Pop Up Taidetankkaamo

7.7. - 16.7.2017 @ Yrjönkatu 7, Pori

Hakemus: 1500 €

Tule tankkaamaan kuvataidetta ammattitaiteilijoiden opastuksella!

Pirkanmaalainen kuvataiteilijaryhmä on omin voimin toteuttanut vuodesta 2012 alkaen Pop Up Taide -myyntinäyttelyitä. Ryhmä valtaa Tampereen keskustasta katutason liiketilan joulun alla ja taiteilijat itse esittelevät teoksia ja kertovat työskentelystään asiakkaille. Näyttely rakennetaan kodikaaksi miljööksi, tila näyttää putiikilta ja se houkuttelee sisään myös niitä ihmisiä, jotka eivät ole tottuneet kuvataidetta kohtaamaan. Ryhmän tavoite on ollut alusta asti uusien kuvataiteen ystävien hankinta ja siinä on myös onnistuttu. Vuosien kuluessa ryhmälle on muodostunut asiakaskunta, joka kannustaa taiteilijoita jatkamaan ja ponnahtamaan taas tavoitettavaksi. Kävijöitä lyhytaikaisissa tapahtumissa on ollut 1500 - 2500 henkilöä/tapahtuma!

Pop up Taide on esiintynyt myös Porissa Jazzien aikaan vuodesta 2013, tänäkin vuonna Yrjönkadulle rakentuu Pop Up Taidetankkaamo, jossa kuvataiteilijat opastavat paikallisia ja jatsikansaa nykytaiteen pariin ja kertovat teostensa teemoista ja työskentelystä.

Pop up Taide riisuu myyttistä taiteilijakuvaa paljastamalla, että tämän päivän kuvataiteilijat ovat työteliäitä, monitaitoisia ja tavallisia ihmisiä, joita uskaltaa ja voi lähestyä.
Ryhmän tapahtumien vieraat saavat erinomaista palvelua: uusille asiakkaille esitellään mutkattomasti taideteoksia ja kerrotaan tekijöistä ja teosten aiheista. Jos kävijä haluaa taidesuunnitelman kotiin tai työpaikalle, on ryhmällä valmiudet toteuttaa se. Teokset tullaan myös ripustamaan kotiin, jos apua tarvitaan. Tutut asiakkaat vastaanotetaan kuin vanhat hyvät ystävät ja myönteinen palaute asiakkailta koskeekin nimen omaan sitä, miten he tuntevat olevansa tervetuleita "vaikka ovatkin tällaisia tavallisia ihmisiä". Ryhmä tuntee tekevänsä kaikkia kuvataiteilijoita hyödyttävää työtä ja vaikka myytävänä on ryhmän omat teokset, opastetaan asiakas asiantuntevasti sopivan taiteilijan luo (yhteystiedot hankitaan asiakkaalle) jos omasta tarjonnasta ei halutunlaista taidetta löydykään. Pop up Taide auttaa siinä, että taideteos löytää lopullisen sijoituspaikkansa.

Taiteilijat itse kokevat pop up -toiminnan kannustavaksi kun näkevät ihmisten ilon ja tyytyväisyyden taiteen äärellä, joten vaikka teoksia ei aina myytäisi yhtäkään kappaletta, ryhdytään silti halukkaasti uuden tapahtuman järjestämiseen. Mahdollinen stipendi käytettäisiin yhteiseen illanviettoon hyvän ruuan parissa, eli taiteilijaryhmän työhyvinvointitoimintaan ja motivaation ylläpitoon. Kuluva vuosi on jo kuudes, emmekä aloittaessa uskoneet jatkavamme näin kauan. Tänä vuonna olisi jo pienen yhteisen juhlan paikka!

Mukana eri pop upeissa olleet taiteilijat vuodesta 2012:
Pia Feinik, Anne Mäkelä, Hannamari Matikainen, Heta Laitakari, Annu Salminen, Katri Heinänen, Tiina Huhtinen-Siistonen, Janne Laine, Virve Lilja, Pälvi Hanni, Sauli Iso-Lähteenmäki, Marianne Laiti, Mollu Heino, Marja Pirilä, Päivi Pussila, Jaakko Himanen, Paula Ollikainen, Tiina Poutanen, Päivi Allonen, Hanna Holma, Anne Tamminen ja Johanna Lonka.

Tapahtumia
- Taide Pop up joulupuoti 2012 - 2016 Tampere
- Taiderättäri, pika-apu taidetarpeeseen. Rättäri toimitti tilauksesta taidenäyttelyn kotiovelle Pirkanmaalla.
- Taidevarikko, Hämeenpuiston puistofiesta, Tampere
- Kuvataiteen Kesätori, Taidekeskus Purnu, Orivesi 2014 - 2017 ( https://www.facebook.com/KuvataiteenKesatori/ )
- Pop Up Taide Porissa, Yrjönkatu 7, 2013 - 2017
- Taideikkuna -näyttely, Kehysliike Malkki, Tampere 2013
- Muuttuvia tekijöitä - näyttely, Vuojoen kartano, Eurajoki, 2015

Ryhmän taiteilijat ovat ammattilaisia, meritoituneita kuvataiteilijoita, jotka pääosin työskentelevät omilla työhuoneillaan ja pitävät omia näyttelyitään ja työskentelevät muissa projekteissaan. Pop up taide on yhteisö, jonka puitteissa taiteilijat pääsevät tapaamaan kollegojaan ja asiakkaitaan.

Twitter

#taidetankkaamo #PopUpTaideTre

WWW

https://www.facebook.com/PopUpTaideTre/

Jaa

637

Tykkää tämä tapahtuma voittoon

Muut tapahtumat

YHTEISTYÖSSÄ:

Radio Nova