Kone- ja prosessitekninen suunnittelupäällikkö
Tulevaisuutemme on puhdasta ja joustavaa
energiaa – haluatko olla mukana?
Me Helenissä uudistumme voimakkaasti ja kehitämme jatkuvasti puhtaampia sekä ympäristöystävällisempiä tapoja tuottaa energiaa. Maailman muuttuessa ympärillämme, emme halua pelkästään muuttua sen mukana, vaan ennakoida muutoksia ja johtaa energiamurrosta puhtaan siirtymän suunnannäyttäjänä. Lämmön, jäähdytyksen ja sähkön lisäksi tarjoamme uusia ratkaisuja asiakkaillemme sekä rakennamme tulevaisuuden energian vahvimpia kumppanuussuhteita.
Etsimme nyt joukkoomme Suunnittelupäällikköä vahvistamaan Helenin puhtaaseen siirtymään tähtäävien projektien kone- ja prosessiteknisiä toteutuksia.
Kone- ja prosessiteknisenä suunnittelupäällikkönä toimit Helenin hankekehityksen ja investointiprojektien tukena teknisen toteutuksen tiimissä. Vastaat osaltasi oman teknisen osa-alueesi hankinnoista sekä niihin liittyvästä määrittelystä, kilpailutuksesta, rakennuttamisesta sekä tilaajavaatimusten todentamisesta. Vastuualueellesi kuuluu lisäksi oman osa-alueesi kumppanuuksien suunnittelutyön johtaminen. Varsinainen työpisteesi sijaitsee Ruoholahdessa, mutta tehtävien hoitaminen voi edellyttää matkustusvalmiutta myös muille Helenin toimipisteille.
Tehtävässä katsomme eduksi energiantuotantoon liittyvien prosessiputkistojen ja teräsrakenteiden suunnittelu - tai rakennuttamiskokemuksen. Myös aiempi kokemus kaukolämpöakuista sekä sähkökattiloista voidaan katsoa eduksi. Tehtävässä menestyminen edellyttää soveltuvaa kone-, prosessi- tai energiatekniikan AMK tai DI tutkintoa sekä useamman vuoden työkokemusta vastaavan kaltaisista tehtävistä. Myös hyvät yhteistyö- ja viestintätaidot sekä suomeksi että englanniksi ovat keskeisiä tehtävässä menestymisen kannalta.
Avuksi tehtävään tarjoamme ammattitaitoisen tiimimme tuen sekä mahdollisuuden jakaa vastuita tiimin sisällä joustavasti projektien tai omien vahvuusalueidesi mukaan. Tarjoamme monipuolisia työtehtäviä sekä mahdollisuuden kehittää omaa osaamista jatkuvasti uudistuvan energiajärjestelmämme parissa. Tarjoamme hyvät etätyömahdollisuudet ja joustavat työajat sekä erinomaiset henkilöstöedut.
Kiinnostuitko? Lisätietoja tehtävästä ja tulevasta tiimistäsi antaa tekninen päällikkö Mikko Korpisalo (040 754 5948 / etunimi.sukunimi@helen.fi). Hän on parhaiten tavoitettavissa puhelimitse klo 15:00 jälkeen.
Hakuaika päättyy 23.11.2025. Liitäthän hakemukseen palkkatoiveesi ja CV:si. Huomioithan, että käsittelemme hakemuksia ja etenemme rekrytoinnissa sopivan henkilön kohdalla jo hakuaikana, toimithan nopeasti.
Yhdistetään voimat!

- Hakuaika alkaa:
- 29.10.2025 00.00
- Hakuaika päättyy:
- 23.11.2025 23.59