Kuissi Rock

15.7.2017 @ Loimaan Pesisstadion, Sammonkatu 10, Loimaa

Hakemus: 1500 €

Loimaan sydämessä, urheilukeskuksen ympäristössä järjestetään kautta aikojen toinen Kuissi Rock - tapahtuma.

Tapahtuma sai ensimmäisenä vuonna erinomaisen vastaanoton ja vuodelle 2017 tapahtuman tavoitteet on asetettu huippuunsa. Tapahtuman tavoitteena on kehittää ja muodostaa Kuissi Rockista koko Loimaan yhteinen, jolla on oma, pysyvä paikkansa Loimaan kesän tapahtumien joukossa.

Tapahtuma tarjoaa jokaiselle jotakin ja päivä aloitetaan lapsille suunnatulla tapahtumalla, jossa esiintyvät Muumit oman leikki- ja laulushownsa kanssa. Tämän jälkeen ilta jatkuu aikuisemman väen voimin, jolloin esiintymässä muun muassa Klamydia, Happoradio ja Petri Nygård.

Tänä vuonna tapahtumaan tavoitellaan jopa 2500 kävijää, joka mahdollistaisi tapahtuman järjestämisen ja kehittämisen myös tulevina vuosina!

Tapahtuman järjestelyistä vastaa uusi yhdistys, jonka tavoitteena on tarjota monipuolisia tapahtumia kaikille Loimaan seudulla tai siellä vieraileville. Pääpaino on erityisesti lapsille ja nuorille tarjottavissa tilaisuuksissa, joista pyrimme mahdollisuuksien mukaan tekemään myös maksuttomia. Erityisesti lapsiperheille suunnatulle kesätapahtumalle on alueella on ollut kysyntää ja tähän Kuissi Rock pyrkii vastaamaan tarjoamalla erityisesti nuorelle väelle suunnatun päivätapahtuman.

Haemme siis stipendiä erityisesti päivätapahtuman järjestelyihin, jotta pystymme myös tulevina vuosina vastaavan tilaisuuden tarjoamaan.

Twitter

#kuissi

WWW

http://www.kuissi.fi

Jaa

59

Tykkää tämä tapahtuma voittoon

Muut tapahtumat

YHTEISTYÖSSÄ:

Radio NovaNRJRadio City