Uutinen / 2.3.2018

Helenin asiakasmäärä nousi ennätyskorkealle

TILINPÄÄTÖSTIEDOTE 2017

Helen-konsernin tulos toteutui ennustetulla, hieman edellisvuotta korkeammalla tasolla ja asiakasmäärä nousi reilusti yli 400 000 asiakkaaseen. Helen jatkoi uusien palveluiden kehittämistä strategian mukaisesti ja edisti erityisesti energian kierrätykseen ja varastointiin liittyviä hankkeita.

Esplanadin alle toteutetaan parhaillaan uutta lämpöpumppulaitosta, Mustikkamaan vanhoihin öljysäiliöihin suunnitellaan valtavaa lämpövarastoa ja Kruunuvuorenrantaan lajissaan maailman ensimmäistä lämpöenergian kausivarastoa. Uusia palveluita mm. kysyntäjoustoon ja sähkön varastointiin tuotiin onnistuneesti markkinoille.

- Olemme kehittäneet omaa toimintaamme, ja se näkyy hyvin onnistuneessa myynnissä ja toimintamme tehostumisessa. Panostamme vahvasti uusien palveluiden ja tuotantoratkaisujen kehitykseen, ja haemme sitä kautta kasvua myös tulevaisuudessa, sanoo toimitusjohtaja Pekka Manninen

Helen-konserni on liiketoiminnallinen kokonaisuus, jonka muodostavat emoyhtiö Helen Oy sekä tytäryhtiöt Helen Sähköverkko Oy, Oy Mankala Ab, Suomen Energia-Urakointi Oy ja Helsingin Energiatunnelit Oy. Osakkuusyhtiöitä ovat Voimapiha Oy, Suomen Merituuli Oy sekä Liikennevirta Oy.

Sulkeissa esitetyt luvut viittaavat vertailukauteen eli samaan ajanjaksoon edellisvuonna.

Tammi-joulukuu 2017

Konsernin tulos toteutui ennustetulla, edellisvuotta korkeammalla tasolla. Verkkoliiketoiminnan positiivinen tuloskehitys, sähkön alhainen markkinahinta sekä kasvaneet polttoainekustannukset vaikuttivat keskeisesti tuloskehitykseen. Vuoden 2017 liikevaihto oli 805 (782) milj. euroa ja liikevoitto 81 (75) milj. euroa. Sähkön myyntimäärä 6 167 GWh aleni 2 %. Kaukolämmön myynti toteutui edellisen vuoden tasolla ja oli 6 606 GWh. Kaukojäähdytyksen myynti säilyi edellisen vuoden tasolla huolimatta poikkeuksellisen kylmästä kesästä. Jäähdytysenergiaa myytiin 141 GWh. Sähkönsiirto Helsingissä 4 404 GWh toteutui vuoden 2016 tasolla.

Helen-konsernin avainluvut 

 

2017

2016

Liikevaihto,   M€

805

782

Liikevoitto,   M€

81

75

Liikevoitto,   %

10

10

Voitto ennen tilinpäätössiirtoja, M€

60

52

Investoinnit,   M€

95

90

Omavaraisuusaste,   %

72

71

Sijoitetun pääoman tuotto, %

3

3

Henkilöstön määrä 31.12.

1144

1270

Taseen loppusumma, M€

2732

2720


Strategian toteutus

Helenin strategiaa toteutettiin laajalla rintamalla mm. valittujen strategisten hankealueiden kautta.

Helenin pitkän aikaväin tavoitteena on ilmastoneutraalius. Päästöjen vähentämiseksi ja uusiutuvan energian lisäämiseksi investointeja tehdään vaiheittain ja hyödynnetään kaikki uusien teknologioiden tarjoamat mahdollisuudet. Uusia tuotantoratkaisuja kehitetään myös yhdessä asiakkaiden kanssa.

