Uutinen / 3.3.2015

Helenin sähköautojen latauspisteet osaksi maanlaajuista verkostoa

Helenin 35 julkista sähköautojen katulatauspistettä ovat jatkossa osa koko Suomen kattavaa Virtapiste-latausverkostoa.

Helen Oy:n katulatauspisteet liitetään osaksi Liikennevirta Oy:n hallinnoimaa Virtapiste-verkostoa. Yhteiskäyttöisessä Virtapiste-verkostossa on tällä hetkellä 60 latauspistettä eri puolilla Suomea, niistä huomattava osa sijaitsee Helsingissä.

Suomen ensimmäinen julkinen sähköautojen katulatauspiste avattiin Runeberginkadulla jo vuonna 2009 ja siitä lähtien Helen on kehittänyt aktiivisesti pääkaupungin sähköistä liikennettä. Katulatauspisteitä on rakennettu eri puolille kaupunkia ja mm. liityntäpysäköintialueille junaradan varteen. Tällä hetkellä Helenin latauspisteverkosto käsittää yhteensä 35 pistettä. Näistä keskinopeita latauspisteitä on 34 ja pikalatauspisteitä 1.

Virtapiste-palvelun käyttöönotto varmistaa sähköautoilun sujuvuuden entistä paremmin. Mobiilisovellus tarjoaa sähköautoilijoille reaaliaikaisen tiedon verkoston latauspisteiden varaustilanteesta sekä varustetasosta. Sovelluksen kautta voi myös varata latauspisteen etänä sekä käynnistää ja lopettaa latauksen. Sovellus toimii karttapalveluna ja Virtapisteiden lisäksi sovellus näyttää myös muiden palveluntarjoajien latauspisteet. Palvelua voi käyttää mobiilisovelluksen lisäksi tekstiviestillä tai RFID-tunnisteella (latauskortti tai avaimenperä).

Latauspisteiden käyttö edellyttää rekisteröintiä

Helenin julkisten latauspisteiden käyttö edellyttää jatkossa rekisteröintiä Virtapiste-palveluun. Virtapiste-sovelluksen voi ladata ilmaiseksi sovelluskaupoista ja rekisteröityä palvelun asiakkaaksi osoitteessa http://virta.fi. Virtapiste-latauspalvelut ovat ainoastaan rekisteröityneiden asiakkaiden käytössä 10.3.2015 alkaen.

Samalla kun Helenin latauspisteet tulevat osaksi valtakunnallista Virtapisteen latausverkostoa ja palvelut laajenevat, palvelu hinnoitellaan. Jokainen Virtapiste-palveluun kuuluva latauspisteen omistaja määrittelee itsenäisesti omien latauspisteidensä latauksen hinnoittelun. Latauksen hinta ja sen muodostumistapa voivat siis vaihdella paikkakunnittain ja latauspisteittäin.

Hinnat Helenin latauspisteillä Helsingissä

Helenin pikalatauspisteiden veloitus on 10.3.2015 alkaen 0,22 €/minuutti. Keskinopeilla latauspisteillä hinta muodostuu sähkön energiamaksusta (0,15 €/kWh) ja aikaperusteisesta palvelumaksusta (2,0 €/h). Osalla liityntäpysäköinniksi luettavista latauspisteistä sovelletaan toistaiseksi 50 % alennusta palvelumaksusta. Lataustapahtuman voi myös varata (varausaika maksimissaan 15 minuuttia) mobiilisovelluksella 0,15 euron minuuttihintaan. Hinnoitteluperusteet on esitetty alla olevassa taulukossa. 

Faktat 

• Helenin julkisten latauspisteiden käyttö jatkossa edellyttää rekisteröintiä Virtapiste-palveluun
• Helenin latauspisteet omalla kartalla www.helen.fi
• Virtapiste-sovelluksen voi ladata ilmaiseksi sovelluskaupoista ja rekisteröityä palvelun asiakkaaksi osoitteessa http://virta.fi. • Voimassa olevat hinnat päivitetään palveluun • Helen Oy on osakkaana Virtapistettä hallinnoivassa Liikennevirta Oy:ssä, omistusosuus 10 %

Virtapiste: Yhteiskäyttöinen sähköautojen latausverkosto Virtapiste aloitti palvelutoimintansa helmikuussa 2015. Verkostossa on toiminnan alkaessa yhteensä 60 latauspistettä.

 

 Sähköauton pikalatauspiste Runeberginkadulla