Uutinen / 4.3.2019

Helen investoi uusiutuvaan energiaan ja sulkee Hanasaaren voimalaitoksen

Helenin Hanasaaren voimalaitos suljetaan vuoden 2024 loppuun mennessä. Lämmöntuotanto korvataan lämmön kierrättämisellä lämpöpumpuilla, energian varastoinnilla ja Vuosaareen suunniteltavalla biolämpölaitoksella.

Havainnekuva_Vu_biolampolaitos

Havainnekuva Vuosaareen suunniteltavasta biolämpölaitoksesta

Helen on valmistautunut kivihiilestä luopumiseen ja Hanasaaren voimalaitoksen sulkemiseen jo usean vuoden ajan. Esplanadin alle on rakennettu kokonaan uusi lämpöpumppulaitos ja Sörnäisissä sijaitsevaa Katri Valan lämpöpumppulaitosta laajennetaan parhaillaan. Lisäksi Mustikkamaalle rakennetaan maailman mittakaavassakin ainutlaatuista luolalämpövarastoa vanhoihin öljyluoliin.

- Helenillä on keinot korvata kivihiili. Jatkamme investointeja energian laajamittaiseen kierrättämiseen lämpöpumpuilla, samoin meillä on hankkeita lämmön varastointiin. Hieman pidemmällä aikajänteellä selvityksessä on useita päästöttömiä teknologioita, kuten esimerkiksi geoterminen lämpö, merivesilämmön hyödyntäminen ja modulaariset pienydinvoimalat, sanoo toimitusjohtaja Pekka Manninen Helenistä.

Eduskunnan päättämä kivihiililaki määrittää aikataulun ja samalla käytettävissä olevat ratkaisut.

Biolämpölaitos Vuosaareen


Helen on selvittänyt mahdollisuuksia biolämpölaitosten rakentamiseen eri alueille Helsingissä. Helenin hallitus teki suunnittelupäätöksen Vuosaaren biolämpölaitoksesta ja tavoitteena on mahdollistaa investointipäätös uudesta laitoksesta vuoden 2020 keväällä. Tämä ja aiemmin tehdyt investointipäätökset lämpöpumpuista ja energian varastoinnista mahdollistavat Hanasaaren voimalaitoksen sulkemisen.

- Vuosaareen suunniteltava biolämpölaitos edustaa Suomen mittakaavassa keskikokoista biolämpölaitosta ja se kattaa noin neljänneksen suljettavan Hanasaaren voimalaitoksen kivihiilen käytöstä. Suunniteltavan laitoksen osuus Helenin polttoaineiden käytöstä olisi 15 %, sanoo projektipäällikkö Antti Saikkonen.

Laitos sijoittuisi Helenin nykyiselle voimalaitostontille Vuosaareen. Laitoksen suunnittelun tavoitteena on, että laitos saadaan tuotantokäyttöön syksyllä 2023.

Nyt tehdyllä ratkaisuilla ei arvioida olevan vaikutuksia kaukolämmön hintaan.

Faktat:

  • Helen valmistautuu luopumaan kivihiilestä. Hanasaaren voimalaitos suljetaan vuoden 2024 loppuun mennessä. Salmisaari säilyy energiantuotantoalueena, ja kivihiilen korvaamisen ratkaisut ovat suunnittelussa, Salmisaaren osalta investointipäätöksiä ei ole vielä tehty.
  • Korvaavaa tuotantoa on jo rakennettu ja rakenteilla, investointeja on tehty erityisesti lämpöpumppuihin: Esplanadin alla käynnistyi kokonaan uusi lämpöpumppulaitos kesällä 2018, Katri Valan lämpöpumppulaitosta laajennetaan parhaillaan.
  • Myös lämmön varastointiin investoidaan: Mustikkamaan vanhoja öljyluolia kunnostetaan parhaillaan luolalämpövarastoiksi.
  • Helen edistää nyt uuden, Vuosaareen sijoittuvan biolämpölaitoksen suunnittelua, jolla voidaan turvata Helsingin lämmöntarve myös talven pakkasilla.
  • Vuosaaren biolämpölaitoksen suunniteltu koko olisi noin 250 MW, pääpolttoaine metsähake.
  • Laitoksen osuus Helenin polttoainekulutuksesta olisi noin 15 %.
  • Hankkeen investointiarvo on tämänhetkisen arvion mukaan noin 250 miljoonaa euroa.
  • Suunniteltu laitosinvestointi ei nosta kaukolämmön hintaa.
  • Vuosaaren biolämpölaitos korvaisi noin neljänneksen suljettavan Hanasaaren voimalaitoksen kivihiilen käytöstä, lämmöntuotantoa korvautuu myös lämpöpumpuilla ja varastoinnilla.
  • Suunniteltujen toimenpiteiden jälkeen Helenin hiilidioksidipäästöt vähenevät 40 % vuoden 1990 tasosta ja kivihiilen käyttö puolittuu.

Lue lisää aiheesta

Hiilineutraalisuus