Uutinen / 28.3.2017

Matti Alahuhta: Suomalaisella energiaosaamisella kansainväliseen menestykseen

Suomessa on maailmanluokan energiaosaamista, joka on mahdollista kääntää kansantaloudelliseksi menestykseksi, sanoo DevCo Partners Oy:n hallituksen puheenjohtaja Matti Alahuhta.

- Suomalaisista, maailman tehokkaimmista energiainfrastruktuuriratkaisuista ollaan kiinnostuneita ympäri maailmaa. Tätä tietotaitoa olisi mahdollista hyödyntää kansainvälisesti entistä laajemmin. Tästä hyötyisivät niin asiakkaat, ympäristö kuin Suomen kansallinen kilpailukykykin. Maailmanluokan osaamisen tuominen kansantaloudelliseksi menestykseksi on yhteinen asia, sanoi Matti Alahuhta Helen Oy:n asiakasseminaarissa tiistaina 28.3. Helsingissä.

Helen Oy:n toimitusjohtaja Pekka Manninen jakaa Alahuhdan näkemyksen energiaosaamisesta ja yhteistyön merkityksestä.

- Suomi on kansainvälisessä vertailussa maailman huippua, kun kyse on energiateknologiasta, energiatehokkuudesta ja alan osaamisesta. Sen sijaan meillä olisi opittavaa muilta Pohjoismailta siinä, miten yhtenäisesti ja ylpeydellä asiaa tuodaan esiin ja markkinoidaan. Suomella on kaikki edellytykset toimialan johtavan maabrändin kehittämiseen. Se vaatii hyvää yhteistyötä yhteiskunnan ja elinkeinoelämän kaikilla tasoilla, sanoo Manninen.

Älykkäiden kaupunkien perusinfrana lämpö- ja jäähdytysverkostot

Matti Alahuhdan mukaan Suomessa ja Pohjoismaissa on maailmanluokan osaamista erityisesti kaukolämpö- ja kaukojäähdytysratkaisuissa, joiden kysyntä on globaalisti kasvussa. Suomen etuna ovat pitkä toimialahistoria sekä kansainvälisesti korkea kaukolämmön osuus.

Alahuhta näkee, että kaukolämpö- ja kaukojäähdytysalalla on positiiviset globaalit kasvunäkymät. Kasvua ajavat esimerkiksi kaupungistumisen ja ympäristötietoisuuden megatrendit, ja turvallisen, älykkään ja ympäristöystävällisen energiainfrastruktuurin merkitys korostuu maailman suurkaupungeissa.

Pekka Manninen jakaa Alahuhdan näkemyksen kaukolämpö- ja kaukojäähdytysverkostojen roolista älykkäiden kaupunkien energiajärjestelmän perustana.

- Verkosto mahdollistaa erilaisten energiavirtojen optimaalisen hyödyntämisen, energian varastoinnin ja erilaisten uusiutuvan energian muotojen lisäämisen järjestelmään nopeasti ja tehokkaasti. Ratkaisu mahdollistaa myös erilaisten palveluiden ja hajautetun energiantuotannon ratkaisujen kehittämisen yhdessä asiakkaiden kanssa, sanoo Manninen.

Kysy lisää

Suomalaisella energiaosaamisella kansainväliseen menestykseen

Lue lisää aiheesta

Älykkäät ratkaisut