Vuoden 2017 kasvutavoitteet toteutuivat erinomaisesti onnistuneessa sähkönmyynnissä, jonka ansioista Helenin asiakasmäärä nousi ennätyskorkealle. Kaukojäähdytyspalveluiden myynti kasvoi edelleen. Myös uusia energiapalveluita, kuten uusiutuvaa kaukolämpöä, aurinkovoimaloita ja kysyntäjoustopalveluita myytiin yritysasiakkaille.

Helenin omaa toimintaa kehitettiin ja tehostettiin edelleen. Uusia toimintamalleja otettiin käyttöön esimerkiksi ICT- ja laskutuspalveluissa. Tuotannossa ja kunnossapidossa pystyttiin toimintaa kehittämällä alentamaan kustannuksia ja parantamaan Helenin kilpailukykyä.

HELENIN TAPAHTUMIA VUONNA 2017

  • Työ- ja elinkeinoministeriö, Energiavirasto ja Motiva myönsivät Helenille tunnustuksen ansiokkaasta energiatehokkuustyöstä. Helenin tärkein saavutus energiatehokkuudessa kaudella 2008–2016 oli Katri Valan lämpöpumppulaitos, jonka avulla hukka- ja kierrätyslämpöjä hyödynnetään tehokkaasti.
  • Suomen suurin lämpöpumppulaitos valittiin osaksi kansallista tehoreservijärjestelmää. Helen osallistuu koko Suomen sähkön riittävyyden turvaamiseen Katri Valan lämpö- ja jäähdytyslaitoksen avulla.
  • Suomalaiset pitävät Heleniä energiayhtiöiden vastuullisimpana brändinä, selvisi Pohjoismaiden laajimmassa tutkimuksessa, jossa selvitetään kansalaisten näkemyksiä tunnettujen yritysten vastuullisuudesta. Helenissä vastuullisuus on integroitu kaikkeen toimintaan: tuotannon kehittämiseen, tuote- ja palvelukehitykseen, asiakaspalveluun, myyntiin, markkinointiin ja viestintään.
  • Helen tarjoaa ensimmäisenä Suomessa yrityksille mahdollisuutta älykkääseen sähkön varastointiin. Sähkönvarastointiyhteistyö Helsingin kaupungin ympäristökeskuksen kanssa käynnistyi.
  • Helen esitteli Ympäristöpäivässään ratkaisut ilmastoneutraaliin tulevaisuuteen: kaupunkilaisten osallistuminen, hukkalämpöjen kierrätys, joustot sekä siirtyminen pois fossiilisista polttoaineista. Lisäksi tarvitaan panostusta koulutukseen ja kehitykseen.
  • Helen avasi Suomen ensimmäisen kaksisuuntaisen latauspisteen Helsingin Suvilahteen, Helenin aurinkovoimalan ja sähkövaraston yhteyteen. V2G (vehicle-to-grid) -latauspiste mahdollistaa sähköauton lataamisen, mutta myös sen toimimisen sähkövarastona ja osallistumisen sähköjärjestelmän säätöön.
  • Helsingin Kalasatamaan valmistui Helen Sähköverkon uusi, moderni sähköasema. Sähköasemalla pilotoidaan uutta vianhallintatekniikkaa ja sen tarvitsemaa energiaa tuotetaan katolle asennetuilla aurinkopaneeleilla.
  • Helenin uuden lämpöpumppulaitoksen rakentaminen eteni. Helen toteuttaa Esplanadin alla sijaitsevaan jäähdytysluolaan uutta lämpöpumppulaitosta, joka käsittää kaksi jäähdytystä ja lämpöä tuottavaa isoa lämpöpumppua. Niiden ansiosta hukkalämmöt saadaan entistä tehokkaammin kiertoon.
  • Helenin uudessa pellettilämpölaitoksessa Helsingin Salmisaaressa sytytettiin lokakuussa ensimmäiset puupelletit. Ympärivuorokautinen lämmöntuotanto pelleteillä alkoi marraskuussa. Laitos tuotti koekäytönkin aikana huomattavia määriä uusiutuvaa kaukolämpöä helsinkiläisille.
  • Helen alkoi tarjota yrityksille Jousto-palvelua, jonka avulla ne voivat säästää jopa satoja tuhansia euroja vuodessa. Hakukoneyhtiö Yandexin datakeskuksessa Mäntsälässä saavutettiin 5-10 prosentin säästö sähköenergiakuluissa Helenin tarjoaman kysyntäjouston ansiosta.
  • Helen esitteli suunnitelman valtavan lämpövaraston rakentamisesta Helsingin Mustikkamaalla syvällä kallioperässä sijaitseviin, käytöstä poistettuihin öljyluoliin.

