Uutinen / 12.11.2019

Helen luopuu Vanhankaupunginkosken vesivoimalasta

Helen luopuu Vanhankaupunginkosken voimalamuseon energiantuotantokäytöstä. Museovoimalalla ei ole energian tuotannon kannalta valtakunnallista merkitystä, mutta sillä ja erityisesti Vanhankaupunginkosken padolla on haitallisia vaikutuksia joen ekosysteemiin ja vaelluskalakantoihin.

Vanhankaupunginkosken voimalamuseo on osa Helsingin teollisuusperinnettä, ja sillä on kulttuurisia sekä virkistyksellisiä arvoja. Vesivoimaa on tuotettu vain silloin, kun veden korkeus on ollut riittävä - esimerkiksi tänä vuonna laitos on ollut käynnissä vain kolme päivää matalan vedenkorkeuden vuoksi. Helen on myynyt asiakkailleen museovesivoimalla tuotettua sähköä, joka on ollut osa Ympäristöpenni-tuotetta. Näitä asiakkaita on ollut alle 200, ja jatkossa he saavat uusiutuvalla tuulivoimalla tuotettua sähköä museovesivoiman sijaan.

Joustoa energiajärjestelmään

Vesivoima on uusiutuvaa energiaa ja tärkeä keino ilmastonmuutoksen hillinnässä. Vesivoima mahdollistaa vähäpäästöisen, vaihtelevatuottoisen uusiutuvan energian lisäämisen ja tuo tarvittavaa joustoa energiajärjestelmään. Joustoa saadaan myös energiavarastojen ja kulutusjoustojen avulla, mutta niiden merkitys markkinoilla on vielä vähäinen. Säädettävä vesivoima on tulevaisuudessa entistäkin tärkeämpi osa vähäpäästöistä energiajärjestelmää.

Kaikella energiantuotannolla on ympäristövaikutuksia. Vesivoiman merkittävimpiin ympäristövaikutuksiin kuuluu vaikutukset vesiekosysteemiin, erityisesti vaelluskalakantoihin. Energiantuotannolle merkityksettömien kalankulkuesteiden purkaminen on hyvä tapa edistää luonnon monimuotoisuutta.

Faktat:
• Voimalamuseon rakennukset ja Vanhankaupunginkosken padon omistaa Helsingin kaupunki.
• Vanhankaupunginkosken vesivoimalan tuotantoteho on 0,25 MW.
• Vesivoiman tuotanto laitoksella loppuu 2019 lopussa.
• Tuotannon loppuessa vesitie ja paloturvallisuus varmistetaan ja sähköt puretaan voimalan laitteista.


Lisätiedot: Maiju Westergren, johtaja