Siirrettävien Saunojen Kokoontumisajot 2017

29.7. - 30.7.2017 @ Luonto-Parra, Parrantie 27, Teuva

Hakemus: 1500 €

Sauna-ajot on ilmaistapahtuma, joka on tarkoitettu koko perheelle. Kaikki saunat ovat myös yleisön käytössä ilmaiseksi la klo 12-23. Sunnuntaina klo 10 jälkeen on vielä mahdollisuus saapua aamusaunaan. Saunojen Kokoontumisajot järjestetään jo 11. kerran Teuvalla, Etelä-Pohjanmaalla. Ensimmäinen kerta oli vuonna 2006. Tapahtumaan odotetaan jälleen n. 60 siirrettävää saunaa eri puolelta Suomea. Kotisivuillamme löytyy kuvia mitä erilaisimmista siirrettävistä saunoista menneiltä vuosilta. Vain taivas on rajana mitä hulluimmillekin ideoille. Tapahtumaan on tänäkin vuonna tulossa saunoja myös ulkomailta!

Tapahtumaa on kuvattu erittäin rennoksi erityisesti sen tunnelman vuoksi. Tapahtuma yhdistää ihmiset vauvasta vaariin. Monille ihmisille Teuvan sauna-ajot on kesän ehdoton ykköstapahtuma, jonne tullaan kauempaakin. Tapahtuma on totetutettu joka vuosi täysin ilmaisella talkootyöllä! Toimintamme on ulkopuolisen tuen varassa, joten meille tuo 1500 euroan stipendi olisi tervetullut avustus. Yleisöltä tullut positiivinen palaute on ollut talkooporukalle kantava voima jatkaa tapahtuman järjestämistä. Tapahtuma koetaan positiivisena poikkeuksena Suomena festarikesässä. Kannattaa tulla kauempaakin kokemaan Saunojen Kokoontumisajojen ainutlaatuinen tunnelma!

WWW

http://www.sauna-ajot.com

Jaa

465

Tykkää tämä tapahtuma voittoon

Muut tapahtumat

YHTEISTYÖSSÄ:

Radio Nova