Hollo ja Martta International Folklore Festival

29.10. - 5.11.2017 @ Hollolan Nuorisoseurantalo Kukko, Vanha Tampereentie 124, Hollola

Hakemus: 1500 €

XIV HOLLO JA MARTTA FESTIVAALI 2017

Hollo ja Martta -festivaali on vuoden välein Hollolassa ja muualla Päijät-Hämeessä järjestettävä kansantanssin ja –musiikin kansainvälinen festivaali. Viikon kestävä festivaali esittelee loka-marraskuun vaihteessa kansainvälisen nuorten ja aikuisten tanssi- ja musiikkikirjon lisäksi myös runsaan otoksen kotimaista kansantanssia ja -musiikkia. Festivaalin merkittävin osa esityksistä ja konserteista suunnataan koululaisille, lapsille, nuorille ja erityisryhmille.

Festivaali on merkittävä yleisötapahtuma, joka on jo vuosien ajan tehnyt Hollolan kuntaa sekä Päijät-Hämettä laajasti tunnetuksi ja on levittäytynyt myös asukkaiden keskuuteen vuoro-vaikutteisesti.

Hollo ja Martta kansantanssi- ja -musiikkifestivaali 29.10. – 5.11.2017
• Festivaalille kutsutaan viisi kansainvälistä kansantanssi- ja –musiikkiryhmää mm. Virosta, Unkarista, Saksasta ja Venäjän Udmurtiasta, Karjalasta ja Burjatanista, yhteensä 125 kansainvälistä osanottajaa
• Kotimaisia osallistujia tapahtumaan saapuu yli 1200 tanssijaa, muusikkoa ja laulajaa

Festivaalin päätapahtumat
o Avajaiskonsertti maanantaina 30.10. klo 18.00 Lahden teatterin Juhani-näyttämö, Lahti
o Pääkonsertti lauantaina 4.11. klo 16.00 Lahden teatterin Juhani-näyttämö, Lahti

Kansainväliset illanvietot toteutetaan tiistaina 31.10.2016 klo 18.00
o Hämeenkosken Seurala, Hämeenkoski
o WPK-talo, Heinola
o Nuorisoseura Kajastus, Kankahaispirtti, Kärkölä
o Uudenkylän Seurantalo, Nastola
o Hollolan Nuorisoseurantalo Kukko, Hollola

Tehdään yhteistyötä eri kaupunkien ja kuntien kanssa 24 konsertin järjestämiseksi lapsille ja nuorille päiväkodeissa ja kouluilla, kaksi ilmaiskonserttia Hollolan kirjastolla tanssikulttuurin kehittämiseksi ja tanssin tasavertaisen saatavuuden takaamiseksi sekä kansamusiikkikonsertti / Festivaalivesper Hollolan kirkossa.

HOLLO JA MARTTA FESTIVAALIVIIKON OHJELMA

lauantaina 28.10.2017 klo 18.00
KARJALAINEN SADONKORJUUJUHLA
Hollolan Nuorisoseurantalo Kukko, Hollola
Sadonkorjuun juhlapäivällinen ja ohjelma 26 €

lauantaina 28.10.2017 klo 18.00
OKTOBERFEST
Maaseuturavintola Hollolan Hirvi
Herkullinen Oktoberfest buffet ja ohjelma 32 €
Lippuja 040-5053357 / info@hollolanhirvi.fi

maanantaina 30.10.2017 klo 14.00
KANSAINVÄLINEN KANSANTANSSIKONSERTTI
Esiintyy Kansantanssiryhmä Koidupuna, Tallinna – Viro
Hollolan kirjasto, Nuottikuja 2, Hollola – Vapaa pääsy!

maanantaina 30.10.2017 klo 18.00
AVAJAISKONSERTTI
Lahden teatterin Juhani-näyttämö, Lahti
Liput 28 € / 18 € eläkeläiset, opiskelijat ja lapset alle 16 v.

tiistaina 31.10.2017 klo 18.00
KANSAINVÄLISET ILLANVIETOT
• Burjatialais-suomalainen ilta, Hollolan Nuorisoseurantalo Kukko
• Saksalainen ilta, Uudenkylän Seurantalo, Nastola
• Unkarilainen ilta, Heinolan WPK-talo
• Virolainen ilta, Kankahaispirtti, Kärkölä
Liput 16 € / 10 € opiskelijat ja lapset alle 16 v.
Sisältää väliaikatarjoiluna kahvia, teetä tai mehua,
suolaista ja makeaa piirakkaa

• Udmurtialainen ilta, Hämeenkosken Seurala
Liput 16 € / 10 € opiskelijat ja lapset alle 16 v.
Sisältää väliaikatarjoiluna esiintyvän ryhmän kotimaan
ruokakulttuuriin pohjautuvan illallisen

keskiviikkona 1.11.2017 klo 14.00
KANSAINVÄLINEN KANSANTANSSIKONSERTTI
Hollolan kirjasto, Nuottikuja 2, Hollola – Vapaa pääsy!
Esiintyy kansantanssi- ja –musiikkiryhmä De Beekscheepers, Scheessel – Saksa

perjantaina 3.11.2017 klo 17.00
FESTIVAALIVESPER
Hollolan kirkko, Rantatie 917, Hollola – Vapaa pääsy!

perjantaina 3.11.2017 klo 19.00
KANSAINVÄLINEN ILLANVIETTO
Maaseuturavintola Hollolan Hirvi
Herkullinen buffet ja ohjelma 27 €
Sisältää esiintyvien ryhmien kotimaan
ruokakulttuuriin pohjautuva buffet
Lippuja 040-5053357 / info@hollolanhirvi.fi

lauantaina 4.11.2017 klo 16.00
PÄÄKONSERTTI
Lahden teatterin Juhani-näyttämö, Lahti
Liput 35 € / 25 € eläkeläiset, opiskelijat ja lapset alle 16 v.

