Kreikkalainen taverna-ilta

3.8. - 24.8.2018 @ Yrjölän Marjatilan vanha kivinavetta, Maisematie 642/1, Hämeenkyrö

Hakemus: 1500 €

Elokuussa Hämeenkyrössä, Mahnalan maisemissa pääsee matkustamaan Välimeren tunnelmiin kun kylällä avataan pop up -taverna. Yrjölän Marjatilan vanha kivinavetta pukeutuu ensin kreikkalaiseksi ja myöhemmin italialaiseksi ravintolaksi. Ohjelmallisen illan ja ruuan myötä tavernan asiakkaat voivat heittäytyä mukaan leikkiin.

KOE KREIKAN MATKA JA MAUT MAHNALASSA
Kreikka on ollut suomalaisten lomasuosikki aina 1960-luvulta alkaen ja laadukas ruoka onkin yksi taverna-illan valteista. Pop up –ravintolan pitoon liittyy usein olennaisena osana taide niin myös Mahnalan taverna-illoissa. Kreikkalaista tunnelmaa, elämyksiä ja elämänmenoa näytelmäkohtausten ja musiikin keinoin yleisölle tarjoilee tamperelainen improvisaatioteatteri Snorkkeli.
Ilta huipentuu tiestysti iloiseen yhteistanssiin kun DJ Yannis saa tanssijalat vipattamaan Zorbaksen tahdeissa...

Elokuun viimeisenä viikonloppuna Hämeenkyrössäkin vietetään Venetsialaisia ja Kreikasta siirrytään luontevasti Italiaan.
Italialainen taverna-ilta toteutetaan tutuksi tulleella sapluunalla ja pilke silmäkulmassa, silloin luvassa on kaikki italialaiset jutut ja kliseet. Pöytiin kannetaan herkullisia italiaisia alkupaloja sekä pääruoka. lllallisen lisäksi voit nauttia viinistä, hyvästä seurasta ja lomatunnelmasta. Ohjelmallisessa illassa tarjolla improvisoitua tavernateatteria, italopoppia ja oopperaa, ilotulitus ja lumoavan kaunis täysikuu.

Kreikkalaiset taverna-illat perjantaisin 3.8. ja 17.8. ja Italialainen taverna-ilta 24.8. klo 19-22.

Kesto noin 3h ilman väliaikaa. Liput: 38/18 euroa sis. ruuan ja ohjelman. Tavernassa on anniskeluoikeudet. Liput ennakkoon Heiskan Hiltun Pirtiltä (p. 040 511 6623) tai netistä www.holvi.com/shop/snorkkeli

Lisätietoja
https://www.facebook.com/pg/Mahnala/events/?ref=page_internal

Taverna-illat järjestetään ensimmäistä kertaa. Suosio yllätti järjestäjät (työryhmä) täydellisesti jo toukokuussa kun ensimmäinen Kreikkalainen taverna-ilta varattiin loppuun viikossa. Tavernassa on 120 pöytäpaikkaa. Suuren kysynnän vuoksi Yrjölän kivinavettaan pystytetty pop up –ravintola avaa ovensa kolmesti kesällä 2018!

Järjestäjät lupaavat valkoiseksi kalkittuun navettaan saman rennon tunnelman kuin konsanaan lomamatkalla etelässä. Taverna-illat on suunniteltu kaikille Välimeren maiden elämänlaadun ystäville. Yhteisöllinen kylätapahtuma on ajoitettu perjantaille syystä, että taverna-illalla voi mukavasti käynnistää viikonlopun perheen, ystävien ja naapurien kanssa. Kesäasukkaatkin voivat aloittaa viikonlopun vieton heti lomatunnelmissa, eikä heidän tarvitse rynnätä ensimmäiseksi kokkaamaan.

Toivottavasti Mahnalan taverna-illoista saadaan uusi ja odotettu perinne Hämeenkyrön loppukesään jolloin elokuussa kuka tahansa pääsee matkustamaan todella halvalla Kreikkaan, Italiaan tai Espanjaan. Seuraavina vuosina olisi toiveissa pitää taverna auki useampana iltana ja mahdollistaa bussikuljetus Tampereen keskustorilta maalaiskylän legendaariseen pikkutavernaan.

Stipendi tulisi tarpeeseen erilaisiin käynnistyskuluihin, tavernan ylöspanohankintoihin ja lupiin. Stipendi auttaisi suuresti ensimmäisen tapahtumavuoden menoerissä ja sen avulla järjestäisimme unohtumattomat juhlat.

Taustatietoja työryhmästä:
Tavernailtojen toteutuksessa on mukana hämeenkyröläinen pitopalveluyrittäjä Johanna Koivu. Hänet tunnetaan parhaiten erilaisten juhlatilaisuuksien herkuista ja lounasruokailijoiden keskuudessa Heiskan Hiltun Pirtin kotiruuista, mutta Koivulla on lisäksi vahva osaaminen ja kymmenen vuoden työkokemus kansainvälisistä keittiöistä. Snorkkeli on Tampereen vanhin improvisaatioteatteri. Ponnekkaat putkihuulet ovat virkistäneet suomalaista improkenttää jo vuodesta 1999 improklubeilla ravintoloissa, eri näyttämöillä kokoillan improvisoiduilla näytelmillä. Kylätapahtumien tuottamista harrastava Veera Ritola on asunut Mahnalassa 11 vuotta ja järjestänyt kyläläisten iloksi useita omaperäisiä ja suosittuja tapahtumia. Vuonna 2012 Miharinrannan Venetsialaiset valittiin Pirkanmaan parhaaksi kylätapahtumaksi.

WWW

http://www.facebook.com/pg/Mahnala/events/?ref=page_internal

Jaa

24

Tykkää tämä tapahtuma voittoon

Muut tapahtumat

YHTEISTYÖSSÄ:

Radio Nova