Artikkeli / 4.11.2020

Taloyhtiön aurinkovoimala nyt entistä kannattavampi sijoitus – hyvityslaskentapalvelu alkaa pienentää myös asukkaiden omaa sähkölaskua

Taloyhtiön katolla tuotettu aurinkosähkö on puhdasta lähienergiaa. Vuoden 2021 alusta sitä päästään käyttämään yhteisten tilojen lisäksi myös asunnoissa, jolloin asuntoihin tarvitaan ostosähköä entistä vähemmän.

Teksti: Marjukka Puolakka Kuvat: Helen

Aurinkopaneelit katolla ovat näkyvä viesti siitä, että tässä taloyhtiössä välitetään ympäristöstä. Paitsi konkreettinen ilmastoteko on aurinkovoimalan hankinta myös kukkaron kannalta järkevää. Aurinkosähkö on jo nyt yksi edullisimmista sähkön tuotantomuodoista.

Vuoden 2021 alusta aurinkovoimalan hankinta taloyhtiöön on entistä kannattavampaa. Silloin astui voimaan lakimuutos, jonka myötä taloyhtiö saa jakaa oman voimalan aurinkosähköä myös asuntojen käyttöön ilman siirtomaksuja ja veroja. Helsingissä jakamisen mahdollistaa Helen Sähköverkon hyvityslaskentapalvelu.

Hyvityslaskentapalvelu vähentää verkosta ostettavan sähkön tarvetta ja pienentää asukkaiden sähkölaskua. Palveluun osallistuminen on asukkaille vapaaehtoista, ja taloyhtiö saa itse päättää, missä suhteessa aurinkosähköä jaetaan asuntoihin.

Kuinka monta aurinkopaneelia taloyhtiön katolle?

Hyvityslaskentapalvelun myötä kiinteistön katolle kannattaa hankkia enemmän aurinkopaneeleita, koska niiden koko tuotanto saadaan talon omaan käyttöön. Ja mitä enemmän paneeleita, sitä pienemmät ovat niiden yksikkökustannukset.

Se, kuinka paljon paneeleita katolle kannattaa asentaa, riippuu taloyhtiön yhteisten tilojen sekä asuntojen sähkönkulutuksesta. Ratkaisevinta on sähkön käyttö maalis–lokakuussa päivisin noin kello 10–16:n välillä, jolloin aurinkovoimalan tuotto on suurimmillaan.

Aiemmin taloyhtiö on voinut kattaa noin 10 prosenttia kiinteistösähkön tarpeesta omalla aurinkosähköllä. Jatkossa suuremman voimalakoon ja hyvityslaskentapalvelun myötä oma aurinkosähkö voi kattaa noin 10–30 prosenttia rakennuksen kaikesta sähkönkulutuksesta, mikäli katolla vain tilaa riittää.

”Koska sähkön kulutuksen suuruus eri aikoina ja aurinkovoimalan tekniset toteutusmahdollisuudet vaihtelevat taloyhtiöittäin, kannattaa kokeilla Helenin Aurinkolaskuria. Laskurissa näkyy millainen voimala kiinteistöön parhaiten sopii.”

Helenin avaimet käteen -toimituksen myötä myös aurinkovoimalan hankinta on taloyhtiölle helppoa ja vaivatonta.

Kiinteistön arvo kasvaa aurinkovoimalan myötä

”Aurinkovoimalan hinta vaihtelee kohteen ja paneelien määrän mukaan. Taloyhtiöiden voimaloiden hinnat liikkuvat alle 20 000 eurosta noin 40 000 euroon. Aurinkosähköjärjestelmän takaisinmaksuaika on tyypillisesti noin 10 vuotta ja elinkaari ainakin 25–30 vuotta.”

Taloyhtiö voi saada energiatehokkuutta parantaviin korjaushankkeisiin avustusta Asumisen rahoitus- ja kehittämiskeskus ARA:lta. Aurinkovoimalan perustaminen voi olla osa tällaista hanketta.

”ARA:n rahoitus edellyttää hanketta, jolla kiinteistön energiatehokkuus paranee merkittävästi. Tällainen voi olla esimerkiksi lämmitystavan muutos, jonka yhteydessä katolle hankitaan aurinkovoimala. Tällöin ARA:n rahoitus on noin 25 prosenttia aurinkovoimalan hinnasta.”

Investointi päästöttömän energian tuotantoon kasvattaa sekä kiinteistön omavaraisuutta että sen arvoa.

”Kun kiinnostus energiatehokkaita taloyhtiötä kohtaan kasvaa, niin asuntoja myytäessä tai vuokratessa niistä on saatavissa keskimääräistä korkeampi hinta.”