Kokemuksia / 14.6.2018

Saha osallistuu taajuuden tasaamiseen

Versowood osallistuu sähköverkon taajuuden ylläpitoon, jos häiriötilanne valtakunnallisessa verkossa sattuisi syntymään. Vaikutusta omalle tuotannolle ei kuivaamon puhaltimien lyhyellä katkolla ole.

Teksti: Kati Särkelä Kuvat: Versowood

Versowoodin sahoilla kuluu paljon sähköä. Sahatavaran lisäksi tuotantolinjojen koneet jalostavat puutavaraa monenlaisiksi tuotteiksi niin kotimaahan kuin vientiin. Kuivaamossa suuritehoiset puhaltimet kierrättävät lämmintä ilmaa lautakuutioiden lävitse.

Puun kuivatusprosessille ei kuitenkaan ole haittaa, vaikka puhaltimet hetkeksi pysäytettäisiin. Versowoodin Riihimäen-yksiköstä tuli Helenin Jousto-asiakas syksyllä 2017. Jos Versowoodin järjestelmän tehoja kiinnitettäisiin reserville, kuivaamon puhaltimet pysäytettäisiin esimerkiksi 15 minuutin ajaksi. Sahan muu toiminta jatkaa normaalissa päiväjärjestyksessä. Vielä toistaiseksi taajuusreservin tueksi ei tosin ole ollut tarvetta ryhtyä.

Lämmityksen osalta Versowoodin sahoilla ollaan omavaraisia. Puun käsittelyn oheistuotteena syntyvää kuorta ja muuta puupolttoainetta poltetaan, ja lämpöä riittää paitsi kuivaamoihin, kiinteistöihin myös lähiseudun kouluihin ja yrityksiin.

Versowoodin kuivaamo

Versowoodin kuivaamolla puhallus katkeaa, jos sähköä tarvitaan taajuuden tasaamiseksi.

Sahoilla tärkeä rooli biotalouden ajassa

Versowoodin sahoilla käsitellään kuusi- ja mäntypuuta, vuosittain noin 2,7 miljoonaa kuutiota. Kaikkiaan suomalaisella perheyhtiöllä on 11 toimipaikkaa Suomessa ja yksi Virossa, ja yhtiö työllistää noin 750 henkilöä. Vientiä on liki 50 maahan.

”Hankinnan lisäksi metsäosastomme huolehtii puun vastuullisesta ja tehokkaasta korjuusta ja kuljetuksesta. Puusta käytetään kaikki osat, ja korjuun pitää olla oikea-aikaista ja tarkoituksenmukaista”, Versowoodin toimitusjohtaja Ville Kopra kertoo.

Jatkojalostuksen tuloksena Versowood tuottaa pakkaus- ja liimapuutuotteita sekä biopolttonaineita. Puupellettejä toimitetaan Suomessa eri energiayhtiöille, esimerkiksi Salmisaareen uusiutuvan energian lähteeksi.

”Nyt on biotalouden aika, ja uutta kehitellään biopolttoaineidenkin saralla jatkuvasti. Sahat ovat tässä kehitystyössä merkittävässä roolissa”, Kopra sanoo.

Versowood, Jousto

Muutkin Versowoodin sahat taajuusreserviin

”Myös Hankasalmen ja Otavan sahoille aiotaan tutkia ja asentaa tarvittava tekniikka, eli sieltäkin voidaan jatkossa osallistua taajuusreservin tasapainottamiseen”, Versowoodin ostopäällikkö Jyrki Ikonen kertoo.

”Kaikki on sujunut hyvin, mitään ongelmia meidän omiin järjestelmiimme ei softan liittämisestä tullut.”

Käytännössä Versowoodin Riihimäen sahan tiloihin tuotiin pienen jääkaapin kokoinen asennuskaappi, ja järjestelmät yhdistettiin. Lopputarkastuksen järjestelmälle teki Fingrid.

”Kaikki tapahtuu täysin automaattisesti. Paikalliselle järjestelmälle eli meidän valvomoomme tulee toki tieto siitä, jos Versowoodin tehoa kiinnitetään valtakunnan verkon reserville. Takaisinkytkentä tehdään käsin.”

Joustolla helppoja lisätuloja yritykselle

  • Helenin Jousto-palvelussa yritys lupautuu hienosäätämään hetkellisesti sähkönkulutusta, esim. kuluttamaan vähemmän kuin normaalisti.
  • Joustolla luodaan Suomeen hajautettu järjestelmä, jonka avulla parannetaan sähköverkon toimintavarmuutta.
  • Tyypillisiä jouston lähteitä ovat valaistus, sähkölämmitys, moottorit, pumput, puhaltimet, ilmanvaihto ja varavoima. Ohjattavan sähkötehon määrä on hyvä olla yli 500 kW.
  • Palveluun sisältyvän älykkään ohjauslaitteiston avulla Helen voi paikallisesti hienosäätää tehoja sopimuksen mukaisesti.
  • Joustolla vastataan sähköverkon tasapainottamiseen ja mm. yllättäviin sähköverkon häiriöihin, joita tapahtuu muutamia kertoja vuodessa. Yhden tällaisen häiriön kesto on keskimäärin 15 minuuttia.

Lue lisää: Jousto-palvelu yrityksille

Lue lisää aiheesta

Yritykset