Lieson Juhannus

24.6.2017 @ Lieson Lava, Pitkäläntie 1, Hämeenlinna

Hakemus: 1500 €

Lammin Lieson lavalla Hämeenlinnassa järjestetään juhannuspäivänä 24.6.2017 jälleen legendaarinen Liesonmeren Juhannus.

Esiintyjinä Tuure Kilpeläinen ja Kaihon Karavaani sekä
sisälavalla juhlaväkeä tanssittaa Tanssiorkesteri Veijarit solistina Benjamin Enroth sekä Mia Leivo.

Kesälammilaisten ja seutukunnan asukkaiden perinteiseksi juhannuspäivän riennoksi vakiintunut tapahtuma järjestetään tänä vuonna jo 27. kerran.

Juhla sopii koko perheelle. Tarjoilualueet hoidetaan toisen lammilaisen kuuluisuuden eli Lammin Sahdin nimiin. Positiivista energiaa tulvillaan!

Legendaarisen tapahtuman maineen kerännyt Liesonmeren Juhannus, Lammilla Lieson lavalla, kerää jälleen yhteen eri sukupolvet, paikalliset ja mökkivieraat, niin läheltä kuin vähän kauempaakin. Jo vuosikymmeniä sitten tanssilavasta lähtenyt supisuomalaisia Juhannus perinteitä korostava tilaisuus nostaa lipun salkoon, koivut ovien pieliin ja saa Juhannuspäivänä liikkeelle kaiken ikäiset, kaveriporukoina sekä kokonaisina perheinä.

Olemme saaneet rakennettua tapahtuman ympärille perinteitä, aikoinaan lapset juoksenteli lavan reunoilla, kun vanhemmat tanssivat. Nyt samat lapset tulevat omien lapsiensa kanssa Juhannusta juhlimaan ja vanhoja muistelemaan. Rennon tunnelman luominen on meille kaikista tärkeintä. Siinä olemme selvästi onnistuneet.

Uskomme, että Lieson Juhannus luo positiivistä kaupunkienergiaa paikallisesti Lammin ja Lieson alueella.

Twitter

#liesonjuhannus

WWW

http://www.liesonjuhannus.com

Jaa

19

Tykkää tämä tapahtuma voittoon

Muut tapahtumat

YHTEISTYÖSSÄ:

Radio Nova