Uutinen / 23.6.2015

Helsinkiin Pohjoismaiden suurin sähkövarasto

Sähkövarasto tulee Suvilahteen, lähelle Helenin Suomen suurinta aurinkovoimalaa. Pilottihankkeessa testataan megawattiluokan sähkövaraston tarjoamia uusia mahdollisuuksia: sähkön joustavaa välivarastointia sekä uusia liiketoimintamalleja, joita sähkön varastoinnin avulla voidaan kehittää.

Helen on pohjoismaisilla sähkömarkkinoilla ensimmäinen yritys, joka liittää megawattiluokan litiumakkuvaraston sähköverkkoon. Energiavarastojen merkitys kasvaa, kun uusiutuvat energialähteet yleistyvät. Aurinkopaneeleita ja tuulivoimaloita rakennetaan koko ajan. Hyvän sään aikana, kun tuotantoa on paljon mutta kysyntää vähän, sähköä voidaan varastoida.

Suvilahden sähkövarasto muodostuu noin 15 000 Litium-ioni-akkukennosta, joihin voidaan varastoida hetkellisesti Helenin Suvilahden (340 kWp) ja rakenteilla olevan Kivikon (850 kWp) aurinkovoimaloiden sähköt. Sähkövaraston nimellisteho tulee olemaan 1,2 megawattia ja energiakapasiteetti 600 kWh.

Vastaavaa sähkövarastoa ei löydy Suomesta eikä edes Pohjoismaista.

- Se tulee olemaan Pohjoismaiden suurin akkukäyttöinen sähkövarasto ja merkittävä pilottihanke, sanoo Juha Karppinen Heleniltä. - Suurin innovatiivisuus hankkeessa löytyy siitä, miten sähkövarastoa käytetään ja ohjataan. Tutkimme ja testaamme, milloin akkua kannattaa ladata ja milloin purkaa, ja kuka siitä on milloinkin valmis maksamaan ja minkä logiikan mukaisesti, Karppinen kertoo.

Sähkövarasto on osa tulevaisuuden kehittyvää älyverkkoa. Sen tarkoituksena on tasapainottaa sähkönjakelua. Valitun akkukäyttöisen sähkövaraston edut ovat sen salamannopea käynnistyminen ja helppo säädettävyys. Sähkön välivarastoinnilla tuotanto ja kysyntä voidaan sovittaa joustavammin yhteen, ja sähkövarasto toimii myös sähköverkon vakauttajana. Se tukee sähköreservinä verkkoa vikatilanteissa sekä osallistuu loistehon kompensaatioon eli ylläpitää jännitettä verkossa.

Sähkövaraston investointikustannus on noin kaksi miljoonaa euroa, ja siihen saadaan 30 prosenttia tukea työ- ja elinkeinoministeriöltä.

Kumppaneina pilottihankkeessa Helenillä on Helen Sähköverkko ja kantaverkkoyhtiö Fingrid. Akkuteknologian toimittamisesta vastaa Landis+Gyr yhdessä Toshiban kanssa. Sähkövarasto liitetään osaksi Kalasataman älykästä energiajärjestelmää.  

- Energiavarastoilla on keskeinen rooli älykkäiden verkkojen toteutuksessa. Pääsemme yhdessä Toshiban kanssa toimittamaan viimeisintä akkuteknologiaa hankkeeseen, jolla viedään eteenpäin koko energia-alaa, ei ainoastaan Suomessa vaan myös kansainvälisessä mittakaavassa, toteaa Ari Tolonen Landis+Gyriltä.

Helen on edelläkävijä energian varastoinnissa

Energian varastointi on osa Helenin maailman parasta kaupunkienergiaa -kokonaisuutta. Helen on edelläkävijä energian varastoinnissa maailman mittakaavassa. Lämpöä on varastoitu jo pitkään kaukolämpövarastoissa Vuosaaressa ja Salmisaaressa sekä kylmää kaukojäähdytysvarastossa Pasilassa. Uusi Esplanadin jäähdytysvesivarasto otettiin käyttöön keväällä. Energian varastointi mahdollistaa energian joustavan käytön erilaisissa kysyntätilanteissa. Varastoinnilla voidaan myös varmistaa energian saatavuus. Varastojen avulla pyritään hyödyntämään tehokkaimmat ja taloudellisimmat tuotantotavat mahdollisimman tehokkaasti. 

Faktat

• Sähkövarasto toimii kuten tavallinen kännykän tai läppärin akku ja se vastaa kapasiteetiltaan noin 100 000 kännykän akkua
• Koko varaston teho: 1,2 megawattia
• Energiakapasiteetti 600 kWh
• Varaston koko: 12 x 2 x 2 metriä
• Ei vaadi pysyviä perustuksia, sijoitetaan jalustalle
• Sijoitetaan Suvilahden aurinkovoimalan yhteyteen
• Akku kootaan Italiassa vuodenvaihteessa, ja se asennetaan paikoilleen maaliskuussa 2016. Käytössä se on keväällä 2016.
• Investointikustannus noin 2 miljoonaa euroa