Uutinen / 4.8.2017

Helen-konsernin osavuosikatsaus tammi-kesäkuu 2017

Helen toi ensimmäisenä Suomessa sähkövarastot kaupalliseen käyttöön. Helen vahvisti asemaansa energian varastoinnin pohjoismaisena edelläkävijänä ja toi markkinoille uusia sähkövarastoihin liittyviä palveluita, joilla asiakkaat voivat tehostaa uusiutuvan energian hyödyntämistä. Helen räätälöi asiakkaiden tarpeisiin sopivan ratkaisun ja voi lähteä mukaan asiakkaan sähkövarastojen ja aurinkovoimaloiden omistajaksi.

- Helenin pitkäjänteinen energiatehokkuustyö palkittiin kesäkuussa. Meillä on käytössä ainutlaatuisen energiatehokas energiajärjestelmä, johon pystymme liittämään jatkuvasti uusia energianlähteitä ja energiankäyttöön ja –tuotantoon liittyviä palveluita. Olemme edelläkävijä esimerkiksi energian varastoinnissa ja kysyntäjoustossa, jotka ovat avainroolissa siirryttäessä kohti ilmastoneutraalia energiajärjestelmää. Siirtymävaiheessa on kuitenkin ratkaistava merkittäviä haasteita, jotta energian riittävyys ja toimitusvarmuus voidaan turvata, sanoo Helen Oy:n toimitusjohtaja Pekka Manninen.

Helen-konserni on liiketoiminnallinen kokonaisuus, jonka muodostavat emoyhtiö Helen Oy sekä tytäryhtiöt Helen Sähköverkko Oy, Oy Mankala Ab, Suomen Energia-Urakointi Oy ja Helsingin Energiatunnelit Oy. Osakkuusyhtiöitä ovat Voimapiha Oy sekä Suomen Merituuli Oy. Sulkeissa esitetyt luvut viittaavat edellisvuoden saman ajanjakson vertailukelpoisiin lukuihin.

HUHTI-KESÄKUU 2017

• Liikevaihto kasvoi ja oli 160 milj. euroa (141 milj. euroa) ja liikevoitto oli -2 milj. euroa (-2 milj. euroa). Liikevaihdon kasvuun vaikuttivat erityisesti asiakasmäärän kasvu sekä sääolosuhteet.
• Liiketoiminnan rahavirta oli 28 milj. euroa (43 milj. euroa).
• Tavallista kylmempi kevät ja alkukesä kasvattivat lämmön myyntiä 27 % edellisvuodesta. Lämpöä myytiin 1 293 GWh
(1 017 GWh).
• Sähkön kokonaismyynti kasvoi 9 % ja oli 1 408 GWh (1 292 GWh).
• Kaukojäähdytyksen myynti oli 39 GWh
(40 GWh).
• Sähkönsiirto Helsingissä kasvoi 2 % ja oli 1 019 GWh (1 001 GWh).

TAMMI-KESÄKUU 2017

• Liikevaihto kasvoi ja oli 440 milj. euroa (403 milj. euroa) ja liikevoitto oli 51 milj. euroa (51 milj. euroa). Liikevaihdon kasvuun vaikuttivat myynnin hyvä kehitys ja veronkorotusten vaikutus hintoihin.
• Liiketoiminnan rahavirta oli 100 milj. euroa (108 milj. euroa).
• Lämmin talvi ja kylmä kesä vaikuttivat lämmönmyyntiin, joka kasvoi 3 % edellisvuodesta. Lämpöä myytiin 3 872 GWh
(3 777 GWh).
• Sähkön kokonaismyynti kasvoi 6 % ja oli 3 760 GWh (3 541 GWh).
• Kaukojäähdytyksen myynti kasvoi 2 % ja oli 63 GWh (62 GWh).
• Sähkönsiirto Helsingissä oli 2 227 GWh
(2 228 GWh).


KONSERNIN AVAINLUVUT

 

4-6/2017

4-6/2016

Muutos

1-6/2017

1-6/2016

Muutos

Liikevaihto,   M€

160

141

13 %

440

403

9 %

Liikevoitto,   M€

-2

-2

-43 %

51

51

1 %

Liikevoitto,   %

-2

-1

 

12

13

 

Voitto ennen   tilinpäätössiirtoja, M€

-8

-8

8 %

40

38

7 %

Investoinnit,   M€

-26

-26

1 %

-44

-41

-8 %

Omavaraisuusaste,   %

-

-

 

72

72

 

Sijoitetun   pääoman tuotto, %

-

-

 

2

2

 

Henkilöstön   määrä 30.6.

