Uutinen / 22.1.2014

Helsingin Energia rekrytoi yli sata kesätyöntekijää

Helsingin Energia rekrytoi tänäkin kesänä reilusti kesätyöntekijöitä. Kesätyöntekijöiden määrä on ollut vuodesta toiseen sadan luokkaa, mutta tänä vuonna rekrytoidaan sitäkin enemmän.

Teksti: Anu Ylänen

Kesätyöntekijöiksi haetaan opiskelijoita eri koulutusasteilta ja monenlaisia työtehtäviä varten, esimerkiksi myyntiassistentiksi, asennus- ja kunnossapidon tehtäviin, asiakaspalveluun, taloushallintoon, varastotyöntekijöiksi ja siivoustehtäviin. Pääasiassa töihin haetaan yli 18-vuotiaita, mutta jonkin verran myös sitä nuorempia.

Helsingin Energia rekrytoi yli sata kesätyöntekijääRekrytointia lisätään tänä vuonna pääasiassa energiantuotannon kunnossapitoon. Kesätyöntekijöiden määrään vaikuttaa kesällä tehtävien vuosihuoltojen laajuus.

- Tulevana kesänä toteutetaan Salmisaaren voimalaitoksen vuosihuollon yhteydessä laaja modernisointiprojekti. Tähän hankkeeseen otetaan normaalia enemmän sähkö-, automaatio- ja konekunnossapidon kesätyöntekijöitä, kertoo kehitysinsinööri Maija Virta Helsingin Energian kunnossapito-yksiköstä.

Kesätyöntekijät ovat paitsi kesäresurssi, myös tärkeä investointi tulevaisuuteen.

- Pidämme tärkeänä sitä, että nuorten ammatillista osaamista tuetaan. Kesätöiden lisäksi tarjoamme nuorille lopputyö- ja harjoittelupaikkoja. Kesätöistä on monen heleniläisen ura alkanut, kertoo henkilöstöpäällikkö Johanna Aholainen.

Helsingin Energia tekee monenlaista yhteistyötä eri oppilaitosten ja opiskelijajärjestöjen kanssa. Tänä vuonna Helsingin Energia valitsee ensimmäistä kertaa Vuoden energiaopiskelijan yhdessä työnantajamielikuvaa kehittävän Universumin kanssa. Voittaja palkitaan mm. seminaarimatkalla Berliiniin.

Lue lisää aiheesta

Yritykset Helen