Uutinen / 11.3.2014

Bioöljy käyttöön Östersundomissa

Östersundomissa sijaitsevan Sakarinmäen koulukeskuksen lämmityksessä aloitetaan bioöljyn käyttö. Koulua on tämän vuoden alusta asti lämmitetty myös maalämmöllä.

Sakarinmäessä tavoitteena on tuottaa koulun lämmitysenergia uusiutuvilla energialähteillä. Maalämpöjärjestelmä on jo otettu käyttöön, bioöljy sekä aurinkolämpökeräimet otetaan käyttöön tänä vuonna.

Koulun lämpökeskuksessa on aiemmin käytetty kevyttä polttoöljyä, mutta kevään aikana siinä poltetaan myös bioöljyä.

- Lämmityskäyttöön tarjottavien biopohjaisten öljyjen markkinat eivät vielä ole kehittyneet ja valmistajilta on saatavissa vasta koe-eriä. Odotamme mielenkiinnolla lämmityskäyttöön soveltuvien nestemäisten biopolttoaineiden kehitystä, kertoo yksikön päällikkö Juhani Aaltonen Helsingin Energiasta. Lämpökeskus varmistaa lämmön riittävyyden myös pakkauskaudella ja poikkeustilanteissa. Lämpökeskuksen käytön arvioidaan rajoittuvan korkeintaan 15 %:iin koulun lämmitystarpeesta, talven pakkasista riippuen.

Uusiutuvaa energiaa monista lähteistä

Helsingin Energian tavoitteena on tuottaa koulun lämmitysenergia vähintään 80 %:sti uusiutuvilla energialähteillä. Lämmitys tuotetaan jatkossa hybridiratkaisulla, jonka muodostavat maalämpö, aurinkolämpökeräimet ja varavoimana toimiva lämpökeskus.

 

Lue lisää aiheesta

Hiilineutraalisuus Hiilineutraalisuus