Uutinen / 25.9.2014

Pääkaupunkiseudulla vahva pohja cleantech-metropoliksi

Helsingin Energian toimitusjohtaja Pekka Manninen uskoo, että suomalaiselle energiaosaamiselle on kansainvälistä kysyntää. Energia-alan toimijat hakevat Helsingistä oppia mm. yhteistuotannosta, kaukojäähdytyksestä ja  hukkaenergioiden hyödyntämisestä energianlähteinä.

Suomi on säännöllisesti kärjessä energia-alan kansainvälisissä vertailuissa ja menestystekijänä nähdään erityisesti sähkön ja lämmön yhteistuotanto. Viimeisimmässä maaraportissaan IEA nosti erikseen esiin Helsingin energiaratkaisun.

 - Voimme Suomessa ja Helsingissä olla erityisen ylpeitä äärimmäisen energiatehokkaasta sähkön ja lämmön yhteistuotannosta, jota Euroopassa ja muualla maailmassa pidetään tehokkaimpana tapana tuottaa energiaa. Meillä samaan kokonaisuuteen on yhdistetty vielä kaukojäähdytys, jolla pystytään hyödyntämään kiinteistöjen hukkaenergiat kaukolämpönä. Esimerkiksi tänä kesänä pystyttiin ottamaan talteen energiamäärä, jonka tuottamiseen tarvittaisiin 22 hehtaaria aurinkokeräimiä, sanoo Pekka Manninen.

Helsingin Energia käyttää energiantuotannossa yli kymmentä energianlähdettä ja tuotantotapaa, ja tuotanto on hajautettu eri puolille kaupunkia. Yhteistuotantovoimalaitoksilla käytetään maakaasua ja kivihiiltä sekä loppuvuodesta alkaen puupellettiä. Energianlähteinä hyödynnetään mm. vettä, tuulta, aurinkoa, jäteveden lämpöä ja kylmää merivettä.

Aurinkovoimalaitoshanke vauhdissa

Helsingin Energia on käynnistänyt aurinkovoimalaitoksen rakentamisen Helsingin Suvilahteen. Samalla markkinoille tulee uudenlainen tapa hankkia aurinkoenergiaa: asiakas saa kuukausimaksua vastaan oman nimikkopaneelin tuoton itselleen.

- Tavoitteemme on rakentaa kysynnän mukaan lisää aurinkovoimalaitoksia hyvinkin ripeään tahtiin. Aloitamme osuuksien myynnin reilun viikon päästä, ja ennakkokysyntä on ollut ilahduttavan vilkasta, sanoo Manninen.

Mistä sopiva paikka tuulivoimaloille?

Helsingin Energia on Suomen Hyötytuulen omistajana mukana useissa tuulivoimahankkeissa eri puolilla Suomea. Suomen Merituuli Oy:llä on vireillä kaksi isoa merituulihanketta, jotka ovat kohdanneet mm. kaavoitus- ja tutkaongelmia.

- Haluamme lisätä tuulivoimatuotantoa, mutta tällä hetkellä näyttää hyvin haastavalta löytää paikkoja, joissa toteutus olisi mahdollista. Olemme avoimesti kyselleet ehdotuksia ja otamme niitä edelleen mielellämme vastaan. Paikallinen tuulivoimatuotanto vahvistaisi varmasti kuvaa pääkaupunkiseudusta cleantech-metropolina.

Satojen miljoonien investoinnit bioenergiaan

Helsingin Energia aloittaa kuluvan vuoden lopussa polttamaan puupellettiä Salmisaaren kivihiilivoimalaitoksella. Bioenergian lisääminen on osa Helsingin Energian kehitysohjelmaa kohti hiilineutraalia tulevaisuutta. Kehitysohjelman toteutuksen myötä Helsingin Energia investoi useita satoja miljoonia kivihiilen korvaamiseen biopolttoaineilla. Valmisteltavat päävaihtoehdot ovat uuden, pääpolttoaineena haketta käyttävän monipolttoainevoimalaitoksen rakentaminen Vuosaareen tai pellettiosuuden kasvattaminen nykyisillä kivihiilivoimalaitoksilla.

Energiatehokkuus paras tapa vähentää päästöjä

Pekka Manninen muistuttaa, että tärkein, tehokkain ja nopein tapa vähentää päästöjä on energiatehokkuuden parantaminen kaikilla yhteiskunnan osa-alueilla. Helsingin Energian yhteistuotanto säästää energiaa vuosittain 500 000 omakotitalon vuosikulutuksen verran. Euroopassa yleisin käytäntö on edelleen laskea sähköntuotannossa syntyvä lämpö mereen tai ilmaan. - Meidän osaltamme energiantuotannossa tehokkuus on viety jo hyvin pitkälle. Panostamme paljon asiakkaidemme energiankäytön neuvontaan ja kehitämme myös kotiautomaatioratkaisuja energiankäytön optimointiin, eli teemme energiansäästön helpoksi ja vaivattomaksi. Varastoimme jo nyt kylmä- ja lämpöenergiaa, mutta yhä parempia ratkaisuja tarvitaan myös sähkön varastointiin.

- Meidän osaltamme energiantuotannossa tehokkuus on viety jo hyvin pitkälle. Panostamme paljon asiakkaidemme energiankäytön neuvontaan ja kehitämme myös kotiautomaatioratkaisuja energiankäytön optimointiin, eli teemme energiansäästön helpoksi ja vaivattomaksi. Varastoimme jo nyt kylmä- ja lämpöenergiaa, mutta yhä parempia ratkaisuja tarvitaan myös sähkön varastointiin.

Helsingin Energia on mukana rakentamassa cleantech-metropolia

Pekka Mannisen mukaan Helsinki on jo hyvässä vauhdissa kohti cleantech-tulevaisuutta.

- Ilmastohaaste on niin merkittävä, että sitä ei ratkaista millään yksittäisillä keinoilla. Tarvitaan energiatehokkuuden parantamista, uusia ratkaisuja tuotantoon ja energiankäyttöön. Meillä on osaamista, jolla on Euroopassa varmasti kysyntää. Sillä on saavutettavissa kaupallista hyötyä, ja samalla edistämme yhteisen ilmastohaasteen ratkaisemista. 

Helsingin Energia on energiatehokkuuden edelläkävijä ja yksi Pohjoismaiden merkittävimmistä energiayhtiöistä. Palvelemme noin 400 000 asiakasta Suomessa ja kaukolämpöverkkomme kattaa yli 90 % Helsingin lämmitystarpeesta. Tavoitteenamme on co2-neutraali energiantuotanto vuoteen 2050 mennessä.