Uutinen / 14.9.2016

Energiatulevaisuus on auringossa

Energiatulevaisuuden tärkeitä avainsanoja ovat aurinko, energiansäästö ja energiatehokkuus, jätteiden hyötykäyttö sekä kiertotalous, selvisi Helenin teettämästä tutkimuksesta. Helenin ja koko energia-alan kannalta kriittistä on, millaisiksi tänä syksynä valmisteltavat EU:n biomassan kestävyyskriteerit muodostuvat.

Bioenergian tulevaisuus on iso kysymys niin Helenille kuin koko Suomelle. Helen selvitti asiantuntijoiden näkemyksiä bioenergian tulevaisuudesta vuonna 2036. Tärkeimmiksi energiamuodoiksi valikoituivat samat kuin kansainvälisen energiajärjestön, IEA:n, tarkasteluissa: aurinkoenergia ja energiansäästö. Bioenergiamuodoista etenkin metsäteollisuuden ja maatalouden sivutuotteet, kuten sahanpuru, puun kuori ja lietteet, nähtiin muuta bioenergiaa tärkeämpinä.

- Myös me Helenissä koemme sekä energiatehokkuuden että aurinkoenergian erityisen tärkeiksi, toteaa johtaja Maiju Westergren Helenistä. - Olemme ensimmäisten joukossa päättäneet lähteä mukaan uusiin energiatehokkuussopimuksiin. Olemme myös vahvasti mukana aurinkoenergian kehityksessä omilla, Suomen suurimpiin lukeutuvilla Suvilahden ja Kivikon aurinkovoimaloilla sekä uusilla rahoitushankkeilla. Olemme myös merkittävä osa kiertotaloutta: tuotamme kaukolämpöä jätteistä tehdyllä biokaasulla ja puhdistetun jäteveden hukkalämmöllä.

Helenin tavoitteena on ilmastoneutraali energiantuotanto. Helen vähentää fossiilisten polttoaineiden käyttöä, ja alkuvaiheen ratkaisuna on lisätä merkittävässä määrin biopolttoaineiden hyödyntämistä: Hanasaaren ja Salmisaaren yhteistuotantolaitoksilla poltetaan kivihiilen joukossa kotimaista pellettiä. 


Hanasaaren lämmöntuotantokapasiteetin korvaaminen on lähivuosien isoin haaste. Salmisaareen on jo rakenteilla Suomen suurin pellettilämpökattila.Helen investoi merkittävästi myös teollisen mittakaavan lämpöpumppuihin, aurinkoenergiaan, energian varastointiin sekä asiakaspään ratkaisuihin.

- Markkinoiden toimivuus on energia-alallakin ydinkysymys. Kannatamme vapaita energiamarkkinoita ja markkinaehtoista hinnanmuodostusta, Westergren sanoo.

Vastaajien (151 kpl) tausta oli laaja-alainen: kyselyyn vastasi muun muassa energia- ja bioenergia-asiantuntijoita, tutkijoita, virkamiehiä, mediaa, ympäristöjärjestön edustajia, poliitikkoja ja Helenin yhteistyökumppaneita.

Linkki kyselykoosteeseen.

Faktat:
Helen ja uusiutuva energia
• Helenin yhteistuotantolaitoksissa Hanasaaressa ja Salmisaaressa poltetaan kivihiilen joukossa kotimaista pellettiä.
• Salmisaareen on rakenteilla uusi, kokonaan pelleteillä toimiva lämpölaitos.
• Helenin maakaasulla toimivissa huippu- ja varalämpökeskuksissa käytetään myös kotimaista biokaasua.
• Helenin maailman suurimpiin kuuluvassa lämpöpumppulaitoksessa Katri Valassa hukkalämpö otetaan talteen puhdistetun jäteveden lämmöstä.
• Helenin omissa aurinkovoimaloissa tuotetaan noin 13 % Suomen verkkoon kytketystä aurinkosähköstä.
• Helen on Suomen suurin aurinkolämmön talteenottaja: kaukojäähdytysjärjestelmän avulla kerätään talteen merkittävä määrä hukkalämpöä ja siirretään se kaukolämpöverkkoon.
• Vesivoima edustaa 11 % Helenin vuonna 2015 hankkimasta tukkusähköstä.

Lue lisää aiheesta

Hiilineutraalisuus Aurinkoenergia