Uutinen / 9.12.2015

Helen investoi 20 miljoonaa typenoksidipäästöjen pienentämiseksi

Helen Oy vähentää voimalaitostensa ennestäänkin alhaisia typenoksidipäästöjä (NOx). Lähes 20 miljoonan euron ympäristöinvestoinnin ansiosta NOx-päästöt pienenevät Salmisaaren ja Hanasaaren voimalaitoksilla noin puoleen nykyisestä.

Teksti: Marina Galkin-Aalto

Voimalaitosten päästöjen vaikutukset kaupungin ilmanlaatuun on saatu vuosikymmeniä jatkuneen pitkäjänteisen työn tuloksena nykyiselle erittäin alhaiselle tasolle.

Tammikuussa voimaan astuva teollisuuspäästödirektiivi kiristää voimalaitosten hiukkasten, rikinoksidien ja typenoksidien päästörajoja monelta osin alle puoleen nykyisestä. Helenin hiukkaspäästöt ovat entuudestaan olleet erittäin alhaiset ja jo valmiiksi uusien päästörajojen alapuolella. Lisäksi hiilivoimaloiden rikinpoistolaitoksia on säädetty tehokkaammiksi. Typenoksidipäästöjen vähentäminen on kuitenkin vaatinut merkittäviä toimenpiteitä.

NOx-päästöjen vähentämiseksi Salmisaaren voimalaitokseen on toteutettu typenoksidit savukaasuista jälkikäteen puhdistava, parasta käytettävissä olevaa tekniikkaa edustava SCR-katalysaattori (Selective Catalytic Reduction). Hanasaaren voimalaitoksessa typenoksidit puhdistetaan voimalaitoskattilassa SNCR-urearuiskutusjärjestelmällä (Selective Non-Catalytic Reduction).

Haitalliset typenoksidit muunnetaan molemmissa menetelmissä haitattomaksi typpikaasuksi – samaksi, jota hengitysilmassa on muutenkin suurin osa. Näin saadaan jo nykyisellään alhaisia ympäristövaikutuksia vielä merkittävästi pienemmiksi.

Laitteiden testaukset käynnissä

- Laitteiden testaukset ovat parhaillaan käynnissä. Pystymme 1.1.2016 alkaen alittamaan Helenille asetetut uudet typenoksidien päästörajat, kertoo projektipäällikkö Reima Rynö Helenistä.

Helenin energiantuotanto on kasvanut 1990-luvulta tähän päivään, mutta silti päästöt ovat pienentyneet merkittävästi tänä aikana. Uusin ympäristöinvestointi tuo vielä parannuksen ennestäänkin hyvään tasoon.

Salmisaaren voimalaitos: hydrolysaattorirakennus ja katalyyttireaktori

Lue lisää aiheesta

Hiilineutraalisuus