Uutinen / 20.4.2016

Salmisaareen Suomen suurin pellettikattila

Helen Oy toteuttaa yhden Suomen suurimmista uusiutuvan energian investoinneista rakentamalla pellettilämpölaitoksen Salmisaareen. Laitokseen tulee Suomen suurin pellettikattila.

Teksti: Marina Galkin-Aalto

Kyseessä on merkittävä hanke Helenin mittavassa investointiohjelmassa uusiutuvan energian lisäämiseksi. Helenin tavoitteena on ilmastoneutraali energiantuotanto vuoteen 2050 mennessä.

Uusi pellettilämpölaitos pystyy tuottamaan lämpöä Savonlinnan kokoiselle kaupungille, eli valmistuessaan uusi laitos voi tuottaa 25 000 kerrostalokaksion lämmöntarvetta vastaavan energiamäärän. Sen polttoaineteho on noin 100 MW.

Laitoksen pääpolttoaineena tulee olemaan puupelletti, joka jauhetaan pölyksi ennen kattilaan syöttämistä. Täydellä polttoaineteholla lämpökeskuksen pelletin kulutus tulee olemaan noin 21 tonnia tunnissa eli yksi pellettirekka kahdessa tunnissa. Vuodessa laitos käyttää 40 000 tonnia pellettiä.

Pellettilämpölaitos valmistuu vuoden 2018 alussa, ja sen toimittaja on Valmet. Helenin ja Valmetin välisen sopimuksen arvo on yli 20 M€.

- Helenin uusi pellettilämpölaitos on erityislaatuinen siksi, että se sijoitetaan tiiviiseen kaupunkiympäristöön. Teemme maailman parasta kaupunkienergiaa ilmastoneutraalisti keskellä kaupunkia, sanoo johtaja Heikki Hapuli Helenistä.

Kun Salmisaaren pellettilämpölaitos on toiminnassa, pelletin käyttö Suomessa kasvaa huomattavasti.

- Hanke tukee suomalaisen energiateknologian kehittymistä ja lisää työllisyyttä pellettien valmistuksessa ja logistiikassa, Heikki Hapuli sanoo.

Pellettilämpölaitos rakennetaan puretun öljylämpökeskuksen tilalle Salmisaaren voimalaitosalueelle. Perustuksia aletaan tehdä loppuvuodesta 2016.

Lisää uusiutuvaa kaukolämpöä

Uuden pellettikattilan myötä uusiutuvan kaukolämmön tuotanto kasvaa merkittävästi. Helen tuottaa jo nyt uusiutuvaa kaukolämpöä kierrättämällä lämpöä jätevedestä ja ottamalla sitä talteen auringon ja ihmisten lämmittämistä rakennuksista.

Uusiutuvaa kaukolämpöä tehdään myös puupelleteillä Salmisaaren ja Hanasaaren voimalaitoksissa, ja uusiutuva kaukolämpö -tuotetta myydään niin yrityksille kuin kuluttajille. Tuotannon lisääntyessä uusiutuvaa kaukolämpöä on saatavilla entistä enemmän.

Faktat

• Pellettilämpölaitoksen polttoaineteho on noin 100 MW ja kaukolämpöteho noin 92 MW.
• Se voi tuottaa lämpöä 25 000 kerrostalokaksiolle.
• Laitos käyttää pellettiä 21 tonnia tunnissa eli 40 000 tonnia vuodessa.
• Pellettilämpölaitos valmistuu vuoden 2018 alussa.

 

Pellettejä

Pellettejä

Lue lisää aiheesta

Hiilineutraalisuus Hiilineutraalisuus