Uutinen / 28.10.2016

Helen hakee kasvua energiamarkkinoiden murroksessa

Helen-konsernin osavuosikatsaus tammi-syyskuu 2016

Helen jatkoi liiketoiminnan, palveluiden ja energiantuotannon kehittämistä uuden, keväällä hyväksytyn strategian mukaisesti. Tavoitteena on kehittää uusiutuvan energian tuotantoa, asiakaslähtöisiä palveluita ja turvata toiminnan kilpailukyky haastavassa markkinatilanteessa.

- Kun energia-alan murros jatkuu, on löydettävä uusia keinoja kannattavaan kasvuun. Energiantuotantomme on palkittu maailman tehokkaimpana ja haemme samaa tehokkuutta myös muussa toiminnassamme. Olemme alan kärjessä kehittämässä uusia energiapalveluita ja tuotantoratkaisuja. Haluamme tuoda uutta ajattelua ja uusia toimintatapoja koko toimialalle, sanoo Helen Oy:n toimitusjohtaja Pekka Manninen.

Helen-konserni on liiketoiminnallinen kokonaisuus, jonka muodostavat emoyhtiö Helen Oy sekä tytäryhtiöt Helen Sähköverkko Oy, Oy Mankala Ab, Suomen Energia-Urakointi Oy ja Helsingin Energiatunnelit Oy. Osakkuusyhtiöitä ovat Voimapiha Oy sekä Suomen Merituuli Oy. Sulkeissa esitetyt luvut viittaavat vertailukauteen eli samaan ajanjaksoon edellisvuonna.

HEINÄ-SYYSKUU 2016

  • Haastavassa markkinatilanteessa liikevaihto kasvoi hieman ja oli 123 milj. euroa (120 milj. euroa), mutta liikevoitto aleni ja oli -19 milj. euroa (-8 milj. euroa). Liikevoitto painui tappiolliseksi johtuen osittain liiketoiminnalle tyypillisestä kausivaihtelusta, kun kesäkaudella energian myynti on muita vuodenaikoja vähäisempää.
  •  Liiketoiminnan rahavirta oli -3 milj. euroa (-2 milj. euroa).
  • Viileä kesä kasvatti hieman lämmön myyntiä. Lämpöä myytiin 594 GWh (581 GWh).
  • Sähkön kokonaismyynti pieneni ja oli 1 015 GWh (1 198 GWh).
  • Kaukojäähdytyksen myynti kasvoi ja oli 52 GWh (47 GWh).
  • Sähkönsiirto Helsingissä säilyi samalla tasolla edelliseen vuoteen verrattuna ja oli 993 GWh (993 GWh).

TAMMI-SYYSKUU 2016

  • Tammi-syyskuun tulos toteutui ennustetulla, edellisvuotta selkeästi alhaisemmalla tasolla.
  •  Liikevaihto oli 526 milj. euroa (534 milj. euroa) ja liikevoitto 37 milj. euroa (90 milj. euroa). Liikevoiton alenemiseen vaikutti merkittävästi sähkön alhainen markkinahinta, pienempi myyntivolyymi sekä kasvaneet polttoainekustannukset.
  • Liiketoiminnan rahavirta oli 105 milj. euroa (187 milj. euroa).
  • Kylmä tammikuu ja viileä kesä kasvattivat lämmön myyntiä. Lämpöä myytiin 4 372 GWh (4 167 GWh).
  • Sähkön kokonaismyynti pieneni ja oli 4 556 GWh (5 078 GWh).
  • Kaukojäähdytyksen myynti kasvoi ja oli 114 GWh (99 GWh).
  • Sähkönsiirto Helsingissä kasvoi ja oli 3 221 GWh (3 179 GWh).  

 

KONSERNIN AVAINLUVUT 

 

7-9/2016

7-9/2015

1-9/2016

1-9/2015

Liikevaihto,   M€

123

120

526

534

Liikevoitto,   M€

-19

-8

37

90

Liikevoitto,   %

-16

-6

7

17

Voitto   ennen tilinpäätössiirtoja, M€

-25

-15

19

71

Investoinnit,   M€

-32

-28

-73

-85

Omavaraisuusaste,   %

-

-

73

71

Sijoitetun   pääoman tuotto, %

-

-

1

3

Henkilöstön   määrä 30.9.

-

-

1 301

1 378

Taseen   loppusumma, M€

-

-

2 623

2 638

 

STRATEGIAN TOTEUTUS

Keväällä määritettyä Helenin uutta strategiaa toteutettiin systemaattisesti mm. valittujen strategisten hankealueiden kautta.

Strategista kasvutavoitetta edistettiin vahvalla panostuksella erityisesti myynnin kehittämiseen ja asiakkuuksien hoitoon. Helen toi markkinoille myös uusia palveluita, kuten yritysasiakkaille suunnitellun, biokaasulla tuotetun kaukolämmön. Myös aurinkoenergiaan ja kysyntäjoustoon liittyviä ratkaisuja edistettiin aktiivisesti.

