Uutinen / 30.8.2016

Vastuullisuuden merkitys rakentamisessa kasvussa

Rakennusalan ammattilaisten mielestä vastuullinen rakentaminen näkyy esimerkiksi rakennusmateriaalien valinnassa, rakennusten hiilijalanjäljessä sekä rakentamisen energiatehokkuudessa.

Vastuullisen rakentamisen päämääränä on rakentaa terveellisiä ja turvallisia koteja. Tiedot ilmenevät Helen Oy:n tutkimuksesta, jonka toteutti IROResearch Oy.

Vastaajien mukaan vastuullisuuden merkitys rakentamisessa tulee jatkossa kasvamaan. Suuri merkitys tässä on kuluttajilla, jotka ovat yhä tarkempia valinnoistaan ja entistä tietoisempia valintojensa ympäristövaikutuksista. Vaativuustaso kasvaa tietoisuuden kasvun myötä.

Yksi keskeinen kasvaneen kiinnostuksen kohde vastuullisessa rakentamisessa on asuntojen viilennys. Kiinnostusta on lisännyt kesien lämpeneminen ja ilmaston ääri-ilmiöt, mikä on nostanut asuntojen sisälämpötiloja.

Viilennyksen avulla sisälämpötila pysyy kohtuullisena myös helteillä, joten sen nähdään vaikuttavan myönteisesti terveyteen ja hyvinvointiin sekä parantavan merkittävästi asumismukavuutta.

Vastaajien mielestä viilennysmahdollisuus on varsinkin hintavammissa asunnoissa selkeä myyntivaltti ja sen rooli tulee entisestään korostumaan ostopäätöksissä. Asukkaista erityisen kiinnostuneita viilennyksestä ovat yli 50-vuotiaat. Viilennyksen nähtiin myös nostavan asunnon arvoa.

Rakennusalan ammattilaiset käyttävät viilennyksestä puhuessaan vertauksia autojen kehitykseen: ilmastointi oli autoissa aiemmin lisävaruste mutta nyt itsestäänselvyys. Samoin uskotaan käyvän myös asuntojen viilennysratkaisuille.

Tähän asti asuntojen viilennystarve on ratkaistu muun muassa varjostavilla elementeillä, kattorakenteilla, pintamateriaaleilla sekä ikkunoiden koolla. Erillisistä viilennysratkaisuista kiinnostaviksi vaihtoehdoiksi mainitaan muun muassa ilmastointilaitteet, ilmalämpöpumput, huoneistokohtaiset iv-koneet, jäähdytyspaneelit, konvektorit sekä kaukojäähdytys. Viilennysratkaisujen valinnassa vaikuttavat erityisesti asennus- ja käyttökustannukset sekä laitteiden koko, ulkonäkö ja käytettävyys.

Kaukojäähdytyksen hyviksi puoliksi tutkimukseen vastanneet rakennusalan ammattilaiset kertovat toimintavarmuuden, helppouden ja huolettomuuden, kaupunkikuvalliset asiat sekä ekologisuuden. Huonoina puolina nähdään muita ratkaisuja merkittävämmät alkuinvestoinnit. Linjasaneerauksen yhteydessä kaukojäähdytystä kannattaa vastaajien mukaan ehdottomasti harkita. Kaukojäähdytyksen tulevaisuus nähdään samanlaiseksi kuin kaukolämmön: kun sen saatavuus paranee, sen odotetaan tulevan ensisijaiseksi viilennysratkaisuksi.

Helen Oy:n tutkimuksessa selvitettiin vastuulliseen rakentamiseen liittyviä ominaisuuksia sekä energiatehokkuuden ja kaukojäähdytyksen merkitystä vastuullisessa rakentamisessa. Tutkimukseen haastateltiin henkilökohtaisesti rakennusalan ammattilaisia, jotka edustivat uudisrakentamista, korjausrakentamista, arkkitehtisuunnittelua sekä isännöintiä. Tutkimuksen toteutti IROResearch Oy kesällä 2016.

Vastuullinen rakentaminen näkyy rakennusmateriaalien valinnassa