Uutinen / 5.5.2015

Helen jakaa 30 000 euroa kesätapahtumille ja -hankkeille

Helen Oy lahjoittaa kesän aikana 3000 euroa kymmenelle tapahtumalle tai hankkeelle, jotka tavalla tai toisella luovat positiivista energiaa. Maailman parasta kaupunkienergiaa -stipendien hakuaika alkaa 6.5.2015.

Kesäkampanja toteutetaan Helenin ja Bassoradion yhteistyönä. Stipendien jakamisesta päättää Helenin ja Bassoradion asiantuntijaraati. Raati painottaa valinnassaan muun muassa hakemusten saamien tykkäysten määrää ja suosiota sosiaalisessa mediassa. Erityisesti arvostetaan hankkeiden monimuotoisuutta ja vastuullisuutta sekä niiden kaupunkikulttuurista arvoa.

Maailman parasta kaupunkienergiaa -stipendejä jaetaan viikoittain viikosta 21 alkaen 31.7.2015 saakka. Tapahtumia ja hankkeita voi äänestää verkossa osoitteessa helen.fi/kaupunkienergiaa, ja kiinnostavimmat ehdokkaat pääsevät kertomaan hankkeestaan Bassoradion Keskipäivä-lähetykseen. Basso tekee valituista tapahtumista ohjelmaa myös paikanpäällä.

Helenin tavoitteena on tukea elävää ja vastuullista kaupunkikulttuuria

- Helenillä on pitkät perinteet erilaisten kaupunkitapahtumien, kulttuurin ja urheilun tukemisessa. Haluamme tehdä tätä toimintaa entistä näkyvämmäksi ja toisaalta läpinäkyvämmäksi. Haluamme olla mukana synnyttämässä maailman parasta kaupunkienergiaa, ja sitä syntyy Suomen kesässä mitä erilaisimmissa tapahtumissa, sanoo viestintäpäällikkö Sanna Jääskeläinen Helenistä.

Hakemuksen voi täyttää osoitteessa helen.fi/kaupunkienergiaa.