Näkymät tulevaisuuteen

Lähivuosien sähkömarkkinat tulevat ennusteiden mukaan olemaan vaikeat sähköntuottajille. Sähkön tukkuhinta pysyy Pohjoismaissa alhaisena tulevina vuosina, eikä sähköntuotantoon investoiminen ei ole taloudellisesti kannattavaa.

Sähkön tuonnin osuus Suomessa on noussut viime vuosina. Erityisesti talviaikaan kotimainen tuotantokapasiteetti ei riitä kattamaan kysyntää. Sään mukaan vaihteleva tuulivoima on kasvanut voimakkaasti ja samalla markkinoilta on poistunut merkittävä määrä säätökykyistä tuotantoa. Sähköjärjestelmän tarve luotettavasti käytettävissä olevalle tuotantokapasiteetille, mm. yhteistuotannolle, on kasvanut. Tällaiselle tuotannolle tuleekin muodostaa arvo markkinoiden toimivuuden varmistamiseksi myös tulevaisuudessa.

EU:n päästökauppajärjestelmän (ETS) uudistus kaudelle 2021-2030 hyväksyttiin joulukuussa. Uusi lainsäädäntö tulee voimaan alkuvuodesta 2018. Helenin näkemyksen mukaan on hyvä, että päästökauppaa vahvistetaan. Päästökaupan tulisi olla energiantuotannon ensisijainen ohjauskeino ja sen kanssa päällekkäiset ja ristikkäiset tukimekanismit tulisi minimoida.

EU:n puhtaan energian paketin direktiiviehdotukset valmistuvat vaiheittain vuoden 2018 aikana. Direktiivin keskeisenä kysymyksenä olevat bioenergian kestävyyskriteerit vaikuttavat merkittävästi Helenin mahdollisuuksiin hyödyntää bioenergiaa fossiilisten polttoaineiden korvaamisessa.

Työ- ja elinkeinoministeriö valmistelee parhaillaan lakiesitystä kivihiilen energiakäytön kieltämiseksi vuoteen 2030 mennessä ja tarkastelussa on myös mahdollisuus aikaistaa kieltoa vuodelle 2025. Esityksen mukaan toteutuessaan laki pakottaisi toimijoita liian nopeisiin ja mahdollisesti epätarkoituksenmukaisiin ratkaisuihin ja olisi siten hyvin haitallinen.

Suomen tulevilla veroratkaisuilla on osaltaan merkittävä vaikutus siihen, miten pystytään turvaamaan erityisesti talviolosuhteissa tarvittava sähkön ja lämmön yhteistuotanto.

Vuoden 2018 tuloksen ennakoidaan toteutuvan hieman alemmalla tasolla verrattuna vuoteen 2017.

HALLITUKSEN ESITYS VOITTOA KOSKEVIKSI TOIMENPITEIKSI

Emoyhtiö Helen Oy:n jakokelpoinen oma pääoma on 1 327 955 568,87 euroa, josta edellisten tilikausien voitto on 34 357 493,85 euroa ja tilikauden voitto 42 425 681,57 euroa. Hallitus esittää yhtiökokoukselle, että osinkona jaetaan 31 200,00 euroa/osake eli yhteensä 31 200 000,00 euroa ja voittovaroihin jätetään 45 583 175,42 euroa.

Helen-konsernin vuosikertomus ja vastuullisuusraportti julkaistaan 15.3.2017.

Lue lisää aiheesta

Yritykset