herättää ajatuksia ja saada keskustelua aikaan.

Viimeisen päälle vihreä

USA:n suurlähetystö

Moleskyn esitellessä innovaatiokeskusta käy selväksi, että jokainen yksityiskohta on pitkälle harkittu: materiaaleissa on käytetty kiveä, koivua sekä lattiassa biohajoavaa marmoleumia. Veden käyttö on optimoitu, ja Bruce Oreck on antanut jokaiselle työntekijälle oman juomapullon, joka täytetään toimiston vesipisteestä – pullovettä täällä ei juoda.

Tinkimättömän energiadieetin läpikäyneelle talolle odotetaan platinatason LEED-sertifikaattia koko projektin valmistuttua. Suoritus hakee vertaistaan koko maailmassa:

– Tiedän suurlähetystöjämme, joilla on kultatason LEED-sertifikaatti, mutta tämä olisi kaikkien aikojen ensimmäinen platinatalo, Molesky sanoo. Hänellä on hyvä tuntuma globaaliin tilanteeseen, koska hän toimii USA:n ”vihreiden lähetystöjen” koordinaattorina.

Etunojaa tulevaisuuteen

Matkan varrella on kohdattu myös haasteita, kun monella osa-alueella on haettu innovatiivisia lähestymistapoja.

– Käytössä oli niin paljon uutta teknologiaa ja uusia materiaaleja, että meillä olisi voinut usko loppua, ellei projektipäällikkömme ja koko suurlähetystön henkilökunta olisi ollut niin sitoutunut hankkeeseen. Kaikilla oli selkeä visio tulevaisuuden rakennuksesta.

Alusta asti oli myös selvää, että nyt tehtiin kunnianhimoista pilottia: Helsingistä saadut opit otettaisiin käyttöön myös muualla. Edelläkävijän rooli painoi hartioita, mutta piiskasi myös eteenpäin.

– Saimme lisämotivaatiota, kun ajattelimme että työmme tulee hyödyttämään myös muita. Muista lähetystöistä on jo saapunut ryhmiä tutustumaan keskukseemme, Molesky sanoo.

Helen B 3/2013