MM FEST - MYYRMÄKI MUSIC FEST

18.8. - 19.8.2017 @ Myyrmäen monttu, Iskostie 5, Myyrmäki , Vantaa

Hakemus: 1500 €

MM Fest on Myyrmäen montulla kolmatta kertaa järjestettävä maailmanmusiikkitapahtuma, joka järjestetään
tänä vuonna ensimmäistä kertaa kaksipäiväisenä 18. - 19.8.2017. Tapahtuman rungon muodostavat
maailmanmusiikin eri suuntauksia edustavat artistit kotimaasta ja maailmalta. Kansainvälisiä artisteja
valittaessa kiinnitetään huomiota kustannusten hillitsemiseksi siihen keitä kesän 2017 aikana on kiertueella
Suomessa, pohjoismaissa tai muualla euroopassa. Tästä syystä artistilistaa ei tässä vaiheessa ole vielä
mahdollista julkistaa, mutta kahden edellisen vuoden kokemus osoittaa, että MM Festissä vantaalaisilla on
ollut mahdollisuus seurata ilmaiskonsertissa muun muassa useita Faces festarin pääesiintyjistä.
Perjantai alkaa lastentapahtumalla ja päättyy kahden orkesterin esiintymiseen. Lauantain ohjelmassa on viisi
orkesteria. Artistien lisäksi tapahtumasta löytyy lastenohjelmaa, etnistä ruokaa, työpajoja ja
maailmanmusiikkitoimijoiden ja monikulttuuristen järjestöjen esittelypisteitä.
MM Fest on ainoa maailmanmusiikkifestari Vantaalla. Tapahtuman markkinointi aloitetaan jo keväällä ja
festari on esillä Maailma kylässä tapahtumassa toukokuussa 2017.
Lamin Touray työryhmineen järjestää tapahtuman työryhmänsä kanssa Myyrmäen monttua ylläpitävän
MYYRMÄKI-liikkeen tukemana.

MM Fest on Vantaalla asuvien maahanmuuttajataustaisten muusikkojen omatoimisesti järjestämä
ei-kaupalline, iloinen, myönteisessä hengessä toteutettu tapahtuma, joka yhdistää eri sukupuolia, ikäryhmiä
sekä eri taustoista tulevia ihmisiä rennon musiikin ympärille kesäviikonloppuna. Maailmanmusiikki edistää
kantaväestön tutustumista eri kulttuureihin ja heidän tapohinsa sekä auttaa maahanmuutajaväestön
kotoutumisessa yhdistäessään eri väestöryhmät musiikin äärelle.
Tapahtuma on esteetön. Kestävää kehitystä tuetaan muun muassa välttämällä kertakäyttötuotteiden käyttöä.
Tapahtumasta laaditaan viranomaisten edellyttämät pelastus- ja turvallisuussuunnitelmat.

Twitter

#MM FEST 2017 / Vapaa Pääsy

WWW

https://www.facebook.com/events/666074336911614/

Jaa

9

Tykkää tämä tapahtuma voittoon

Muut tapahtumat

YHTEISTYÖSSÄ:

Radio Nova