Uutinen / 26.4.2018

Helen-konsernin osavuosikatsaus tammi-maaliskuu 2018

Helen korvaa kivihiiltä biopolttoaineilla ja rakentaa Suomen suurimman lämpövaraston.

Helenin liikevaihto ja tulos kehittyivät erittäin positiivisesti. Helen panostaa vahvasti päästöjen vähentämiseen ja uusiutuvan energian lisäämiseen uusilla ratkaisuilla ja biopolttoaineiden käyttöä lisäämällä. Helen toteuttaa Suomen suurimman lämpövaraston ja suunnittelee lajissaan maailman ensimmäistä lämmön kausivarastoa. Salmisaaressa otettiin käyttöön Suomen suurin pellettikattila ja käynnissä on selvitykset kolmesta uudesta biolämpölaitoksesta.

- Ilmastohaasteen ratkaisemiseksi tarvitaan kaikkia keinoja ja myös uutta teknologiaa. Tavoitteenamme on löytää keinot, joilla saadaan päästöt alas ja samalla turvataan energian kilpailukykyinen hinta. Se tarkoittaa myös isoja panostuksia uusiin energiaratkaisuihin ja palveluihin, joiden kautta asiakkaat ovat yhä isommassa roolissa energiamarkkinoilla, sanoo Helen Oy:n toimitusjohtaja Pekka Manninen.

Helen-konsernin muodostavat emoyhtiö Helen Oy sekä tytäryhtiöt Helen Sähköverkko Oy, Oy Mankala Ab, Suomen Energia-Urakointi Oy ja Helsingin Energiatunnelit Oy. Osakkuusyhtiöinä konserniin on yhdistelty Voimapiha Oy, Suomen Merituuli Oy sekä Liikennevirta Oy.
Sulkeissa esitetyt luvut viittaavat edellisvuoden saman ajanjakson vertailukelpoisiin lukuihin.


TAMMI-MAALISKUU 2018

  • Konsernin alkuvuoden tulos parani edellisvuodesta. Liikevaihto kasvoi ja oli 326 milj. euroa (280 milj. euroa) ja liikevoitto oli 63 milj. euroa (54 milj. euroa). Liikevaihdon kasvuun vaikuttivat alkuvuoden sääolosuhteiden ohella sähkön kohonnut markkinahinta.
  • Liiketoiminnan rahavirta oli 103 milj. euroa (72 milj. euroa).
  • Kylmä alkuvuosi kasvatti lämmön myyntiä 16 % edellisvuodesta. Lämpöä myytiin 2 983 GWh (2 579 GWh).
  • Sähkön kokonaismyynti kasvoi 8 % ja oli 2 531 GWh (2 352 GWh).
  • Kaukojäähdytyksen myynti kasvoi 6 % ja oli 26 GWh (24 GWh).
  • Sähkönsiirto Helsingissä kasvoi 3 % ja oli 1 239 GWh (1 208 GWh).

KONSERNIN AVAINLUVUT

 

1-3/2018

1-3/2017

Muutos

Liikevaihto,   M€

326

280

16 %

Liikevoitto,   M€

63

54

17 %

Liikevoitto,   %

19

19

1 %

Voitto ennen tilinpäätössiirtoja,   M€

58

48

21 %

Investoinnit,   M€

13

19

- 30 %

Omavaraisuusaste,   %

71

71

  0 %

Sijoitetun   pääoman tuotto, %

2

2

  1 %

Henkilöstön   määrä 31.3.

1 122

1 210

- 8 %

Taseen   loppusumma, M€

2 822

2 765

  2 %


MERKITTÄVIÄ TAPAHTUMIA TAMMI-MAALISKUUSSA

  • Salmisaaren pellettilämpölaitos vihittiin käyttöön. Puupelletillä korvataan kivihiilen käyttöä Helenin kaukolämmön tuotannossa. Lämpölaitoksen pellettikattila on Suomen suurin (92 MW), ja se tuottaa uusiutuvaa kaukolämpöä 25 000 kerrostaloasukkaan tarpeisiin.
  • Helen selvittää eri vaihtoehtoja uusien biolämpölaitosten rakentamisesta Helsinkiin. Yhtenä vaihtoehtona on pääpolttoaineena puuhaketta käyttävän biolämpölaitoksen rakentaminen Tattarisuolle. Hankkeeseen liittyvä ympäristövaikutusten arviointi (YVA) käynnistyi.
  • Helen päätti rakentaa Mustikkamaan vanhoihin öljyluoliin Suomen suurimman lämpövaraston, jossa voidaan varastoida kaukolämpöä. Varaston tilavuus on 260 000 m3 ja siihen mahtuu lämmintä vettä yli 40 kertaa enemmän kuin Helsingin Uimastadionin altaiden vesimäärä.  Lämpövarasto mahdollistaa lisää energiatehokkuutta ja vähentää fossiilisten polttoaineiden käyttöä. Lämpövarasto valmistuu tuotantokäyttöön 2021.
  • Helen ja Skanska esittelivät suunnitelman toteuttaa Helsingin Kruunuvuorenrannan vanhoihin öljyluoliin lajissaan maailman ensimmäisen lämpöenergian kausivaraston. Helenin suunnittelemassa energiaratkaisussa hyödynnetään uudella tavalla auringon lämmittämää merivettä sekä asuinrakennusten kierrätyslämpöä.
  • Helen julkisti IoT-kehityshankkeen lämmön kysyntäjoustosta, joka toteutetaan yhdessä Helsingin kaupungin asunnot Oy:n (Heka) kanssa. Helen tuo Hekan asuntoihin uuden sisälämpötilan ja kosteuden mittaus- ja raportointipalvelun, jonka avulla asuinkerrostalojen energiatehokkuutta voidaan parantaa kustannustehokkaasti ja helposti.


NÄKYMÄT TULEVAISUUTEEN

Poliittiseen päätöksentekoon, energiamarkkinoihin ja talouteen liittyvät epävarmuustekijät vaikuttavat liiketoimintaan ja sen suunnitteluun. Huolimatta hieman kohonneesta sähkömarkkinoiden hintatasosta, lähivuosien sähkömarkkinat tulevat ennusteiden mukaan olemaan vaikeat sähköntuottajille. Sähkön tukkuhinta pysyy Pohjoismaissa alhaisena.

Helenin näkemyksen mukaan vahvan päästökaupan tulisi olla ensisijainen ohjausmekanismi päästöjen vähentämiseen EU:n alueella. Suomen hallituksen suunnittelema kivihiilen energiakäytön jo vuonna 2029 kieltävä laki saattaisi toteutuessaan johtaa taloudellisesti ja teknisesti epätarkoituksenmukaisiin investointiratkaisuihin. Tällöin ei käytännössä pystyttäisi hyödyntämään uusien teknologioiden mahdollisuuksia.

Vuoden 2018 tuloksen ennakoidaan paranevan vuoden 2017 tasosta.

Lataa Helenin osavuosikatsaus

Lue lisää aiheesta

Yritykset