Uutinen / 4.7.2016

Aurinkopaneelit sopivat myös suojeltuun ympäristöön

Tuomarinkylän ratsastusmaneesit saavat nyt energiaa omista aurinkopaneeleista. Maneesien katolle on asennettu Helenin toimittama 30 paneelin aurinkosähköjärjestelmä.

Tuomarinkylän ainutlaatuinen kartanomiljöö Pohjois-Helsingissä on suojeltua aluetta. Kartanon maita viljelee ja hoitaa Helsingin kaupunki. Kartanon alueella toimii kaksi ratsastuskoulua ja kaksi yksityistallia hevosineen, joita palvelee kaksi ratsastusmaneesia.

Aurinkopaneelit asennettuna Tuomarinkylän ratsastusmaneesin katolla

Alueen muita rakennuksia lämmitetään kaukolämmöllä, mutta maneeseja ei lämmitetä. Sen sijaan ne käyttävät paljon sähköä valaistukseen. Jatkossa aurinkopaneeleilla saadaan katettua noin 15 prosenttia maneesien vuosikulutuksesta, joka on noin 61 000 kWh. Keväästä syksyyn aurinkovoimala tuottaa suurimman osan maneesien sähköntarpeesta.

- Aurinkopaneelien investointipäätökseen vaikutti sekä taloudellinen hyöty että ympäristökysymykset. Yleinen näkemys on, että sähkön hinta nousee, ja uskomme, että paneelit maksavat itsensä takaisin jollain aikavälillä. Oleellisen tärkeää on sekin, että ne sopivat hyvin Tuomarinkylän suojeltuun maalaismaisemaan, eivätkä erotu muusta ympäristöstä; paneelit ovat tummasävyisiä ja sopivat maneesin katon sävyyn, kertoo toimitusjohtaja Raimo Tuomioja Tuomarinkylän Maneesi Oy:stä.

 

Lisätiedot:
Raimo Tuomioja, toimitusjohtaja, Tuomarinkylän Maneesi Oy, puh. 040 900 9102
Timo Huolman, markkinointipäällikkö, Helen Oy, puh. 050 559 1913

Faktat:

• Maneesien aurinkosähköjärjestelmän teho on 10 kWp
• Järjestelmään kuuluu 30 kpl paneeleita, joiden teho on 325 W sekä yksi invertteri, teho 9 kWp, joka muuntaa paneeleiden tuottaman tasasähkön vaihtovirraksi
• Kohde on saanut Työ- ja elinkeinoministeriön tukea 25 % investoinnin arvosta
• Tuomarinkylän kartanomiljöö on suojelualuetta, aurinkosähköjärjestelmä on saanut toimenpideluvan rakennusvalvontavirastosta
• Kartanoalueella toimii kaksi ratsastuskoulua ja kaksi yksityistallia, joissa on yli 150 hevosta
• Alueelle suunnitellun kolmannen kilpailu- ja valmennusmaneesin toteutuminen on vaakalaudalla Helsingin uuden yleiskaavan ehdottaessa massiivista asuntorakentamista kartanoympäristöön

 

Lue lisää aiheesta

Hiilineutraalisuus Yritykset Yritykset