Uutinen / 22.10.2018

Helen lahjoitti yli 70 mittaria kaupunkilaisten käyttöön

Helen lahjoitti lokakuun toisella viikolla vietetyllä energiansäästöviikolla yhteensä 72 kodin olosuhdemittaria Helsingin kirjastoihin kaupunkilaisten lainattaviksi.

Sähkönkulutusmittareita on ollut lainattavissa kirjastoissa jo useamman vuoden ajan. Nyt mittarikokoelma täydentyi kosteus-, desibeli-, pintalämpötila- ja radonmittareilla sekä rakenneilmaisimilla.

Helsingin kaupungin ekotukiyhdyshenkilö Leila Sonkkanen kiittää kirjastojen puolesta Heleniä lahjoituksesta ja kertoo, että mittareille on selkeästi kysyntää.

– Esimerkiksi Oulunkylän kirjaston desibelimittari lainattiin heti, ja muita mittareita jaetaan lainattavaksi eri toimipisteisiin syksyn mittaan, Sonkkanen kertoo.

Helenin ilmasto-ja energiatehokkuuspäällikkö Rauno Tolonen pitää hienona asiana, että kirjastot lähtivät mukaan laajentamaan mittareiden lainauspalvelua.

– Palvelu on näin lähempänä asiakasta. Mittareiden avulla asiakkaat voivat tehostaa omaa energiankäyttöään, Tolonen sanoo.

Tolosen mukaan Helen panostaa jatkossa entistä enemmän sähköisten palvelujen kehittämiseen energianeuvonnassa. Yhtenä esimerkkinä tästä on kumppanuus Visian kehittämän ilmastonmuutokseen pureutuvan My2050-elämyspelin kanssa.

Lue lisää aiheesta

Yritykset