Uusi Tampere

14.7. - 15.7.2017 @ Kuivaamo, Tampere, LIELAHDENKATU 10, Tampere

Hakemus: 1500 €

Tampere saa heinäkuussa uuden kaupunkifestivaalin. Uusi Tampere -niminen festivaali järjestetään keskieurooppalaiset urbaanit kulttuuritilat mieleen tuovassa Kuivaamossa. Vanhasta tehdaskiinteistöstä kunnostettu kaupunkilaisten ainutlaatuinen tapahtuma-areena on ollut toiminnassa viime kesästä lähtien. Kesän kiinnostavimpiin kaupunkifestivaaleihin kuuluva Uusi Tampere on Kuivaamon ensimmäinen laajemmalle yleisölle suunnattu tapahtuma.



Kaksipäiväinen Uusi Tampere yhdistelee elektronista musiikkia indieen ja hip hopiin. Kuivaamoon saapuvat muun muassa brittielektron klassikkonimet Luke Vibert ja Plaid. Kotimaisista indie-suosikeista mainittakoon Yona, Julma H, View, Joose Keskitalo ja 1970- ja 1980-luvuilla vaikuttaneesta Se-orkesterista tunnettu Yari, joka on tänä keväänä tehnyt vahvaa paluuta Se Tuntematon Numero -yhtyeensä kanssa.

Uusi Tampere levittäytyy kolmelle lavalle. Päälava sijaitsee Kuivaamon isossa salissa, toinen lava juuri valmistuneessa Pirkanmaan Kaarikoirat ry:n upeassa skeittihallissa ja kolmas alueen viihtyisällä sisäpihalla.



”Kuivaamo on niin poikkeuksellinen paikka Tampereella, että pakkohan sinne oli uusi siisti tapahtuma pystyttää! Kaupunki on kunnostanut tilasta upean, ja esimerkiksi skeittihalli on vertaansa vailla Suomessa. Tähän mennessä paikka on tuttu lähinnä elektronisen musiikin diggareille, mutta Uuden Tampereen kautta se tavoittaa toivottavasti laajempaakin yleisöä”, festivaalituottaja Antti Hietala selvittää.



Festivaalin järjestävät yhteistyössä Tampereen Kulttuurikamari Oy, Alt Agency & Management, Swäg ry.



Uusi Tampereen päiväkohtainen ohjelma:

Pe 14.7.
Plaid (UK), Yona, Pär Grindvik (SE), Yari & Se Tuntematon Numero, Motelli Skronkle, Kasperg, Cityman, Draama-Helmi, Ghost World, Maajo dj set, Kuningas Yrjö + lisäyksiä tulossa

La 15.7.
Luke Vibert (UK), Clouds (SCO), Julma H, Joose Keskitalo, View, Elias Gould, The Holy, Tähtiportti, M, Rasmus Hedlund, Ville Leinonen, Biniyam, AK, Stiletti-Ana, Jani Matti Juhani + lisäyksiä tulossa

Uusi Tampere järjestetään nyt ensimmäistä kertaa ja Helenin stipendi auttaisi suuresti balansoimaan ensimmäisen tapahtuman budjettia. Tarkoituksena on tehdä vuosittainen tapahtuma ja kasvattaa sitä maltillisesti yhdeksi tärkeimmistä kotimaisista vaihtoehtomusiikin tapahtumista.

Twitter

#uusitampere

WWW

http://uusitampere.fi/

Jaa

133

Tykkää tämä tapahtuma voittoon

Muut tapahtumat

YHTEISTYÖSSÄ:

Radio Nova