-

-

 

1271

1387

-8 %

Taseen   loppusumma, M€

-

-

 

2688

2664

1 %

HELENIN TAPAHTUMIA HUHTI-KESÄKUUSSA 2017

• Helen Sähköverkko Oy:n toimitusjohtajaksi nimitettiin DI Tommi Karjalainen (s. 1967). Hän aloittaa tehtävässään 16. elokuuta. Nykyinen toimitusjohtaja Risto Harjanne siirtyy eläkkeelle syksyn aikana. Karjalainen siirtyy tehtävään teollisuuden ja ympäristöalan tutkimus- ja analytiikkapalveluja tarjoavasta Nab Labs Oy:stä.

• Kilpailutilanne sähkön vähittäismarkkinoilla on jatkunut haasteellisena, mutta Helen on onnistunut kasvattamaan asiakasmäärää sekä yksityis- että yritysmyynnissä.

• Sähkönjakelun toimitusvarmuus Helsingissä oli erinomainen. Myös voimalaitosten käytettävyys oli edelleen korkealla tasolla.

• Helenin pitkäjänteinen energiatehokkuustyö palkittiin kun Työ- ja elinkeinoministeriö, Energiavirasto ja Motiva myönsivät Helenille tunnustuksen esimerkillisestä ja tuloksellisesta energiatehokkuustyöstä vuosina 2008-2016.

• Helen toteutti huhtikuussa 2017 yksityisasiakkailleen suunnatun laajan asiakaskyselyn, jonka mukaan Helenin mielikuva omien asiakkaiden keskuudessa on erittäin hyvä. Esimerkiksi 92 % asiakkaista pitää Heleniä vastuullisempana kuin energiayhtiöitä yleensä ja 94 % pitää Heleniä luotettavampana kuin energiayhtiöitä yleensä. Helen sai hyvät arviot myös asiakaskeskeisyydestä, läheisyydestä ja edullisuudesta.

• Helen toi ensimmäisenä yhtiönä markkinoille yrityksille tarkoitetun palvelun sähkön varastointiin ja käynnisti sähkönvarastointiyhteistyön Helsingin kaupungin ympäristökeskuksen kanssa. Kun asiakas ei itse tarvitse sähkövarastonsa koko kapasiteettia, Helen voi ostaa ylijäävän käyttöajan ja viedä sen sähkömarkkinoille.

• Etolan Suutarilan tiloissa otettiin käyttöön aurinkovoimala, jonka Helen toteutti uudella palvelumallilla. Helen vastaa aurinkovoimalan ylläpidosta ja Etola ostaa käyttöönsä aurinkosähköä oman kiinteistönsä voimalasta. Voimala tuottaa vuosittain sähköä 165 000 kWh, joka vastaa 82 kerrostalokaksion kulutusta.

• Helen sopi aurinkovoimalan ja sähkövaraston toimittamisesta, rahoituksesta ja ylläpidosta HUB logisticsin Eteralta vuokraamaan kiinteistöön. Kyseessä on Suomen ensimmäisiä kohteita, jossa energiayritys ohjaa älykkäästi aurinkovoimalan ja sähkövaraston yhdistelmää asiakkaan tiloissa.

• Helen jatkokehitti Enne-palvelua yhdessä asiakkaiden kanssa. Enne-palvelu on ensiaskel kohti energia-alan uutta ekosysteemiä, joka tuo innovaatioita osaksi arkea. Enne toimii koelaboratoriona uusille energiaratkaisuille, joiden ideointiin ja kehittämiseen kuluttajat, yritykset ja Helenin asiantuntijat voivat ottaa osaa.

• Helen julkaisi avoimeen dataan perustuvan Aurinkolaskurin, jonka tavoitteena on tarjota aurinkosähköstä kiinnostuneille helposti sopivaa ratkaisua ja suuntaa-antavaa laskelmaa aurinkosähkön hyödyistä. Laskuri perustuu Helsingin, Espoon ja Vantaan avoimeen data-aineistoon, johon on laskettu lähes 200 000 rakennuksen kattojen aurinkosähköpotentiaali.

