Yhteispuisto

7.6. - 31.8.2017 @ Sumulaaksonkatu 34 (about), Kouvola

Hakemus: 1500 €

Kouvolassa paloi keskustan alueen ylä-aste/lukio, Yhteiskoulu, muutama vuosi sitten. Teatterin ja pääkirjaston kupeessa, jääkiekko areenan naapurissa, sijainnut koulu oli tärkeä paikka monelle kouvolalaiselle. Päätimme viime kesänä alkaa piristämään joutomaana seisonutta tonttia. Tästä alkoi spontaani seikkailu nimeltä YHTEISPUISTO.

Kyseessä on matalan kynnyksen kaupunkitila. Avoin kaikille. Aina maksuton. Aina keskeneräinen. Yhteispuisto elää kunnes paikalle jotain pysyvämpää löytyy. Tämä voi tapahtua vuoden päästä tai viiden. Kuka tietää?

Haluamme tuoda puiston tapahtumilla Kouvolaan uutta energiaa, hyvää fiilistä ja maksuttoman kentän toimia, niin yksityisille tyypeille, ryhmille kuin järjestöillekin.

Yhteispuistoa kehitetään pienen aktiiviporukan toimesta, nollabudjetilla. Kouvolan kaupunki on tukenut meitä hirmuisesti, lupaamalla varastoistaan kivimateriaaleja, multaa ja jopa uuden sähkökaapin. Näin mahdollistuivat erilaiset elävän musiikin keikat. Pari viikkoa sitten saimme puistoon lahjoituksena yrittäjältä kioskikojun! Hyvä fiilis siis jo leviää!



Suunnitelmissamme on kesän ja alkusyksyn aikana toteuttaa monipuolisia tempauksia:
- Joka toinen keskiviikko tarjolla iltakirppis
- Nuorten graffitipajoja
- Nuorten DJ-iltoja
- Street Work Out treenejä
- Naapuruston tanssiaiset
- Ravintolapäivä
- Drive in-leffanäytös
- Kaupunkikasvimaa ja -puutarha
- Omenafestivaali: pihaomenoiden lahjoitusta ja omenatuotteiden myyntiä

Nämä tapahtumat toimikoot esimerkkeinä koko Kouvolalle ja toivottavasti herättävät laajemmaltikin mielenkiintoa tulla Yhteispuistoon! Kaupunkienergiaa-stipendin käyttäisimme näiden tempausten toteuttamiseen ja markkinointiin. Elinehto koko touhun onnistumiselle on saada laaja yhteisö innostumaan kaupungin "haltuun ottamisesta". Tehdä puistosta käyttäjiensä, asukkaiden, kaupunkilaisten näköinen ja makuinen paikka. Käytännössä raha menisi pieniin hankintoihin pitkin kesää, joita eri tapahtumat vaativat: graffitimaaleja, sähkölaskuja, lankkuja, nauloja, vettä, limua, lapioita jne. Somemarkkinointiin ja flyereihin myös jonkin verran!

Twitter

#yhteispuisto

WWW

http://www.facebook.com/yhteispuisto

Jaa

236

Tykkää tämä tapahtuma voittoon

Muut tapahtumat

YHTEISTYÖSSÄ:

Radio Nova