Uutinen / 12.11.2014

ansiokasta suomalaista muotoilua

Suomalaisen Työn Liitto on myöntänyt Helsingin Energialle Design from Finland -tunnustuksen ansiokkaasta suomalaisesta muotoilusta. 

Tunnustuksen tarkoitus on lisätä suomalaisen muotoilun ammatillisuutta, tunnettuutta ja kiinnostavuutta kotimaassa ja kansainvälisillä markkinoilla.

- Design from Finland -tunnustus voidaan myöntää tuoteryhmälle, tuotteelle tai palvelulle, joka on muotoiltu tai suunniteltu Suomessa ja voidaan osoittaa, että muotoiluun on investoitu ja sen tuloksena tuotteen tai palvelun tuottama lisäarvo sekä erottautumiskyky ovat kasvaneet. Tunnustuksen saajan tulee myös täyttää Design from Finland -merkin kriteerit, kertoo Design from Finland -merkin Brand Manager Rilla Engblom Suomalaisen Työn Liitosta.

Tunnustuksen avulla korostetaan suomalaisen aineettoman työn merkitystä Suomen menestymisen ja työllisyyden kannalta. Tunnustus jaettiin nyt ensimmäistä kertaa Suomalaisen Työn Liiton vuosikokouksen ja seminaarin yhteydessä.

Helsingin Energia muotoilee toimivaa kaupunkia

Helsingin Energiassa on aina kiinnitetty erityistä huomiota muotoiluun ja hyvään suunnitteluun. Laadukkaan designin taustalla on halu pitää huolta siitä, että energian tuotannon ja jakelun kannalta välttämättömät voimalaitokset, sähköasemat, lämpölaitokset, yhteiskäyttötunnelit ja jakeluverkot ym. hyväksytään osana maanpäällistä ja -alaista kaupunkia. Siksi laitokset on toteutettu arvostettujen suomalaisten suunnittelijoiden kanssa. Myös ympäristötaiteella on suuri merkitys vuorovaikutteisena osana kaupunkikuvaa.

- Haluamme tehdä hyvää ja vuorovaikutteista työtä asiakkaidemme ja muiden sidosryhmiemme kanssa. Hyvä muotoilu ja avoin keskustelu toiminnan tavoitteista auttavat tämän päämäärän toteuttamisessa, kertoo johtaja Jarmo Karjalainen Helsingin Energiasta.

Esimerkkejä Helsingin Energian design- ja palvelumuotoiluhankkeista ovat muun muassa vuorovaikutteiseen ja maksuttomaan energianeuvontaan suunniteltu Sähkötalossa sijaitseva Energiatori, useat eri energiankulutuksen visualisointiprojektit, Salmisaaren ja Meilahden väliset merelliset maisemapylväät sekä sähkönjakokaappien visualisoinnit.

- Design from Finland -tunnustus on meille osoitus siitä, että pitkäjänteinen – oikeastaan koko yrityksen satavuotisen historian ajan jatkunut – panostuksemme kaupunkiympäristöön on tunnistettu arvokkaalla tavalla. Haluamme toimia visuaalisesti ja toiminnallisesti hyvällä tavalla osana pääkaupunkia.

Suomalaisen Työn Liiton Design from Finland -merkki viestii suomalaisen, ainutlaatuisen muotoilun alkuperästä. Merkki kertoo edelläkävijäyritysten panostuksesta suomalaiseen muotoiluun osana yrityksen liiketoimintaa ja menestystä. Lista kaikista Design from Finland -merkin käyttöoikeuden saaneista yrityksistä löytyy liiton kotisivuilta.

Kellosaaren varavoimalaitos

Lue lisää aiheesta

Lämpö Hiilineutraalisuus Yritykset