• Fingrid valitsi Helenin kumppanikseen säätösähkömarkkinoiden aggregointipilotteihin. Aggregoinnin tavoitteena on yhdistellä sähkön kulutuksen tai tuotannon säätöön kykeneviä pienkohteita ja näin saada taloudellista hyötyä osallistumisesta sähköjärjestelmän tehotasapainon ylläpitoon.

• Helen on vahvasti mukana mySMARTLife EU-hankkeessa, jossa testataan uusia ratkaisuja ilmastonmuutoksen hillitsemiseksi kaupungeissa. Hankkeessa muun muassa kokeillaan päästötöntä sähkörobottibussia, testataan lämmön kysyntäjoustoa ja kannustetaan taloyhtiöitä energiatehokkuuteen korjausrakentamisessa sekä suunnitellaan ja toteutetaan uudenlaisia aurinkoenergiaratkaisuja Korkeasaareen. Helsingissä testattavia ratkaisuja on mahdollista myöhemmin hyödyntää muissa kaupungeissa Suomessa ja muissa maissa.

• Helen osallistui Energia-alan Kasvupolkuun®, jossa haetaan uusia innovaatioita, ideoita ja liiketoimintamalleja. Kasvupolkuun osallistuminen on osa yhteistyötä, jota Helen tekee kasvuyritysten kanssa ja jonka tavoitteena on tunnistaa uusia lupaavia kumppaniyrityksiä, kasvattaa yhteistä myyntiä ja toimia kasvun mahdollistajina myös omistusjärjestelyiden kautta.

NÄKYMÄT TULEVAISUUTEEN

Lähivuosien sähkömarkkinat tulevat ennusteiden mukaan olemaan hyvin vaikeat sähköntuottajille. Sähkön tukkuhinta pysyy Pohjoismaissa alhaisena tulevina vuosina, eikä olennaisia merkkejä sähkön hinnan kohoamisesta ole näköpiirissä. Sähköntuotantoon investoiminen ei ole taloudellisesti kannattavaa. Korkeampia hintoja voidaan ennakoida ainoastaan talviaikaan, jolloin sähkötehosta voi olla niukkuutta.

Nykyinen energia- ja ilmastopolitiikka ja sähkömarkkinamalli eivät takaa riittävää talviajan sähköntuotantokapasiteettia markkinaehtoisesti. Helen on ehdottanut markkinaehtoisena ratkaisuvaihtoehtona sähkömarkkinoita täydentävää tehomarkkinaa, jossa energiajärjestelmän tarvitsemalle teholle muodostuisi arvo. Helenin arvion mukaan tehomarkkina olisi taloudellisesti edullisin tapa huolehtia markkinan toimivuudesta tulevaisuudessa.

EU:n puhtaan energian paketti etenee syksyn aikana. Helenin ja Suomen energia-alan toimintaedellytyksiin vaikuttavat merkittävästi erityisesti päästökauppadirektiivi (ETS) sekä uusiutuvan energian direktiivi (RES), jossa otetaan kantaa kiinteiden biopolttoaineiden kestävyyskriteereihin.

Helenin näkemyksen mukaan olisi tärkeää saada aikaan vahva päästökauppa, joka aidosti ohjaisi investointeja päästöjen vähentämiseen. Päästökaupan tulisi olla energiantuotannon ensisijainen ohjauskeino ja sen kanssa päällekkäiset ja ristiriitaiset tukirakenteet tulisi minimoida.

Biopolttoaineiden kestävyyskriteereihin liittyvästä valmistelusta on kantautunut osin huolestuttavia signaaleja. Suomalaisen energiantuotannon ja Helenin kannalta on olennaista, ettei tehtävillä linjauksilla kohtuuttomasti rajata biokomponenttien käyttöä energiantuotannossa ja näin vaaranneta biopolttoaineiden käytön lisäämistä ja suunniteltuja investointeja.

Suomen tulevilla veroratkaisuilla on osaltaan merkittävä vaikutus siihen, miten pystytään turvaamaan erityisesti talviolosuhteissa tarvittava sähkön ja lämmön yhteistuotanto.

Helenin vuoden 2017 tuloksen ennakoidaan toteutuvan vuoden 2016 tasolla.

Lataa Helenin osavuosikatsaus.

Lue lisää aiheesta

Yritykset