Uutinen / 6.10.2016

Sähköautojen latausverkosto laajenee Helsingissä

Helen tuo uudella konseptilla yksityisiä latauspisteitä osaksi julkista latausverkostoa. Pitäjänmäen latauspisteessä on ABB:n uusinta sähköautojen latausteknologiaa, jonka avulla auton saa ladattua 5 – 15 minuutissa.

Virtapisteen valtakunnallinen sähköautojen latausverkosto täydentyy uudella pikalatausasemalla Helsingin Pitäjänmäellä. Uusi asema on 41. latauspiste Helenin latausasemaverkostossa. Helenin julkiset latausasemat muodostavat Suomen laajimman kaupunkiverkoston, jossa on nyt jo kolme pikalatauspistettä. Aiemmin syksyllä Helen liitti myös Viikin Ympäristötalon pikalatauspisteen osaksi julkista latausverkostoa.

”Helen tuo uuden yhteistyömallin avulla yksityisiä latauspisteitä osaksi julkista latausverkostoa. Liittämällä kiinteistön oma latauspiste julkiseen verkostoon mahdollistetaan latauspisteinvestoinnin tuottavuus, ” kehityspäällikkö Juha Karppinen Helen Oy:stä sanoo. ”Suomessa sähköauto kuuluu jo kasvavan joukon arkeen, jota laajeneva latauspalvelu sujuvoittaa. Siirtymä öljyliikenteestä sähköliikenteeseen tuo merkittäviä ympäristöllisiä sekä energiataloudellisia etuja”, Karppinen muistuttaa.

ABB:n tehdasalueen kupeessa sijaitseva uusimman teknologian pikalatausasema soveltuu niin hybridiajoneuvoille kuin täyssähköautoille ja kaikkiin latausstandardeihin. Kaikkien sähköautoilijoiden käytettävissä oleva asema on Virtapisteen latauspalveluverkoston ensimmäinen Terra 53 multi-standard -asema.  Pitäjänmäen latausasemalla sähköajoneuvo pikalatautuu 5-15 minuutissa. Se soveltuu kaikkiin käytössä oleviin latausstandardeihin: niin CHAdeMO- ja Combo 2 -tasavirtalataukseen kuin Type 2 -vaihtovirtalataukseen. ABB:n uusinta pikalatausteknologiaa on jo käytössä laajalti muun muassa Norjassa, Ruotsissa, Tanskassa ja Hollannissa. Asemia on toimitettu yli 5000 kaikkiaan yli 50 maahan.

”Uusi latausasema on jälleen askel kohti ympäristömyönteisempää liikennettä ja on omalta osaltaan edistämässä EU:n asettamien päästövähennystavoitteiden saavuttamista sekä vähentämässä tuontiöljyriippuvuuttamme. Lähitulevaisuudessa sähköautojen akkujen kapasiteetin kasvu tulee kasvattamaan sähköautoilun toimintasädettä ja samalla soveltuvuutta Ayhä laajemmalle käyttäjäkunnalle”, tuotepäällikkö Jukka Mäkinen ABB:ltä sanoo.

Suomen henkilöautot ovat keski-iältään yli 10 vuotta vanhoja ja päästöt tämän vuoksi korkealla. Auton elinkaaren aikaisesta energiankulutuksesta ja päästöistä 80 - 90 prosenttia syntyy autoa ajettaessa. Sähkökäytöllä ajettaessa auto on paikallisesti hiilidioksidipäästötön. Vuonna 2020 maailman sähköautokannan arvioidaan olevan 40 miljoonaa. Määrä vastaa noin 2 prosenttia teillä liikkuvista autoista. Suomessa henkilöautokanta on noin 2,5 miljoonaa. Kun energia- ja liikennepolitiikkaa kehitetään oikeaan suuntaan, Suomen maanteillä arvioidaan liikkuvan noin 100 000 sähköautoa vuonna 2020.

Virtapiste-verkoston latausasemilla tunnistautuminen, latauksen aloittaminen ja maksu tapahtuu samalla Virtapiste-kortilla ympäri Suomea ja kansainvälisesti. Verkostoa operoi teknologiayhtiö Virta, jonka omistajina ovat 18 suomalaista energiayhtiötä.  Kumppaneiden hallinnoimat sähköverkot ulottuvat läpi Suomen, Hangosta aina napapiirin pohjoispuolelle saakka. Latauspalvelua ohjaa Virtapiste-mobiilisovellus, joka on maksutta kaikkien sähköautoilijoiden ladattavissa sovelluskaupoista. Kaikkiaan Virtapiste-asemia löytyy yli 30 paikkakunnalta Suomessa.

Sähköauton latauspiste

Lue lisää aiheesta

Sähköinen liikenne