Uneksivat puut -esitys

26.8. - 9.9.2017 @ Helsingin Keskuspuisto, Laakso, 00250 Helsinki, Helsinki

Hakemus: 1500 €

Varoitus: puut liikkuvat! Valtava krokotiili nähty Keskuspuistossa!

Olemme 12 -henkinen, esittävien taiteiden freelancereista koostuva työryhmä: tanssijoita, nukketeatteritaiteilijoita, muusikoita ja suunnittelijoita. Toteutamme nukketeatteria ja nykytanssia yhdistelevän näyttämöteoksen Helsingin Keskuspuistoon. Dystooppinen esitys käsittelee puiden unia, ilmastonmuutosta ja kaupunkilaishipin luontosuhdetta ja sen ensi-ilta on Suomen luonnon päivänä 26.8.2017. Tuolloin puiden painajaiset manifestoituvat kollektiivisesta, ikiaikaisesta muistista keskuuteemme ja esityksessä nähdään esihistoriallisia petoja, muodonmuuttaja-jumalia sekä mm. lunni. Katsomorakenteiden tai tuolien sijaan yleisölle varataan istuinalustoja puiden alle, ja näyttämö aukeaa 360 asteisena katsojien ympärille. Toteutamme esityksen äänimaiseman pitkälti akustisesti ympäristön omia ääniä kunnioittaen ja käytämme valaistuksessa ainoastaan ladattavia heittimiä. Esitys sijoittuu aikaan ennen ja jälkeen auringonlaskun ja sitä esitetään kahden viikon ajan Keskuspuistossa loppukesällä 2017, jonka jälkeen sitä tarjotaan vierailuesitykseksi myös muihin metsäisiin ympäristöihin Suomessa ja ulkomailla. Esitys perustuu belgialaisen sarjakuvataiteilijan Didier Comèsin albumiin Uneksivien puiden talo (La Maison où rêvent les arbres, Casterman 1995).
Teemme esityksen Helsingin Keskuspuistoon perinteisten esitystilojen ulkopuolelle mutta hyvien liikenneyhteyksien ääreen lähelle julkisen liikenteen pysäkkejä ja suosittuja ulkoilureittejä. Keskuspuisto eroaa suuresti lukuisista pääkaupunkien puistoista metsäisyydessään, ja tämä tekee siitä juuri sopivan ympäristön tulevalle esitykselle. Teos on myös työryhmän kunnianosoitus rakkaalle, yhteiselle Keskuspuistollemme.

Koska esitys tapahtuu metsäisessä ympäristössä, kaukana perinteisistä teatteritiloista, joudumme hankkimaan esityksen valo- ja äänitekniikan kokonaan itse. Haluamme tehdä visuaalisen esityksen yhteistä kaupunkiluontoa kunnioittaen ja ympäristöä mahdollisimman vähän kuormittaen. Ladattavilla LED-valonheittimillä vältymme kiskomasta piuhoja metsikköön ja akustisella äänimaisemalla herkistämme yleisön aistit metsän taajuudelle. Olemme vapaan kentän ryhmä, eli köyhiä mutta kekseliäitä. Olemme saaneet rahoitusta produktioon taiteellisen työskentelyn osalta mutta kuluihin käytettävissä oleva budjettimme on pyöreä nolla.
Stipedillä mahdollistamme kokonaisvaltaisen ja valaistun kokemuksen varta vasten esitykseen saapuneiden katsojien lisäksi myös lenkkelijöille, koiranulkoiluttajille ja satunnaisille sienestäjille, kun heille käytännössä aukeaa mahdollisuus kompastua nykyteatteriesitykseen kotimatkallaan.

Twitter

#uneksivatpuut

WWW

http://www.uneksivatpuut.net

Jaa

165

Tykkää tämä tapahtuma voittoon

Muut tapahtumat

YHTEISTYÖSSÄ:

Radio Nova