Saarioinen

Ruokatehtaalla energiaa kuluu ennen kaikkea keittämiseen, paistamiseen ja jäähdytykseen.

 

Saarioinen valitsi Helsingin Energian sähkönSaarioisilla on tuotantoyksiköt Sahalahdella, Valkeakoskella, Huittisissa ja Jyväskylässä, tytäryhtiö Virossa, lähettämö Valkeakoskella sekä pääkonttori Tampereella. Elintarviketeollisuuden prosesseissa kuluu melkoisesti sähköä.  Saarioinen on valinnut sähkökumppanikseen Helenin. Ostojohtaja Pirkko Suomela kertoo, että yhtiö vakuuttui kumppanin asiantuntemuksesta. 

– Helenillä oli tarjota koko potti: sekä fyysinen sähkön toimitus että sähkösalkun hoitaminen. Heillä on hyvää asiantuntemusta hoitaa sähkön hankintaa ja tehdä siihen liittyviä suojauksia, varmistaa, että sähkön hintaan ei liity tulevaisuudessa yllätyksiä, Pirkko Suomela kuvailee.

– Me emme voi pysäyttää tuotantoa sähkön hintapiikkien aikaan. Suojausoperaatiot ovat senkin takia erittäin tarpeellisia, hän lisää.

Pirkko Suomela kertoo, että sähkönhinnan ennustettavuus on senkin takia tervetullutta, koska niin monet muut asiat  elintarviketeollisuudessa eivät ole ennustettavia.

– Elintarviketeollisuuden raaka-aineiden hinnat vaihtelevat suuresti sään ja sadon mukaan. Kauppaketjuille on kuitenkin annettava sitovat hinnat tuotteista jo ennen kuin raaka-aineiden hinnasta on tietoa.

Helen B 3/2011