Suomi100km

6.5. - 10.6.2017 @ Turku, Helsinki ja Tampere, ,

Hakemus: 3000 €

Projektina on Suomi100km liikuntatapahtuman järjestäminen.

Tavoitteena on saada mahdollisimman moni suomalainen liikkumaan yhdessä, nauttimaan liikkumisen ilosta sekä juhlistamaan yhdessä Suomen itsenäisyyden satavuotisjuhlavuotta 2017 konkreettisella teolla.

Tarkoituksena on järjestää kolmessa kaupungissa Suomi100km -liikuntatapahtuma. Osallistujat saavat itse päättää matkan pituuden (1-100km) sekä millä tyylillä tulevat sen taittamaan. Osallistua voi yksin, yhdessä ystäväporukalla tai viestijoukkueena. Matkan voi taittaa esimerkiksi kävellen, juosten tai pyöräillen. Reitti muodostuu 25km lenkistä, jonka voi kiertää enintään 4 kertaa. Reitillä on myös muutama "short cut" eli oikoteitä, ajatellen esimerkiksi perheen pienimpiä. Reitillä on esitelty jokaisen tapahtumakaupungin omaan historiaan liittyvää tarinaa. Reitti koostuu pääosin kevyenliikenteen teistä, lähellä Suomen kaunista luontoa.

Tapahtuman aloitus on kaikkien osallistujien kesken yhteinen lähtötilaisuus, mutta jokainen voi tulla maaliin oman aikataulun mukaan. Lähtötilaisuudessa on esiintyjä, juonto sekä yhteinen hauska alkulämmittely. Tapahtumassa ei ole sirullista ajanottoa. Kokonaistapahtuma-aika on 8 tuntia.

Miksi sata kilometriä?

- Suomen satavuotisjuhlavuoden 2017 kunniaksi

- Yksi kilometri jokaista itsenäistä vuotta kohti

- Sadan kilometrin matkaan tarvitaan yhteisöllisyyttä sekä suomalaista sisua
- Jokainen kilometri on kohti kevyempää kehoa ja mieltä

- Historiallinen ja ainutkertainen koko Suomen yhteinen liikuntatapahtuma

Ennen varsinaista tapahtumaa on tarkoitus järjestää sosiaalisen median kautta jokaisessa tapahtumakaupungissa kaikille avoimia Yhteislenkkejä, joiden avulla markkinoidaan tapahtumaa ja inspiroidaan ihmisiä liikkumaan. Yhteislenkkejä voidaan järjestää myös markkinointimielessä myös muissa, kuin Suomi100km-tapahtumakaupungeissa.

Jokainen tapahtumaan osallistuva saa osallistumisen yhteydessä tuotekassin, joka sisältää mm. sinivalkoisen Suomi100km -paidan. Paita lisää osaanottajien yhteenkuuluvuuden tunnetta sekä säilyy muistona tapahtumasta ja omasta ansiokkaasta suorituksesta.

Suomi100km on osa Valtionneuvoston kanslian virallista Suomi100 ohjelmistoa.

Tarkoituksena on tarjota suomalaisille yksi yhteinen liikuntatapahtuma, johon voi jokainen osallistua mielilajinsa puitteissa ja itselle sopivan pituisella matkalla. Tapahtumassa ei ole rajoitettu osallistumistapaa, kuten perinteisissä juoksu- tai pyöräilytapahtumissa. Tämä historiallinen tapahtuma järjestetään ainoastaan Suomen itsenäisyyden juhlavuonna 2017.

Uskomme, että Helen ja Suomi100km -tapahtuman arvot sopivat erittäin hyvin yhteen. Haluaisimme, että Helen on pääyhteistyökumppani tapahtumalle ja mukana liikuttamassa tuhansia ihmisiä. Helen saisi liikunnan riemusta positiivista huomiota ja toisaalta Suomi100km -tapahtuma saisi uskottavuutta ja tukea toteutukseen.

Twitter

#suomi100km

Jaa

0

Tykkää tämä tapahtuma voittoon

Muut tapahtumat

YHTEISTYÖSSÄ:

Radio Nova