Uutinen / 21.5.2014

Ennätysmäärä kesätyöntekijöitä Helsingin Energiaan

Helen-konsernissa on aloittanut tai aloittaa tänä kesänä noin 120 kesätyöntekijää, mikä on reilusti enemmän kuin aiempina vuosina. Myös kesätyöhakemuksia tuli tänä vuonna ennätysmäärä, 6500 kappaletta.

Teksti: Marina Galkin-Aalto

Kesätyöntekijät ovat opiskelijoita eri koulutusasteilta, ja he työskentelevät esimerkiksi asennus- ja kunnossapidon tehtävissä, asiakaspalvelussa, taloushallinnossa, varastotöissä ja siivoustehtävissä. Helsingin Energia pystyi tänä vuonna tarjoamaan kesätöitä aiempaa useammalle nuorelle Salmisaaren voimalaitoksessa toteutettavan laajan modernisointiprojektin ansiosta.

Aalto-yliopistossa automaatio- ja systeemitekniikkaa opiskeleva Teemu Alonen sai Helsingin Energiasta kesätöitä työmaapäällikön assistenttina. Hän tekee sekä toimistotyötä että hoitaa asioita kentällä.

- Salmisaaren voimalaitoksen projekti on mitä mainioin tilaisuus päästä tutustumaan yleisesti voimalaitokseen, automaatioon ja suuren projektin läpivientiin työelämässä. Kokemukseni Helenistä työpaikkana on positiivinen. Työturvallisuuteen ja tilojen kunnossapitoon panostetaan, ihmiset ovat mukavia, ja huumorintajua löytyy. Helen tarjoaa suuren talon edut. Minut on otettu hyvin vastaan, Alonen sanoo.

Vastuullinen työnantaja

Helsingin Energia ja Helen Sähköverkko Oy ovat nyt kolmatta kertaa mukana Vastuullinen kesäduuni -kampanjassa, johon osallistuvat yritykset sitoutuvat hyvän kesätyön periaatteisiin ja toteuttavat näin yritysvastuutaan. Vuonna 2012 Helen Sähköverkko Oy sai ensimmäisen palkinnon Vastuullisin kesäduuni 2012 -kilpailun pienten yritysten sarjassa.

- Kesätyöntekijät ovat myös tärkeä investointi tulevaisuuteen. Haluamme kantaa vastuumme ja tukea nuorten ammatillista osaamista tarjoamalla heille paitsi kesätöitä myös lopputyö- ja harjoittelupaikkoja, sanoo henkilöstöpäällikkö Johanna Aholainen.

Helsingin Energialla on pitkät perinteet oppilaitosyhteistyöstä, ja sitä halutaan kehittää edelleen. Kouluyhteistyötä tehdään jo alaluokista lähtien. Helsingin Energia on mukana mm. Yrityskylässä, joka on 6.-luokkalaisille suunnattu talous- ja työelämätaitojen oppimisympäristö. AMK-insinööreille ja DI-opiskelijoille järjestetään voimalaitosvierailuja ja kerrotaan energia-alan osaamistarpeista. Konsernissa työskentelee lisäksi harjoittelijoita, joista suuri osa tekee myös lopputyönsä harjoittelun yhteydessä. Työssäoppimispaikkoja tarjotaan ammattiopintoja suorittaville mm. koneenrakennus- ja sähköasennusaloilla.

Helen-konsernissa työskentelee noin 1300 työntekijää.