Helenin energiantuotantorakenteen kehittämisen kannalta merkittävin linjaus on pitkän aikavälin tavoite, ilmastoneutraalius vuoteen 2050 mennessä. Helenille suuntaviivoja on asetettu myös Helsingin kaupunginvaltuuston päätöksessä joulukuussa 2015, jolloin päätettiin Hanasaaren voimalaitoksen toiminnasta luopumisesta vuonna 2024 ja sen tuotannon korvaamisesta uusiutuvalla energialla.

Tavoitteena on tehdä päästöjen vähentämiseksi ja uusiutuvan energian lisäämiseksi investointeja vaiheittain ja hyödyntää kaikki uusien teknologioiden tarjoamat mahdollisuudet. Uusia energiantuotantoratkaisuja kehitetään myös yhdessä asiakkaiden kanssa.

HELENIN TAPAHTUMIA HEINÄ-SYYSKUUSSA

  • Salmisaareen rakennettavan, suuren pellettilämpölaitoksen rakentamiseen liittyviä suunnittelu- ja valmistelutöitä jatkettiin. Kyseessä on yksi Suomen suurimmista uusiutuvan energian investoinneista, ja laitokseen tulee Suomen suurin pellettikattila. Pellettilämpölaitos valmistuu vuoden 2018 alussa.
  • Helsinkiin, Esplanadin puiston alle rakennettavan uuden lämpöpumppulaitoksen suunnittelu eteni aikataulun mukaisesti. Investointi kattaa kaksi jäähdytystä ja lämpöä tuottavaa, teollisen mittakaavan lämpöpumppua. Ne kasvattavat Esplanadin jäähdytyskeskuksen jäähdytystehon yhteensä 50 megawattiin. Investointi vähentää Helenin hiilidioksidipäästöjä arviolta 20 000 tonnia vuodessa. Uusi lämpöpumppulaitos on tarkoitus ottaa käyttöön kesäksi 2018.
  • Helen käynnisti kumppanihaun uusiutuvan energian paikallistuotantohankkeisiin. Kampanja on suunnattu julkiselle sektorille, yhdistyksille ja yhteisöille. Tavoitteena on lisätä uusiutuvan energian tuotantoa yhdessä hankekumppaneiden kanssa. Hankerahoituksessa hyödynnetään Helenin Ympäristöpenni-tilille kertyneitä varoja, joita Helen on kerryttänyt yhdessä asiakkaidensa kanssa.
  • Vastuullisuuden merkitys rakentamisessa on kasvussa, ilmeni Helenin teettämästä selvityksestä. Yksi keskeinen kasvaneen kiinnostuksen kohde vastuullisessa rakentamisessa on asuntojen viilennys. Kiinnostusta on lisännyt kesien lämpeneminen ja ilmaston ääri-ilmiöt, mikä on nostanut asuntojen sisälämpötiloja.
  • Helen kehitti täysin uudenlaisen palvelun kuluttajille, jotka ovat kiinnostuneita vastuullisesta energiankäytöstä ja -tuotannosta. Enne-palvelu tarjoaa jäsenille energiankulutukseen liittyviä hyödyllisiä vinkkejä ja tehostamistoimia, joiden avulla kuka tahansa voi pienentää omaa energiakäyttöään ja hiilijalanjälkeään. Enne-palveluun voi liittyä kuka tahansa asuinpaikasta tai asumismuodosta riippumatta. Enne-palvelun jäsenet pääsevät vaikuttamaan tulevaisuuden energiaratkaisuihin ja testaamaan niitä ensimmäisten joukossa. Enne-palvelun ensimmäisessä vaiheessa käynnistettiin Lämpölupaus-kampanja, jonka tavoitteena on tarjota asiakkaille mahdollisuus vaikuttaa energiantuotannosta syntyvien päästöjen vähentämiseen ja oman energiankäytön tehostamiseen. Samalla rakennetaan kokonaan uudenlainen tapa toteuttaa kysyntäjoustoa yksityisasiakkaiden kanssa.
  • Helen Sähköverkko Oy ja Emtele Oy tekivät jatkosopimuksen 150 muuntamon automaatiosta. Helen Sähköverkko on edelläkävijä muuntamoautomaatiossa, jonka merkitys jakeluverkon hallinnassa kasvaa, kun halutaan oleellisesti lyhentää sähkökatkoja.

NÄKYMÄT TULEVAISUUTEEN

Euroopan ja Suomen talouden ja energiamarkkinoiden epävarmuustekijät heijastuvat edelleen liiketoimintaan.

Suomen hallituksen päätös kiristää lämmityspolttoaineiden verotusta tuo huomattavan lisärasitteen energiantuotantoon. Parhaillaan valmisteilla oleva energia- ja ilmastostrategia tulee vaikuttamaan merkittävästi kotimaisen energiantuotannon tulevaisuuteen.

Lähivuosien sähkömarkkinat tulevat ennusteiden mukaan olemaan hyvin vaikeat sähköntuottajille. Hintataso on matala, ja markkinahintojen jyrkkä vaihtelu jatkuu.

Vuoden 2016 tuloksen ennakoidaan laskevan oleellisesti verrattuna vuoteen 2015.

Lataa Helenin osavuosikatsaus