Tiedustelut ja lipunmyynti:
Hollolan Nuorisoseura ry
050-5415572 / 040-5589755 (ma-pe 8-16)

Lahden teatterin tilaisuuksien lipunmyynti:
Lahden teatterin lippupiste 0600-305757 (1,53 €/min+pvm) ark. ti-la 11-17
ryhmät 03-7526000 (ma-pe 10-16)

Hollo ja Martta -festivaali Suomi 100 -ohjelmaan!

Valtioneuvoston kanslia on 6.4.2016 liittänyt Hollo ja Martta festivaalin -hankkeen Suomen itsenäisyyden satavuotisjuhlavuoden 2017 ohjelmaan. Sen ratkaisu perustuu hakemuksessa esitettyyn suunnitelmaan, joka arvioinnin mukaan täyttää Suomi 100 -hankehallituksen asettamat edellytykset Suomi 100 -ohjelmalle. Hollo ja Martta festivaali järjestetään 14. kerran syksyllä 2017, mikä on saavutus yhden nuorisoseuran järjestämälle ja kansainväliselle CIOFF -sertifioidulle, marginaalissa toimivalle festivaalille.

Kansantanssin ja –musiikin festivaali

Neljännentoista kerran järjestettävä Hollo ja Martta –festivaali on vuoden välein Hollolassa ja muualla Eteläisessä Suomessa järjestettävä kansainvälinen kansantanssi- ja -musiikkifestivaali. Viikon kestävä festivaali esittelee loka-marraskuun vaihteessa 2017 yhteensä yli 70 konsertissa laajan kansainvälisen nuorten ja aikuisten tanssikirjon lisäksi runsaan otoksen kotimaista kansantanssia. Festivaalin järjestää Hollolan Nuorisoseura, joka on yksi maamme johtavista kansantanssiseuroista ja tunnettu suomalaisen kansanperinteen viejä kaikkialle maailmaan. Järjestelyihin osallistuu kymmeniä yhdistyksiä, kuntia ja taidelaitoksia ympäri Etelä-Suomen. Festivaali vuorottelee vuorovuosin joko lasten tai aikuisten festivaalina.

Festivaalin merkittävin osa esityksistä ja konserteista suunnataan päiväkoteihin, koululaisille, ikäihmisille ja erityisryhmille, tavoitteena:
- kasvattaa kansantanssille - ja -musiikille uskollista yleisöä
- tuoda elitistiseksi miellettyä kulttuuria yleisemmälle tasolle
- jakaa ja opettaa yhteistä kulttuuriperintöä
- kehittää itse taidemuotoa kansan parissa

Vuoden 2017 aikana valmistellaan ja toteutetaan XIV Hollo ja Martta kansainvälinen kansantanssi- ja -musiikkifestivaali. Hollo ja Martta festivaali on kansainvälisesti tunnustettu CIOFF -kriteerit täyttävä festivaali. Festivaalille kutsuttavat esiintyjäryhmät ovat nuorten ja aikuisten kansantanssi- ja musiikkiryhmiä kuudesta maasta, yhteensä 125 kansainvälistä osallistujaa ryhmät Saksasta, Virosta, Unkarista sekä Venäjän Udmurtiasta, Burjataniasta ja Karjalasta sekä yli 1200 suomalaista kansantanssijaa, -muusikkoa ja laulajaa. Erityisteemana festivaalilla on Suomalais-Ugrilainen kansanperinne sekä europalainen hääperinne.

Festivaalin tarjonta suunnitellaan siten, että päiväkotien, koulujen ja erityisryhmien on mahdollisuus päästä osallisiksi paitsi konserttitarjonnasta, myös itse osallistua toimintaan yhdessä vierailijoiden kanssa. Kouluille valmistetaan opetuspaketti sisältäen tietoa osanottajamaista, niiden historiasta, kulttuurista sekä tietoa esiintyvästä ryhmästä. Festivaali tukee koulujen taide- ja kansainvälisyyskasvatusta.

Festivaali tarjoaa virkistävää ohjelmapalvelua ikääntyneille heille luonnollisissa hoiva- ja hoitokodeissa, vieraillaan vanhainkodeissa ja sairaaloissa. Kansanmuusikot osallistuvat kiertuetoimintaan.

Festivaalin avajais- ja päätöskonsertti järjestetään Lahden Teatterin Juhani näyttämöllä. Festivaaliviikolla järjestetään Päijät-Hämäläisissä kylissä kansainvälisiä illanviettoja seurantaloilla.

Festivaali ottaa vieraat vastaan maa rajalta ja vastaan CIOFF -säännösten mukaan ryhmien majoituksesta, ruokailuista, kuljetuksista ja ohjelmasta festivaaliviikon aikana. Kaikki järjestelyt täyttävät kansainvälisen CIOFF -organisaation vaatimukset. Festivaali haluaa varmistaa tällä tavoin oikean "Suomi" -kuvan välittymisen ryhmien kotimaihin ja taata festivaalille kansainvälisen arvostuksen.

WWW

http://www.hollojamartta.fi

Jaa

91

Tykkää tämä tapahtuma voittoon

Muut tapahtumat

YHTEISTYÖSSÄ:

Radio Nova