Kokemuksia / 26.4.2017

Miksi yritys valitsee Helenin kumppanikseen?

Kysyimme yritysasiakkailtamme, Tokmannilta ja Etralta, mitkä asiat ovat vaikuttaneet siihen, että he valitsivat Helenin energiakumppanikseen.

Teksti: Ritva Määttänen Kuvat: Ritva Määttänen

Tokmanni on käyttötavaroiden myyntiin keskittynyt vähittäiskauppaketju, jolla on 160 myymälää eri puolilla Suomea, ja lisää on tulossa. Vuonna 2016 Tokmannin liikevaihto oli 776 miljoonaa euroa.

Helen on vastannut Tokmannin sähkönhankinnasta useamman vuoden. Tapasimme talousjohtaja Sixten Hjortin sekä turvallisuus- ja kiinteistöosaston päällikkö Seppo Tokolan maaliskuussa yhteistyöpalaverin merkeissä Mäntsälässä Tokmannin hallinto- ja logistiikkakeskuksessa. Kysyimme, mitkä tekijät vaikuttivat siihen, että he valitsivat Helenin energia-asioissa yhteistyökumppaniksi.

- Tokmannille vastuullisuusasiat ovat tärkeitä. Keskeiset yritysvastuun teemamme ovat rehti liiketoiminta, vastuullinen hankinta ja tuotteet, ihmisten reilu kohtelu ja viisas resurssien käyttö, Seppo Tokola kertoi.

- Vastuullinen yhteistyökumppani on yksi syy, miksi valitsimme Helenin. Yhteistyökumppanin on oltava myös riittävän suuri ja uskottava toimija sähkömarkkinoilla. Lisäksi Helenin brändi on edistyksellinen, Sixten Hjort korosti.

Käytännön yhteistyössä Sixten Hjort ja Seppo Tokola kertoivat arvostavansa yhteyshenkilöiden pysyvyyttä, yhdessä tekemistä ja kehittämistä.

- Pidempiaikaisessa yhteistyössä syntyy paras luottamus ja asiat toimivat. Aina on tiedossa keneen kannattaa ottaa yhteyttä, ja asiakasta kuunnellaan aidosti. Helenin kanssa tämä on onnistunut oikein hyvin.

Pitkäjänteistä kumppanuutta

Etola-yhtiöihin kuuluva Etra Oy on suomalainen teknisen kaupan erikoisliike. Etra tarjoaa asiakkailleen laajan valikoiman teollisuustuotteita ja palveluita. Etola on ollut Helenin asiakas vuodesta 2010. Keskustelimme Etola Kiinteistöt Oy:n toimitusjohtaja Jouni Pelkosen kanssa siitä, millainen yhteistyökumppani Helen on.

Asiakassuhteen hoidossa Jouni Pelkonen arvostaa sitä, että heleniläiset ovat aidosti pitkäjänteisesti rakentaneet kumppanuutta yhdessä asiakkaan kanssa häntä kuunnellen. Yhteistyötä tukevat myös Helenin monipuoliset tuotteet ja palvelut.

- Monella muulla energiayrityksellä perusasiat ovat kyllä kunnossa, mutta asiakkuutta ei hoideta aktiivisesti, kuten Helen hoitaa.

Helen tavoittelee pitkäjänteistä kumppanuutta asiakkaidensa kanssa. Ajan myötä asiakas oppii luottamaan siihen, että asiat hoituvat kanssamme, ja voi levollisella mielellä keskittyä omaan bisnekseensä.

Kysy lisää energiaratkaisuistamme!