Uutinen / 29.6.2018

Kalankulun selvitys Kymijoella jatkuu

Helenin käynnistämä selvitys Kymijoen länsihaaran kalankulun parantamisesta jatkuu radiokalatutkimuksilla sekä kalankulkuvaihtoehtojen simuloinneilla.

Helen on selvittänyt yhteistyössä ELYn sekä Maa- ja Metsätalousministeriön kanssa parasta ja kustannustehokkainta tapaa vaelluskalojen kululle Kymijoella voimalaitospatojen ohi. Selvitys on osa valtion kärkihankkeita ja sen tekemiseen on saatu Varsinais-Suomen ELY-keskuksen kärkihanke-avustusraha.

Selvitystyön ensimmäinen vaihe on valmistunut ja tulosten perusteella on päädytty lisäselvityksiin, joita tehdään tämän ja ensi vuoden aikana.

Selvitystyö jatkuu radiokalatutkimuksilla sekä kalankulkuvaihtoehtojen simuloinneilla. Näiden avulla selvitetään kalojen liikkeet voimalaitosten ympäristössä sekä saadaan tietoa kalateiden suuaukkojen toimivista sijainneista kalojen liikkeet huomioiden.

Laaja yhteistyö selvityksen ytimessä

Luonnonvarakeskus (LUKE) kokosi erityisesti Kymijoen länsihaaraa koskevat tutkimukset ja selvitystyöt yhdeksi aineistokokonaisuudeksi, mikä toimi virallisen selvitystyön esiselvitysmateriaalina. Esiselvitysmateriaalin pohjalta pidettiin myös työpaja, johon kutsuttiin laajasti asiantuntijoita LUKElta, ELYltä ja MMM:ltä, elinkeinon harjoittajia Kymijoelta sekä luonnonsuojelijoita. Työpajassa rajattiin yhdessä, mitä kalankulkuvaihtoehtoja virallisessa selvitystyössä aletaan tutkia tarkemmin. Mukaan selvitystyöhön haluttiin myös uusia innovatiivisia vaihtoehtoja ja kokemuksia maailmalta. 

Selvitystyön raportin laati Sitowise Oy. Selvitystyössä käsitellään laajasti eri vaihtoehtojen vaikutuksia niin kalakannan elpymiseen kuin voimalaitostoimintaan. Myös täysin uusia, innovatiivisia kalankulkuvaihtoehtoja on saatu mukaan.

Raportit selvityksistä:
Kymijoen länsihaaran kalankulun järjestäminen, esiselvitys
Selvitys kalankulkuvaihtoehdoista Ahvenkosken ja Klåsarön voimalaitosten ohi

Lisätiedot:
Maiju Westergren, johtaja, vastuullisuus ja yhteiskuntasuhteet, Helen Oy, puh. 0400 276 660
Jouni Tammi, kalatalousylitarkastaja, Maa- ja metsätalousministeriö, puh. 02 95162313