Uutinen / 18.12.2017

Sähköjärjestelmää kehitetään joustavammaksi, kun uusiutuvien osuus kasvaa

Uusiutuvan energian tuotanto lisääntyy lähivuosina sekä Euroopassa että Suomessa, ja sähköjärjestelmään tarvitaan lisää joustavia ratkaisuja. Helsingissä kehitetään osana EU-hanketta hajautetun tuotannon ja jouston markkinoille vientiä.

Teksti: Marina Galkin-Aalto

Helen Oy ja Helen Sähköverkko Oy osallistuvat nelivuotiseen SysFlex-nimiseen EU-tutkimushankkeeseen, jossa pureudutaan tuleviin Euroopan laajuisen sähköjärjestelmän haasteisiin. Hankkeessa luodaan ratkaisuja, tuotteita ja palveluita tilanteeseen, jossa sähköjärjestelmään olisi kytketty 50 prosentin osuus uusiutuvan energian tuotantoa. Uusiutuvan tuotannon vastapariksi tarvitaan kuitenkin joustoa.

Helenin ja Helen Sähköverkon tavoitteena on demonstroida hajautettujen tuotanto- ja joustoratkaisujen markkinoille vientiä jo olemassa oleville kantaverkkoyhtiö Fingridin markkinoille sekä kehittää paikallista Helen Sähköverkon loistehomarkkinaa. Kehitettävät ratkaisut lisäävät sähköjärjestelmän joustoa, parantavat tiedonvaihtoa myös maiden rajojen yli ja vievät yhteistä kokonaisuutta kohti uusiutuvien energianlähteiden merkittävästi isompaa osuutta.

Helen on edelläkävijänä kehittänyt monia uusia keinoja, joilla rakennetaan joustoa suomalaisille sähkömarkkinoille. Tällaisia ovat esimerkiksi aurinkovoimalat, sähkövarastot, lämmityskuormat, sähköautojen latauspisteet ja kotiautomaation ohjattavat kuormat. Kytkemällä joustoresurssit osaksi markkinoita mahdollistetaan uusiutuvan tuotannon hyödyt ja voimajärjestelmän luotettava toiminta.

- Euroopassa ollaan luomassa energiatulevaisuutta, ja Helen ja Helen Sähköverkko ovat siinä mukana ensimmäisten joukossa. SysFlex-hankkeessa demonstroidaan erilaisten paikallisten resurssien hyödyntämistä markkinaehtoisesti koko sähkömarkkinan ja voimajärjestelmän toimintaan, mutta myös kehitettävien, paikallisten markkinapaikkojen ja tuotteiden avulla, kertoo Kristiina Siilin Helenistä.

- Kehitystyöllä varmistetaan osaltaan koko sähköjärjestelmämme hyvä toiminta myös tulevaisuudessa, sanoo Pirjo Heine Helen Sähköverkosta.

Aurinkoenergian pientuotanto tuplaantunut Helsingissä

Helsingissä aurinkoenergian pientuottajien lukumäärä on kaksinkertaistunut vuosittain. Helsingissä on nyt vajaa 200 pientuotantokohdetta.

Tehomäärällä mitattuna pientuotannon määrä on Helsingissä pelkästään tämän vuoden aikana nelinkertaistunut. Yhteensä Helsingissä on asennettu pientuotantoa 3250 kWp:n edestä. Tästä Helenin Kivikon aurinkovoimalan osuus on 850 kWp ja Suvilahden aurinkovoimalan osuus 340 kWp.

Helsingin kesäpäivän sähkönkulutuksesta voidaan kattaa aurinkovoimalla vajaa prosentin osuus.